Huoltoa ajojen välissä

2012 Rautaperse® Kestotestin keskustelu käydään täällä.
Timo Räisänen
Jaloteräskankku
Viestit: 4105
Liittynyt: 07 Maalis 2009, 22:34
Kerho: IBAF
Paikkakunta: Vantaa

Huoltoa ajojen välissä

Viesti Kirjoittaja Timo Räisänen »

Pannari oli (taas) huoltopenkissä ja öljyn sekä suodattimen vaihdon lisäksi, eturengas ja takajarrupalat vaihtuivat uusiin. No hiukan reilussa viikossa tuli 8200km joten kilometrejä on tullut taas mukavasti.
Kuva
Eturengas ei ollut kulunut vielä aivan loppuun ajettuna tuo 8200km, mutta tulevan viikon aikana kilometrejä tulee ennusteen mukaan yli 6000 lisää ja niitä rengas ei olisi kestänyt ja pyörä on tiukasti tien päällä joten uusi kumi alle. Takajarrupalat olivat yllättäin (taas) kuluneet miltei loppuun ja uudet hakemaan. Takajarruilla ei muuten olisi niin paljoa käyttöä mutta kun etupäätä häiritsee ravistus niin kuskeilla on arvatenkin tullut käytettyä enemmän takajarrua. Samalla kun hain jarrupalat kyselin antidive paketin hintaa mitä arvelen etupään ongelmien lähteeksi, reilut 160 euroo ja eivät ole hyllykamaa, joten ei taideta ehtiä tekemään parantelua tämän kestotestin aikana.
Ai niin myös kaikki lukkopesät voideltiin. Arvatkaas kuinka monta niitä oli Pannarista löytyi :?:
Jäähdyttelevä Patarautahanuri
puuhis98
RST-ahteri
Viestit: 741
Liittynyt: 08 Kesä 2009, 17:11
Kerho: iba,porin kpk
Paikkakunta: turku

Re: Huoltoa ajojen välissä

Viesti Kirjoittaja puuhis98 »

8?? :)
11/2011-10/2017 183/366
Timppa
Tinatakamus
Viestit: 63
Liittynyt: 06 Marras 2010, 11:46
Kerho: PanFun
Paikkakunta: Pori

Re: Huoltoa ajojen välissä

Viesti Kirjoittaja Timppa »

9...
virtalukko, oikea "hanskalokero", bensiinitankin luukku, istuimen lukko, vasen sivulaukku kiinnityksen lukitus +kannen lukko, oikeanpuolen laukun lukitus + kansi, takalaukku. Ei yhtään enempää kuin tarvis ??? :D
Timo Räisänen
Jaloteräskankku
Viestit: 4105
Liittynyt: 07 Maalis 2009, 22:34
Kerho: IBAF
Paikkakunta: Vantaa

Re: Huoltoa ajojen välissä

Viesti Kirjoittaja Timo Räisänen »

8?? :)
Väärin
9...
Väärin
Jäähdyttelevä Patarautahanuri
Timppa
Tinatakamus
Viestit: 63
Liittynyt: 06 Marras 2010, 11:46
Kerho: PanFun
Paikkakunta: Pori

Re: Huoltoa ajojen välissä

Viesti Kirjoittaja Timppa »

Niin se vaan muisti pettää 5kk riittää unohtamaan 11kpl on oikea luku. Sivulaukkujen kannet kiinni 2 lukolla.... :shock:
Olishan se pitänyt muistaa.... |spank
Timo Räisänen
Jaloteräskankku
Viestit: 4105
Liittynyt: 07 Maalis 2009, 22:34
Kerho: IBAF
Paikkakunta: Vantaa

Re: Huoltoa ajojen välissä

Viesti Kirjoittaja Timo Räisänen »

Niin se vaan muisti pettää 5kk riittää unohtamaan 11kpl on oikea luku.
Väärin,
:evil: tyly linja jatkuu... mutta muistat kyllä oikein 11 on vakioversion oikea määrä mutta Kestotestipannari ei ole vakio...
Jäähdyttelevä Patarautahanuri
Timppa
Tinatakamus
Viestit: 63
Liittynyt: 06 Marras 2010, 11:46
Kerho: PanFun
Paikkakunta: Pori

Re: Huoltoa ajojen välissä

Viesti Kirjoittaja Timppa »

Mä luovutan siinähän voi olla vaikka takalaukussa 3 lukkoa !! :mrgreen:
Timo Räisänen
Jaloteräskankku
Viestit: 4105
Liittynyt: 07 Maalis 2009, 22:34
Kerho: IBAF
Paikkakunta: Vantaa

Re: Huoltoa ajojen välissä

Viesti Kirjoittaja Timo Räisänen »

Kyllä noilla lukkomäärillä saa reissussa vaimon kanssa hedelmällisen kinan aikaan kun kysyy muistitko laitaa kaikki lukkoon tai riidan vakuutusyhtiön kanssa vastatessa oliko pyörä lukittu :) Onneksi selvitään kolmella avaimella.
Jäähdyttelevä Patarautahanuri
Ismo Mannila
Jaloteräskankku
Viestit: 2078
Liittynyt: 25 Syys 2009, 09:12
Kerho: TFMK

Re: Huoltoa ajojen välissä

Viesti Kirjoittaja Ismo Mannila »

Oikeassa 'hanskalokerossa' takareunassa on jokin (tarkoitus ei selvinnyt) 'lukko'. Sitä ei välttämättä edes huomaa kuskin paikalta.
Katteita purkaessa se tulee helpommin huomattua. :?
Olisko takalaukussa 2, joten se sitten 13 :?:
Honda ST 1100, Kawa KLE 500, BMW F650 GS, MG 750 Nevada Club, Tunturi Poni
Mile Eater Member
Timppa
Tinatakamus
Viestit: 63
Liittynyt: 06 Marras 2010, 11:46
Kerho: PanFun
Paikkakunta: Pori

Re: Huoltoa ajojen välissä

Viesti Kirjoittaja Timppa »

Timo Räisänen kirjoitti: Onneksi selvitään kolmella avaimella.
Nyt ei ymmärrä.... Mulla kyllä tossa kakkosmopossa (-97) toimii kaikki samalla avaimella (10kpl)+Givi:n Maxia takalaukku omalla avaimellaan.....Mitähän vuosimallia tämä testimopo on??
Vastaa Viestiin