SS1000-Historic20Fin

Alueelta on nähtävissä menossa olevat ajosuoritukset
Kerro milloin ja mitä olet ajamassa.
Alueen säännöt
Tälle alueelle kirjoitetaan vain ajosuorituksista.
Alue rajataan vain ajosuoritusta koskeviin kommentointeihin.

SS1000-Historic20Fin

ViestiKirjoittaja BemAri » 13 Kesä 2020, 23:19

SS1000 Historic20Fin julkaistu 13.6.2020

IBA Finland ry viettää vuonna 2020 yhdistyksen 20-v juhlavuotta ja tämän johdosta julkaistavan erikoisajon teemana on Mikko Sanin vuonna 1997 suorittama historian ensimmäinen rautaperseajo Suomessa.

Koska reilun 20:n vuoden aikana tiestö- ja huoltoasemaverkostossa on tapahtunut merkittäviä muutoksia, on ohjeistusta täsmennetty vastaamaan nykyistä tilannetta, kuitenkin mahdollisuuksien mukaan noudattamalla alkuperäisen ajosuorituksen ideaa/toteutusta. Lisäksi täytyy muistaa että viime vuosituhannen puolella Suomessa ei vielä ollut omaa rautaperseyhdistystä saatikka ajotarkastustoimintaa, joten alkuperäiset amerikkalaiset toimintaohjeet saattavat paikoin tuntua tänä päivänä hieman kummallisilta. Esimerkkinä mainittakoon ajon todistajaksi piti hakea poliisi tai muu vastaava virallinen taho.

Tarkemmat ohjeet ja säännöt löytyy linkistä: https://www.ibafinland.fi/2020/06/ss1000-historic20fin/

Korkkaajat liikkeellä!!
Kommenttia ajosta kuullaan varmaankin pian
ari.puonti(at)ibafinland.fi
BemAri
IBAF hallitus
 
Viestit: 432
Liittynyt: 06 Touko 2009, 09:28
Paikkakunta: Pori

Re: SS1000-Historic20Fin

ViestiKirjoittaja Pekka Autio » 14 Kesä 2020, 02:54

Onko tuo poronhoitoalueen merkki Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin läänin rajalla oleva, kuten tekstin sijainnista ennen Neste Lapintuulta voisi päätellä vai jossain Kemin ja Rovaniemen välillä, kuten tekstistä ennen Rovaniemeä voisi päätellä?
Honda GL 1800 Goldwing
Avatar
Pekka Autio
Jaloteräskankku
 
Viestit: 898
Liittynyt: 09 Touko 2009, 07:09

Re: SS1000-Historic20Fin

ViestiKirjoittaja BemAri » 14 Kesä 2020, 10:27

Pekka Autio kirjoitti:Onko tuo poronhoitoalueen merkki Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin läänin rajalla oleva, kuten tekstin sijainnista ennen Neste Lapintuulta voisi päätellä vai jossain Kemin ja Rovaniemen välillä, kuten tekstistä ennen Rovaniemeä voisi päätellä?


Ohjetta kun lukee niin ymmärrän että ko merkki löytyy Ouluntullin ja Lapintuulen välistä.
Voi olla että löytyy muualtakin, ajossa hyväksytty merkki pitää olla kuitenkin ennen Rovaniemeä.
-Ari
ari.puonti(at)ibafinland.fi
BemAri
IBAF hallitus
 
Viestit: 432
Liittynyt: 06 Touko 2009, 09:28
Paikkakunta: Pori

Re: SS1000-Historic20Fin

ViestiKirjoittaja jarmolk » 14 Kesä 2020, 11:26

Kuvan poronhoitoalue kyltti löytyy jo ennen Neste Lapintuulta.

Kyltille on matkaa Neste Ouluntullista n. 68km ja tarkemmin Olhavan kohdalla tien 855 risteyksestä nelosta 6,5km. Tuossa se ainakin google maps'n kuvassa on.
jarmolk
Kermaperse
 
Viestit: 18
Liittynyt: 12 Syys 2009, 08:58
Paikkakunta: Kurikka

Re: SS1000-Historic20Fin

ViestiKirjoittaja Pekka Autio » 14 Kesä 2020, 11:43

jarmolk kirjoitti:Kuvan poronhoitoalue kyltti löytyy jo ennen Neste Lapintuulta.

Kyltille on matkaa Neste Ouluntullista n. 68km ja tarkemmin Olhavan kohdalla tien 855 risteyksestä nelosta 6,5km. Tuossa se ainakin google maps'n kuvassa on.


Sieltähän se google äijällä ryömittämällä löytyi, muistin vaan itsekin paikan väärin vaikka ajoin ti 9.6.2020 viimeksi ohi. Kiitos avusta :D
Honda GL 1800 Goldwing
Avatar
Pekka Autio
Jaloteräskankku
 
Viestit: 898
Liittynyt: 09 Touko 2009, 07:09

Re: SS1000-Historic20Fin

ViestiKirjoittaja jarmolk » 14 Kesä 2020, 11:47

Jäi tuo tarkempi osoite kertomatta eli Kemintie 2291, Ii
jarmolk
Kermaperse
 
Viestit: 18
Liittynyt: 12 Syys 2009, 08:58
Paikkakunta: Kurikka

Re: SS1000-Historic20Fin

ViestiKirjoittaja Timo Räisänen » 14 Kesä 2020, 13:13

Ollakseen puritaani ajo täytynee suorittaa mahdollisimman alkuperäisellä tavalla. Minulla menossa Yamaha FJ etsintä, nettimotosta löytyy kaksi look-like yhteensopivaa. Pihassa on yksi Yamaha mutta se on liian uusi tähän ajoon..
Spotin mukaan Harri Mopomies on jo Mäntyharjun korkeudella tulossa.

Löytääkö joku linkkiä Mikon alkuperäisen ajon kertomukseen?
Jäähdyttelevä Patarautahanuri
Timo Räisänen
Jaloteräskankku
 
Viestit: 3946
Liittynyt: 07 Maalis 2009, 22:34
Paikkakunta: Vantaa

Re: SS1000-Historic20Fin

ViestiKirjoittaja harrimopomies » 14 Kesä 2020, 14:37

Moi!

Juurikin saavuttiin Matin tukikohtaan. Myöhemmin joitakin havaintoja, mutta koska poronhoitoalueen liikennemerkki on herättänyt kiinnostusta niin vastataan että se kesäinen original valokuva on juurikin sieltä maakuntien rajaseudulta ja se talvinen kuva on otettu Keminmaan ja Rovaniemen väliltä. Tämäkin varmaan löydetään. Ensin mainitun kohdalla on hankalempi pysähtyä ts. piennar on kapea ja toisella puolen on kaide sekä liikennettä on enemmän kuin tuon jälkimmäisen kohdalla jossa on leveämpi piennaraluekin. Ajonsuorittaja saa itse valita kumman merkin pyöränsä kera kuvaa. Luonnollisestikin merkintä lokikirjaan tulee laittaa oikeaan "väliin". Merkki on joka tapauksessa kuvattava ennen Rovaniemeä.

-Harri.mopomies-
-1 074 795 km (01/06/83 - 19/01/21)-

*Mile Eater Diamond 2020*
-IBAF Driver 226 053 km (03/06/00 - 13/06/20)-
-IBAF Passenger 1 640 km ( 24/07/12)-

S-DK-D-PL-DDR-CS-A-FL-CH-F-E-AND-CZ-N-NL-B-L-I-V-RSM-MC-GB-IRL-GR-TR-BG-RO-SK-LT-LV-EST-SLO-HR-BIH-RUS-BY-SCG-MK-AL-UA-SRB-MNE-GBZ-MA-P-M-MD-TN-KZ-KS-TJ-UZ-RKS-CY-IS-FR-GE-AM-AZ-GBJ-GBG-MGL-DZ-?

IBAF member 14
IBA member 7119
Avatar
harrimopomies
Timanttiperse
 
Viestit: 4786
Liittynyt: 12 Maalis 2009, 08:32
Paikkakunta: Turku

Re: SS1000-Historic20Fin

ViestiKirjoittaja Pekka Autio » 14 Kesä 2020, 15:04

Timo Räisänen kirjoitti:
Löytääkö joku linkkiä Mikon alkuperäisen ajon kertomukseen?


Ei löytynyt etsinnoistä huolimatta, uuden alustan myötä linkkejä ajoihin ei enää ole, enkä löytänyt Mikon kotisivuja kuukkelillakaan.
Honda GL 1800 Goldwing
Avatar
Pekka Autio
Jaloteräskankku
 
Viestit: 898
Liittynyt: 09 Touko 2009, 07:09

Re: SS1000-Historic20Fin

ViestiKirjoittaja harrimopomies » 14 Kesä 2020, 15:18

Moi!

Totemuksia/havaintoja:

Tämän ajosuorituksen tekee tavallaan hankalaksi se että aloituksen ja lopetuksen tulee tapahtua Lahdesta ja vieläpä samalta huoltoasemalta. Toinen hankaloittava seikka on Iisalmessa sijaitsevan kahvila-ravintola Iltalypsyn aukioloajat, tämä seikka määrittää aikaikkunan jolloin lähdön on Lahdesta tapahduttava. Arkipäivinä ja viikonloppuisin aukiolojat ovat erilaiset. Mekin olisimme voinneet aivan hyvin lähteä liikkeelle vasta neljältä iltapäivällä, mutta emme halunneet jäädä pidemmäksi aikaa Lahden ryysikseen, joten saavuimme aamulla klo 05.50 ABC Marjahakaan (Iisalmi), joka aukeaa klo 06.00 ja otimme sohvilla lähes kahden tunnin tirsat, kunnes iltalypsy aukeni sunnuntai aamuna klo 08.00 ja haimme kuitin.

* Reitti on nopea ja sen ajaa halutessaan luokkaan 20-21 tuntia. Toki koko suoritusajankin saa halutessaan kulutetuksi taukoihin.
* Massiivisia tietöitä Jyväskylän ja Äänekosken välillä, Oulun ja Kemin välillä sekä Juvan ja Mikkelin välillä.
* Pohjoisessa on poroja sekä jäniksiä yms. metsäneläviä runsaasti liikkeellä.
* Yötön yö, ei pimeyttä vaan voimakasta auringonpaistetta.
* Koronarajoituksista johtuen ei ole olemassa mitään yöhuoltamoja joille toistaiseksi pääsisi sisälle klo 22.00 jälkeen. Ei edes Shell Napapiirille, vaan pakollinen tauko on vietettävä ulkona omia eväitä nauttien.
* Päivällä +27 C ja yöllä +7 C ja hallaa alavilla mailla. Ota riittävästi vaatetta mukaasi. Allekirjoittanut raahasi talvikamppeita mukana ja syystäkin.
* Pohjoisessa sekä Kainuussa paikoitellen todella kauniita maisemia.
* Pisin tankkauslegi yli 300 km, joten jollei toimintasäde riitä, niin varaudu lisäkuitteihin. Itselläni oli olo että koko ajan tankataan...
* Liikenne yöllä hyvin hiljaista.
* Lue ohjeet tarkkaan ja katso aina edellisellä kohteella missä ja miten seuraavaksi toimitaan.
* Kokonaisuutena mukava lenkki.

PS. Kuvien lumiset olosuhteet ovat valittavissa suorittajan harkinnan mukaan, joten jos tuntuu liian helpolta niin sama uusiksi sydäntalvella...

-Harri.mopomies-
-1 074 795 km (01/06/83 - 19/01/21)-

*Mile Eater Diamond 2020*
-IBAF Driver 226 053 km (03/06/00 - 13/06/20)-
-IBAF Passenger 1 640 km ( 24/07/12)-

S-DK-D-PL-DDR-CS-A-FL-CH-F-E-AND-CZ-N-NL-B-L-I-V-RSM-MC-GB-IRL-GR-TR-BG-RO-SK-LT-LV-EST-SLO-HR-BIH-RUS-BY-SCG-MK-AL-UA-SRB-MNE-GBZ-MA-P-M-MD-TN-KZ-KS-TJ-UZ-RKS-CY-IS-FR-GE-AM-AZ-GBJ-GBG-MGL-DZ-?

IBAF member 14
IBA member 7119
Avatar
harrimopomies
Timanttiperse
 
Viestit: 4786
Liittynyt: 12 Maalis 2009, 08:32
Paikkakunta: Turku

Seuraava

Paluu Ajo Päällä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron