Daytona Bike Week 2020

[Olavi Lähteenmäki]

Oletko kiinnostunut lähtemään Daytona Bike Week tapahtumaan Floridaan 5.-15.3.2020.
Lähtö Helsingistä to 5.3.2020 klo 14:45 takasin Helsingissä su 15.3.2020 klo 13:20.Finnairin suoratlennot.
Meitä on nyt 13 lähtijää seitsemän pyörää ja kuusi kyytiläistä.

Jos kiinnostuit ota yhteyttä tarkempia tietoja varten.

Olavi Lähteenmäki 040-5037648.
olavi.lahteenmaki@ibafinland.fi

[Krämppa]

Ehdottomasti käymisen arvoinen tapahtuma.
Onhan se kaukana ja kustannuksia tulee. Mutta tällaisella ryhmällä siitä saa paljon irti.

[levoksep]

Good Morning Vietn....eiku Daytona

Draamakomediaa pukkaa ....parin viikon päästä ollaan jo hopeisilla Finnairin siivillä liihottelemassa kohti Miamia. Pelottaa oikein, kun olen alkanut selaamaan H-D aiheisia juttuja netistä....pitääkö tässä vielä Honda ja Bemarit laittaa vaihtoon ja aloittaa parran kasvattaminen

Juu sellaista matkakuumetta. Likainen tusina ja pari varamiestä valmistautuvat isolla sykkeellä 20 v-juhlavuoden ensimmäiseen "isoon" kimppa-ajoon. Jos kaikki loksahtaa paikoilleen, niin Floridassa pyritään ajamaan SS 1000-kimppa. Päätarkoitus kuitenkin sulautua noin 500 000 motoristin joukkoon Daytona Bike Weekin eri tapahtumissa....

Tulemme päivittämään kommelluksia foorumille ja kuvasatoa naamakirjaan ja instaan..

t. seppo jr

[Matkailija]

Harrikalla voi ajaa myös ilman partaa

[Lassi]

Harrikalla voi ajaa myös ilman partaa

Niin, jos on nainen....

[Matkailija]

en muuten ole tuntenut itseäni naiseksi kertaakaan ajellessani harrikalla,vaikka partaa ei olekkaan,mahtaako naiset tuntea itsensä mieheksi,ajellessaan harrikalla,kuullostaa taas aika erikoiselta

[juha67]

Floridan matkalaisia pääsee seuraamaan seuraavista spoteista.

https://maps.findmespot.com/Track?ishr= ... el-history

https://maps.findmespot.com/Track?ishr= ... el-history

[Zoltan]

Näyttäisi vaativan kirjautumisen .

https://maps.findmespot.com/Login?s=False#panel-history

[levoksep]

Daytona Bike Week raporttia näin jälkikäteen

Matkaan lähdettiin torstaina 5.3. Helsinki - Vantaan kentältä ja suoralla lennolla pyyhällettiin Miamiin. Lähtöaika oli 14:45 ja kelloa käännettiin matkan aikana taakse päin seitsemän tuntia, joten perillä oltiin noin klo 19 paikallista aikaa. Kokonaisvahvuudeltaan porukka oli 14 henkeä ja pyöriä oli Eagle Riderista kahdeksan varattuina. Menomatkalle oli porukka päässyt varailemaan mieluisia istumapaikkoja Finnairin koneesta. Isommat tavarat ruumassa, pienet laukut ja kypärät kabiinissa sekä osa ajovarusteista jo päällä. Kymmenen tunnin lento sujui hyvin, vaikka rajuun vastatuuleen lennettiin. Koneesta loppui gini ennen kuin hanuriporukka ymmärsi aloittaa tankkauksen. Eli puolitoista viikkoa sitten Floridan koneessa oli vielä huomattavasti hilpeämpi tunnelma kuin paluukoneessa, eikä koronavirusta otettu läheskään yhtä vakavasti kuin tänä päivänä.
Turvatarkastuksiin ja passimuodollisuuksiin oli varattu kaksi tuntia ja se kyllä käytettinkin. Noin puolet porukasta ei saanut automaattista sormenjälkitaltiointia toimimaan. Tuosta masiinastahan saa tulosteen, joka nopeuttaa varsinaista passikontrollia huomattavasti. Eli osalla oli tuloste, jossa oli ruksit päällä ja sormenjäljet piti yksi kerrallaan skannata virkailijan valvonnan alaisena. Mutta juu...siellä ne amerikkalaisilla on meikäläisten sormenjäljet, joten mitään isoa keikkaa ilman kumikintaita ei kannata suunnitella siellä päin. Matka-agentit olivat Estat päivittäneet toissavuotisen reissun jäljiltä, joten melko simppeliä saapua maahan. Ainoa ongelma oli väenpaljous. Jonottelimme kiltisti tuon pari tuntia ja kokoonnuimme terminaalin ulkopuolella. Hotellimme sijaitsi aivan kentän läheisyydessä parin mailin päässä ja saimme tilattua hotellin shuttle bussin noutamaan meitä. Kuski ei uskaltanut ottaa kaikkia kyytiin, joten rivistä yksi taksi paikkoheittons ja kaikki saatiin näppärästi majoitusliikkeeseen. Respassa sisäänkirjautuminen oli sirkusta, mutta kaikille löytyi huone ja oikeakokoiset sängyt. Red Roof Inn oli kolmen tähden majapaikka, mutta ihan kelvollinen ja ennen kaikkea lähellä kenttää ja Eagle Rideria toisin kuin Route 66-keikalla. Tuolloin siirryttiin Chigacon puolelta toiselle vähän väliä.
Iltaohjelmana tyydyttiin hotellin pihalla olleen pikaruokalan burgereihin ja wrappeihin. Myöhempinä päivinä selkisi ettei Google mapsin näyttämiin lähiravintoloihin olisi ilman autokuljetusta päässytkään. Jenkit suunnitelleet hienot kolmikaistatiet ilman jalankulkijoiden reittejä. Ei taida kukaan kulkea jalan.
Hotellimme päältä nousi ja laskeutui tasaisin muutaman minuutin välein isoja koneita vaikka oltiin jo myöhäisillassa. Arvuuttelimme roskaruuan mättämisen yhteydessä että saako huoneissa nukuttua lainkaan. Miamin ilmasto ja illan sää sekä tuulessa huojuvat palmut nostivat fiilikset ”kattoon” ja sakki häipyi vähin äänin lepäämään, koska aamulle oli luvassa aikainen pyörien nouto vuokraamosta.

[levoksep]

Daytona Bike Week raportti päivä 2

Ennen matkaa oli retkueelle tehty Whatsapp-ryhmä, jolla näppärästi saatiin koko porukalle tarpeelliset ja tarpeettomatkin viestit välitettyä yhtäaikaisesti ja nopeasti. Aamupalaa sai jo kuudesta lähtien ja siellähän taas opeteltiin vohveleiden paistoa ja donitsien sekä hillojen valintaa. Muutaman päivän pärjää noillakin antimilla, mutta kyllä ruisleipä maistui taivaalliselta tänään.
Tilasimme pari taksia ja siirryimme Eagle Rideriin noutamaan menopelejä. Jo kotimaassa olimme tehneet pyöriin check-in-rituaalit ja perillä piti odottaa viisi Harrikkaa ja kolme Wingiä. Passit, ajokortit ja tsekkaustulosteet mukana tiskille vakuutuksien tekoon. Suosituksena kokeneemmilta Amerikan kävijöiltä oli ottaa kaikki mahdolliset vakuutukset sekä Sun Pass-tietullit vuokraamosta. Kokonaishinnaksi kahdeksan päivän rajoittamattomalle mailimäärälle ja pienimmillä mahdollisilla omavastuilla tuli noin 310 euroa. Nyt oli pyörä vakuutettu kolhuja ja varkauksia vastaan sekä rengasrikkoja yms. rikkoontumisia vastaan. Muulle liikenteelle aiheutettuja vahinkoja vastaan olisi myös vakuutus. USA:ssa ei ole vastaavanlaista pakollista liikennevakuutusta kuin Suomessa, joka kattaa vastapuolen vahingot. Ottamassamme turvassa piti olla myös itseämme varten henkilövahingot korvaava osuus. Kotimaassa saimme hieman ristiriitaista tietoa siitä kattaako normaali matkavakuutus myös liikenneonnettomuuksissa tapahtuneet henkilövahingot. Ainakin osa vakuutusyhtiöistä oli sitä mieltä että ei korvaisi ja viime kädessäkin suomalainen ”vakuutusturvakeskus” hoitaa liikenteen henkilövahingot ulkomailla, jos paikallisen maan vastaava laitos ei korvaa tai vahingon aiheuttajalla mahdollisesti ei olisi vakuutusta lainkaan.
Harrikat hoituivat ensimmäiseltä tiskiltä ja maksoimme vakuutuksen sekä luottokorteilta varattiin matkan ajaksi 1000 taalan takuumaksu. Wingi-miehet ohjattiin liikkeen takaosaan, jossa muita pyörämerkkejä hoidettiin. Sillä välin kun me saimme pikaopastuksen Harrikoihin, niin Wingi-miehille kerrottiin ettei tarpeellista määrää japsi-ihmeitä löydy. Ylibuukkaus siis Wingeissä, koska nyt oli Bike Weekin vuoksi vuoden vilkkain vuokrausviikko. Onneksi Jarmolle löytyi gessu alle. Omasta H-D:stä ei navi lähtenyt pelittämään ja softaa jouduttiin päivittämään muistitikulta. Harrikat olisivat olleet tunnissa valmiita lähtöön, mutta toinen Hondista ei enää käynnistynyt. Mittailun ja ihmettelyn jälkeen akun vaihto auttoi ja matkaan kohti hotellia. Ylimääräistä aikaa oli tuhraantunut lähes kaksi tuntia ja aikataulu näytti ”kusevan” heti ekana ajopäivänä.
Suunnitelmissa oli karauttaa Key Westiin, räpsiä muutama kuva ja palata takaisin hotellille ennen pimeää. Kaikilla oli määränpää naveissa valmiina ja eihän varsinaiselta tieltä voinut eksyä enää Key Largon jälkeen. Hotellilta lähdettäessä kaupungin läpiajoon moottoritievaihtoehtoja oli useita ja kahdeksan pyörän nipussa pysyminen ei onnistunut ja kun kaiken huipuksi lähes jokainen navi reititti eri reitin, niin letka hajosi ja vaikka Key Largon kohdalla kärkijoukko piti juomataukoa ja odotteli kahta mopoa, niin karkulaisten pääteltiin olevan edellämme. Tankkaus ennen Key Westiä ja juuri kun olimme lähdössä viimeiselle etapille, niin ”eksyneet” saapuivat paikalle. Pääsimme yhdessä etsimään sitä Ameriikan eteläisintä pistettä. Pieni kuvausruuhka tolpalla, mutta IBAF:in lakanan takana saatiin porukka ikuistettua. Seuraavaksi etsimään murkinapaikkaa ja sellaiseksi valikoitui Duval streetiltä Hard Rock Cafe. Tuo alue osoittautui samanlaiseksi kuin Hanko pitsihuviloineen. Väkeä oli jalkaisin liikkeellä ja kadut kylpivät juhlavalaistuksessa. Heti juolahti mieleen, että tuollahan meidän olisi pitänyt yöpyä ja heittäytyä juhlatunnelmaan mukaan. Nyt pöperöt naamaan ja illan pimentyessä tien päälle. Liikenne oli vieläkin melko ruuhkaista ja ohituspaikkoja ei liikaa ollut. Poliisipartioita ja hämäyksenä tyhjiä poliisiautoja oli parkissa tien reunassa, joten nopeusrajoituksia ei kovin törkeästi voinut ylittää. Hotellille selvittiin takaisin ja koko reissuun tuhraantui yli kymmenen tuntia. Key West nähty ja ihan äkkiä ei toista kertaa tee mieli ajaa sinne ellei sitten aio viettää perillä paria humupäivää.