BB1500 Finland elokuun lopulla

Yksin ajaminen tympii? Kokemusta kaivataan mukaan tai kokemusta jaettavana? Ilmoittaudu täällä!
Fobba
Teräsperse
Viestit: 356
Liittynyt: 24 Huhti 2009, 13:13
Paikkakunta: Mikkeli

BB1500 Finland elokuun lopulla

Viesti Kirjoittaja Fobba »

Yritän ajaa uudelleen BB1500 Finlandin (1500 mailin kierros kaikkien maakuntapääkaupunkien kautta) elokuun loppupuolella, lähtö 21.8. tai 28.8. aamuvarhaisella säätietojen mukaan. Lähtö Mikkelistä ja siitä sitten Etelä- ja Läsi-Suomen kaupunkien kautta Rovaniemelle ja edelleen Itä-Suomea kohti, päätös lauantai-illasuussa Joensuuhun. Matkaa tulee n. 1520 ml.

Mukaan mahtuu, jos kiinnostaa. Lähteä voi siis Mikkelin tienoilta tai vaikka Lappeenrannasta tai Kotkasta. Noissa kahdessa jälkimmäisessä pitää ajo päättää Mikkeliin tai Lappeenrantaan vastaavasti, jotta matka täyttyy.

Tuo puolentoista vuorokauden rykäisy on suht vaativa, koska pysähdyksiä tulee paljon (20-21 kpl kalustosta riippuen). Kilometrien riittävyys ei tuota ongelmia, mutta aikataulua yritän pitää sen verran tiukkana, että ehdin ottaa pienet unetkin (3-4 h) jossain Oulun tienoilla myöhään pe-iltana.

Eka yritys toukokuun lopulla meni kiville, kun muka laadukkaan Schubertin visiiri temppuili ja näkyvyys pimeässä ja sateessa meni olemattomaksi. Piti heittää sillä kerralla pyyhe kehään :( Aihe jäi kuitenkin vaivaamaan, joten siksi nyt uusi yritys.
Don`t call me, I`ll call you...
OW-377
Teräsperse
Viestit: 401
Liittynyt: 05 Kesä 2009, 08:27
Kerho: IBA Finland
Paikkakunta: Salo, Pertteli

Re: BB1500 Finland elokuun lopulla

Viesti Kirjoittaja OW-377 »

Samanlainen visiiriongelma oli minullakin. Apu löytyi Motonetin hyllystä: Aine nimeltään "Sateesta 5" auttaa kummasti. Linimentti lienee jonkinlaista vahaa. Käyttöohjeen mukaisen käsittelyn jälkeen vesi valuu kuin hanhen selästä. Myös sisäpuoli tarvitsee samaa ainetta. Toimii myös tuulilasissa. Bonuksena hyttysenraadot ym. lintua pienemmät lähtevät kostealla pyyhkäisyllä pois.
Jos visiiri on tiiviisti kiinni niin hengityksestä tuleva kosteus sumentaa kyllä visiirin sisäpinnan joten siihen ei auta kuin tuuletus tai lämmitys. Koskahan sellaisen lämmitettävän Schuberthin visiirin saa ostaa...
Jos lähtö on 21.8 niin mihin aikaan porukka on Turussa ja mikä on tankkipaikka siellä ? Saattaisin harkita liittymistä mukaan, ainakin osaksi matkaa. Tuntuu oudolta kun ei ole kolmeen viikkoon tehnyt yhtään ajosuoritusta.

-Kaitsu-
Fobba
Teräsperse
Viestit: 356
Liittynyt: 24 Huhti 2009, 13:13
Paikkakunta: Mikkeli

Re: BB1500 Finland elokuun lopulla

Viesti Kirjoittaja Fobba »

Mulla on nyt monenlaisten koukeroiden jälkeen Schubertissani Saksasta ostettu visiiri, jossa on pinlock tehdas-asenteisena. Nyt toimii huurteenesto kuten pitääkin.

Ei taida olla tohon ajoon muita lähtijöitä kuin allekirjoittanut, ei ainakaan vielä ole kukaan asian tiimoilta ottanut yhteyttä.

Sääennusteet näyttävät ihan hyvää keliä pe-la, joten tarkoitus on lähteä liikkeelle 21.8. klo 05.00 Mikkelistä.
Reitti alkupää kulkee siis Etelä-Suomen kautta, ja jos kaikki menee jotakuinkin aikataulussa, tulen Turkuun Hämeenlinnasta ja piipahdan Orikedon Shellillä jotakuinkin 12:00-12:15.
Siitä sitten Rauman kautta Poriin, edelleen Tampereelle ja Jyväskylään, Seinäjoelle, Vaasaan ja Kempeleeseen, jossa tauko 3-4 h aikataulusta riippuen. La-aamuna 05:00 sitten eteenpäin Oulu-Keminmaa-Rovaniemi ja edelleen Joensuuhun, johon ajo päättyy. Sauna, piffi ja huurteiset Kimmelissä, ja sitten su-aamupäivällä kotiin Mikkeliin.

Ajelen mustalla VFR:llä, jossa hopeakantiset laukut, iso takana ja pienemmät sivuilla. Toi Turun pysähdys on vain kuitti-tauko, joten pysähdyn tosiaan vain pikaiselle ostokselle Turussa.

Turusta lähtien suunnittelemani reitin pituus riittää SS1000:een, mutta aika ei taida riittää, jos meinaa pitää suunnitelman mukaisen tauon Kempeleessä. Omassa ajossani olen Joensuussa lauantaina iltapäivällä n. 15:00.
Don`t call me, I`ll call you...
OW-377
Teräsperse
Viestit: 401
Liittynyt: 05 Kesä 2009, 08:27
Kerho: IBA Finland
Paikkakunta: Salo, Pertteli

Re: BB1500 Finland elokuun lopulla

Viesti Kirjoittaja OW-377 »

Mulla oli tarkoitus ajaa SS2000 pe-la mutta nyt on flunssa päällä (lieneekö sikatauti :)). Jää vielä nähtäväksi että kuntoutuuko sitä perjantaiksi. Jos ei, niin pitää siirtää tuonnemmaksi, harmi koska sääennuste on aika lupaava. Reitti on kuitenkin sen verran eri että yhteistä matkaa olisi tullut aika vähän: Salo-Turku-Pori-Seinäjoki-Vaasa-Kokkola-Kalajoki-Kajaani-Joensuu-Lappeenranta-Kotka-Hki-Salo (ympyrälenkki) noin karkeasti kuvattuna eli 1640 km eri suuntiin ajettuna peräkkäisinä päivinä.
Tällekin reissulle kelpaa ajoseura jos joku on kiinnostunut lähtemään pe tai la aamuna. Voin lähettää mailina tarkan reittikuvauksen huoltoasemalistan kera jos on kiinnostusta. Ja voihan tuohon liittyä matkan varrelta mukaan vaikka ajamaan jomman kumman 1000 ml kierroksen. Ensimmäinen lenkki on tarkoitus aloittaa Salosta klo 04:00 ja toinen klo 07:00. Kierrosten väliin jää mukavasti aikaa muutaman tunnin unille.

-Kaitsu-
Fobba
Teräsperse
Viestit: 356
Liittynyt: 24 Huhti 2009, 13:13
Paikkakunta: Mikkeli

Re: BB1500 Finland elokuun lopulla

Viesti Kirjoittaja Fobba »

Tsemppiä vaan ajoon...Älä kuitenkaan vajaakuntoisena lähde. Jos tauti jostainsyystä pahenee matkan päällä, on vitsit silloin aika vähissä... ;) ;)

Nimim. Kokemusta on (Turku-Mikkeli yli 39 ast. kuumeessa)...
Don`t call me, I`ll call you...
juvander
RST-ahteri
Viestit: 657
Liittynyt: 18 Huhti 2009, 18:46
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: BB1500 Finland elokuun lopulla

Viesti Kirjoittaja juvander »

Hiukka aikaiseen tulee, muuten olisi voinut lähteäkin reissuun.

Itse suunnittelemassa samaa, mutta 4.9. tai 11.9. olisi tarkoitus lähteä baanalle päivän päätteeksi. Riippuen vähän keleistä ja miten tuon härvelin ekan huollon saa aikaiseksi.
Fobba
Teräsperse
Viestit: 356
Liittynyt: 24 Huhti 2009, 13:13
Paikkakunta: Mikkeli

Re: BB1500 Finland elokuun lopulla

Viesti Kirjoittaja Fobba »

Ajo on jo jonkun aikaa ollut suunnitelmissa, ja nyt tosiaan on minulle viimeiset hetket se totetuttaa. Tuossa syyskuun puolella on työkiireet jo sellaiset, että sopivaa väliä ei tahdo oikein helposti löytyä, pitää reissata työasioissa Saudeihin ja Italiaan.

Äsken sääennuste lupaili pe-la jopa yli 20 ast lämpötiloja, joten kelien puolesta kaikki on kunnossa...toivotaan että mopo ja mieskin kestävät.

Tsemmpiä myös sinulle ajoosi...kun katsoo tuota suoritettujen ajojen listaa, en epäile, etteikö homma tulisi hoidettua :lol:
Don`t call me, I`ll call you...
JMJH66
Jaloteräskankku
Viestit: 1053
Liittynyt: 18 Huhti 2009, 10:25
Paikkakunta: Rauma

Re: BB1500 Finland elokuun lopulla

Viesti Kirjoittaja JMJH66 »

Hei OW-377,

Ilmeisesti ohitat Rauman perjantaina siinä klo 05:30, jos olet ajokuntoon kuntoutunut? SS2000 ei onnistu täältä käsin samaan aikaan suorittaa (jos siis oma lähtöni olisi Raumalta), mutta suunnitelmissani on jo hetken on ollut BB1500, joten harkinnassani on liittyä seuraan Raumalla ja jatkaa sitten seuraavana päivänä puuttuvat 800 km omaan tahtiin. Asiasta tosin ei vielä ole ollut mitään juttua vaimon kanssa, joten nähtäväksi vielä jää. Reittisi nurkkapisteitä tutkailin, ettei pisimmätkään legit taida ylittää edes 240 km, joten pyöräni toimintasäde (n. 280-320 km) taitaa kyllä sopia yksiin reittivalintasi kanssa. Vahvistaisitko oletko matkaan lähdössä ja milloin tuo Rauma (tarkemmin Kortelan ABC) ohittuisi. Jos homma natsaa, niin minä voisin olla sitten ko. aseman tuntumasssa parkissa!
JH
Honda GL 1500 Gold Wing, +77000 Ironbutt mailia
11/12kk-64/366pvm-31/31pv-39/53vko-SS1000-SS1600K-SS1000F-AR12-AR13-AR14-AR15-AR16-SS2000K-SS2000-SS2000F-SS3000-BB1500-BB2500K-BB1500F-BB1500G-BB2500KG-BB3000K-Winterbutt-Saukkion malja
OW-377
Teräsperse
Viestit: 401
Liittynyt: 05 Kesä 2009, 08:27
Kerho: IBA Finland
Paikkakunta: Salo, Pertteli

Re: BB1500 Finland elokuun lopulla

Viesti Kirjoittaja OW-377 »

Hyvä juttu, 05:30 on varmaan aika lähellä totuutta. Ohessa reitti, jota jouduin muuttamaan kun Lappeenrannassa on se pitkä moottoritietyömaa (22km, 50 kmh). Samalla tuli lisää moottoritietä reittiin, mikä on aikataulun kannalta hyvä mutta ajon kannalta tylsää.
Saattaa myös vaikuttaa siihen 800km lenkkiin kun samaa tietä ei voi käyttää uudelleen samaan ajosuuntaan.
Lyhin reitti 1624 km, nopein 1642 km /19h30min enimmäkseen 10 min tauoilla. Loppupuolella oleva Salon pysähdys on sinulle tarpeeton. Reitti on laskettu GT Reittikartta 2007 ohjelmalla joka on ollut aiemminkin aika lailla samaa mieltä tarkastajien kanssa. Ajonopeudet asetin reilusti alle sallittujen, kokemuksen mukaan laskentatapa pitää hyvin suoritusaikataulun kasassa.

ABC 24h, RUOKSMÄENTIE 1, SALO
SHELL 24h,EURANTIE 1, LAITILA
ABC 24h, UNAJANTIE 2, RAUMA
SHELL 24h, PAHKALANTIE 2, PARKANO
TEBOIL 9-22, EUROPAVÄGEN 445, PEDERSÖRE
ABC 24h, TAIKATIE 4, KAJAANI
ST1, 9-21, HUOLTAMOTIE 10, KONTIOLAHTI
SHELL 24h, LIEPEENTIE 2A, LAUKAA
TEBOIL 10-18, JOHTOKATU 2, MIKKELI
SHELL 24h, HÄRKÄVALJAKONTIE 30, HELSINKI (Kehä3)
ABC 24h, RUOKSMÄENTIE 1, SALO

Reitin asemista Mikkeli on automaattiasema siihen kellonaikaan mutta olen käynyt ko. asemalla moneen kertaan tänä kesänä ja aina on kuitti tullut. Vara-asemia on 2 kpl 1km säteellä. Pyörä on tummansininen BMW R1150RT mustilla laukuilla ja vanhalla äijällä varustettuna.
Jos ilmoitat email-osoitteen niin lähetän tarkemman aikataulun.
Ja sitten lauantaina aamulla klo 07:00 starttaa sama kierros Salosta vastapäivään, jos "joku muukin" haluaa liittyä mukaan.
Käteistä mukaan sillä pankkikortilla voi ostaa vain kolme kertaa polttoainetta saman vuorokauden aikana. Visa ilmeisesti toimii kuitenkin.

-Kaitsu- puh 040-8341838
Fobba
Teräsperse
Viestit: 356
Liittynyt: 24 Huhti 2009, 13:13
Paikkakunta: Mikkeli

Re: BB1500 Finland elokuun lopulla

Viesti Kirjoittaja Fobba »

Ajo ajettu, ja vaikka olikin hyvin suunniteltu niin kaikenlaista sattui ja tapahtui :P :P

Laitan vähän juttua tähän jatkoksi jahka saan kirjoitettua...
Don`t call me, I`ll call you...
Vastaa Viestiin