Daytona Bike Week 2020

[levoksep]

Daytona Bike Week raportti päivä 3

Aamulla yhteislähtö kohti Lantanaa. Osa porukoista jättää kamat hotellille, koska illalla NHL-peli ja siirtyminen Orlandoon vasta sunnuntaina. Isompi joukko koittaa saada tavarat mahtumaan pyörien laukkuihin. Ainakin Kaitsu jättää matkalaukun hotellille säilytykseen, koska palaamme viikon päästä samaan luukkuun. Harrikoiden takaboksin päälle saa merimiessäkin näppärästi, mutta uusi Wingi on pieni säilytystiloiltaan ja myös tarakkateline puuttuu.
Isoja tietöitä hotellin lähellä ja motarille vievät rampit suljettu. Joudumme ajamaan etelää kohti hetken matkaa kunnes rampeista voimme tehdä u-käännöksen ja kurvata kohti pohjoista. Esikaupunkialue tuntuu jatkuvan loputtomiin. Motarilla 5-6 kaistaa rinnakkain ja Sun Pass oikeuttaa ajamaan äärimmäisenä vasemmalla kulkevia Express Lane-kaistoja, joilla nopeus nousee alkuruuhkien jälkeen jopa 90 mailiin tunnissa. Liittymä on tiedossa, josta kääntyisimme Lantanaan, joten nyt nautitaan aurinkoisesta kelistä ja vapauden tunteesta Peileistä näkyy hetken päästä enemmän pyöriä kuin pitäisi. Siirryn yhden kaistan oikealle ja tiputan nopeuden kahdeksaankymppiin. Peileissä oman letkamme takana näkyy kaksi moottoripyörää, jotka ajavat muodostelmassa rinnakkain..... liivijengiä vai sheriffejä ?? Muutaman mailin päästä ohitsemme karauttaa kaksi sheriffiä tyylikkäästi rinnakkain ajaen samalla kapealla ajokaistalla. Tyylikkäät tummanvihreät takit ja selässä isolla Sheriff. Takavalojen vieressä pienet siniset valot palavat koko ajan. Seuraamme heitä parisen kymmentä mailia ja kukaan ei ohita heitä. Nopeus motarilla asettuu kympin yli sallitun. Ajamme siis Interstate 95 tietä.
Lantanasta löytyy Krämpan ohjeistama osoite ja Krämppa vaimoineen. Asuinyhteisö on aikanaan nimetty ”Pikku-Turuksi”, mutta nykyään vaasalaisia on enemmistö, joten paikka on alettu kutsua ”Pikku-Vaasaksi”. Saamme esittelyn alueesta ja mahdollisuuden jopa hankkia kämpän alueen rivitaloista. Seuraavaksi lähdemme Krämpan opastamana kiertoajelulle katsomaan suurinta suomalaisyhteisöä maamme rajojen ulkopuolella. Taisi olla peräti yli 30 000 talviasujaa alueella. Trump oli saapunut palatsilleen edellispäivänä ja näemme turvatoimia suuren maailman malliin ohittaessamme hänen residenssiään. Seuraavaksi Krämppa ajattaa meidät H-D-liikkeen kuukausittaiseen motoristitapahtumaan. Asiakkaiden pyörille kunniaparkki ja Krämpan pitää auto jättää hieman sivummalle
Suomen mittakaavassa todella iso mopokauppa, uusia Harrikoita esillä pitkälti toista sataa kappaletta ja koeajopyöriä kymmeniä. Piletit saadaan sisältä ja niillä saadaan maistuvat suolapalat pihalta ja maksimissan neljä olutta per lärvä. Paikalla myös mahdollisuus pesettää mopo bikinipukuisen mimmin toimesta. Pakkohan sitä on seurata pesudienen ja letkun liikkeitä. Pyörien laatua en kommentoi, mutta ajovarusteet ovat huippukivan näköisiä ainakin omasta mielestäni....siis kaupoille.
Kello käy, joten lätkäfanit joutuvat lähtemään takaisin Miamiin. Orlandon porukka jää nauttimaan krominkiillosta ja punaisiksi värjätyistä kutreista. Motarilla onnettomuus pienen matkan päässä. Express Lane-ajokaistojen välissä on vajaan metrin levyinen pikkukaista, jonka alunperin luulin olevan hälytysajoneuvoja varten, mutta noudatamme paikallisen motoristin esimerkkiä ja ajamme sitä pitkin jumissa olevien autojen välissä. Onnettomuuspaikan lähellä vain kaksi kaistaa kuudesta on käytössä ja jenkkityyliin poliisiautoja on liki kymmenen vilkuttamassa punaisia ja sinisiä valoja. Paikalla on vielä HD kyljellään ja yksi auto kylki sisällä. Kolaripaikan jälkeen motarin päällä valotauluissa toistuvat ohjeet autoilijoille”Katso kahdesti ja noudata varovaisuutta, kun näet moottoripyörän. Aja vastuullisesti”. Tällaisia tauluja kaivattaisiin myös meille kotimaahan. Selviydymme työmatkaliikenteestä hotellille ja niin myös toinen porukka Orlandoon.
Nopea valmistautuminen lätkämatsiin ja taksi alle. Matkaa areenalle kolmekymmentä mailia ja ruuhkassa aikaa tuhraantui reilut puolisen tuntia. Halli todella hieno ja vetoisuudeltaan taisi olla rapiat 18000 katsojaa. Pikainen vierailu pelipaitakaupassa ja hissillä neljänteen kerrokseen, jossa Matka-agenttien hoitama VIP-tila. VIP-tilaan mahtuu ruokailemaan noin 400 henkeä. Buffa-ruokailuun kuuluvat miedot juomat ja jälkkärit sekä suolapalat koko matsin ajan. Ottelun voi katsoa ravintolasta tai sen alapuolella olevilta katsomopaikoilta. Koko lysti kustansi 200 taalaa. Hintansa väärtti maalaispojan mielestä, koska jäällä vielä mm. Barkov ja muut suomalaiset. Luongon pelipaidan jäädyttäminen myös melkoinen tapahtuma sekä kansallishymnien Kanada & USA kuunteleminen. Peli päättyi 4-1 Panttereille. Uber-kyydillä hotellille ja kysynnän ollessa kova, niin tarjotun palvelun hinta tuplaantui.
Samaan aikaan Orlandossa pieni murhe parisängyistä. Hotelli täynnä ja härkäpareillekin tarjolla vain parisänkyjä

[levoksep]

Daytona Bike Week raportti päivä 4

Aamukuudelta jälleen vehnäpullaa naamariin ja tien päälle lastaamisen jälkeen. Reitiksi valikoitui tie 41 Miamista Naplesiin. Joku on kartalle piirtänyt viivottimella suoran viivan läpi rämeiden ja sypressimetsien. Alkuun tie on useampikaistaista, mutta hetken päästä kuin mikäkin suomalainen kantatie. Ainoana erona kanaali
tien vieressä, joka varmaankin tarvitaan, jotta tie on saatu rämeelle rakennettua. Jos oikein muistan niin Miamin korkeus merenpinnasta on vain neljä
metriä ja nyt koko matka Naplesiin on todella alavaa. Asumusta oli todella vähän tien laidoilla lukuunottamatta muutama intiaanikylää ja -heimoja, joiden nimeä en ollut milloinkaan nähnyt edes Tex Willereissä. Naples vaikutti aivan tv-sarjojen kaupungilta, jonne venäläismafia on tuonut rahansa pestäväksi. Loputtomiin jatkuvaa ostokeskusta tien molemmin puolin ja liikennevaloja loputtomiin. Länsirannikkokin näyyttä hieman vauraampien ihmisten asuinpaikalta....kuten itärannikko päivää aiemmin. Siitä sitten rannikkoa ylös tietä 41... Venice, Saratosa, St Petersburg ja Tampa. Valokuvia Tampa Skyway Bridgeltä ja pikainen pysähtyminen Hard Rock Cafe Tampa Airport ja Tampa Bay. Kruunukorkin avaajat mukaan ja pikainen kamerakierros. Interstate 4 alle ja kohti Orlandoa. Keli lämpenee kun pääsemme rannikolta pois ja ilta pimenee. Navigointi onnistuu laakista ja olemme hetkessä hotellilla kypäräkaljoilla. Vai oliko se seitsemän gintonikkia. En muista kovin tarkkaan. Limet loppuivat baarimikolta kuitenkin....Kolmen lihatäytteen pizza laatikossa kainaloon ja kämpille.
Orlandon porukka on käynyt Daytonan pääkadun ajamassa läpi ja osa on vieraillut Kennedyn Space Centerin parkkiksella. Baarissa tehtiin suunnitelmat maanantaille ja ennakkosuunnitelma tonnimailisesta haudattiin hetkeksi.....

[levoksep]

Daytona Bike Week raportti päivä 5

Viides päivä valkeni ja vatsat täytettiin puuroaamiaisella sekä hillopaahtoleivillä. Ajatuksena oli viimeinkin päästä otsikon mukaiseen toimintaan eli osallistumaan Daytona Bike Week-tapahtumaan. Tiina luvattiin ensin heittää kaverinsa Sannan luokse työpaikalle. Työpaikaksi osoittautui Bronto Skylift, jossa suomalaisia henkilönostureita asennetaan jenkkikuormureiden päälle. Saimme kutsun osallistua maisemien katseluun nosturin päästä. Kiitimme ja puimme valjaat päälle ja nostokoriin pelkäämään sekä räpsimään valokuvia. Koekäytössä ollut palokunnan nosturi nosti noin neljänkymmenen metrin korkeuteen. Rakenteilla oli mm. pari 90 metrin puomilla olevaa tuulivoimaloiden raksatyömaille tilattua laitetta. Lienee hyvä etteivät vielä olleet kunnossa. Tuolta pajalta valmistuu noin 28 nosturia vuodessa. Nostopuomiston osat valmistetaan Porissa ja puomin kokoonpano Tampereella ja sieltä sitten maailmalle.
Suuntasimme seuraavaksi kohti Daytona Beachia. Ismo oli edellisenä päivänä tiedustellut alueen ja johdatti letkan International Speedway Trackille, jossa maahantuojat ja virityspajat esittelivät sekä koeajattivat moottoripyöriä. Paikalla oli myös t-paitakauppiaita ja muuta sirkuskamaa. Pyörät parkkiin ja tutustumaan ilmapiiriin. Sovittiin reilu parin tunnin tutustuminen ennen lähtöä Main streetille. Melkoisesti oli vaivaa nähty rakenteluissa ja varsinkin maalauksissa sekä kromauksissa ja koristeluissa. No eihän noilla kapistuksilla kukaan rautaperseajoa lähde heittämään. Jotain kuvia olen laittanut IBA:n facebook-sivuille, jos kiinnostaa käydä katsomassa.
Main Streetillä saimme pyörät viiden taalan parkkiin heti kadun suljetun osuuden alkupäähän. Liikenne on siis autoilta suljettu, mutta pyörillä pääsee paukuttelemaan pitkin katua, jonka reunoihin on molemmin puolin pysäköity mopoja. Kadun varella pysäköinti on ilmaista pääsääntöisesti. Nyt se varsinainen humu alkoi. Liikkeet täynna motoristikamaa, baarit avoinna, bändit soittivat parkkipaikoille tehdyissä festariteltoissa ja lavoilla. Näkyvimmin oli Indian esillä itse pyörillään. Kadun läpikäymiseen olisi helposti voinut käyttää muutaman päivän. Kuljimme kadun aivan päähän ja etsimme varsinaiselta hiekkarannalta laiturin, jonn teimme hetkeksi leirin. Maisemat ja tunnelma olivat kyllä kohdillaan. Iltapäivä kello viideksi kiiruhdettiin mopoille, kunhan ensin oli virallisia paitoja ja kangasmerkkejä yms kamaa ostettu kipeillä hinnoilla.
Ismo toi letkan hotellille jälleen pimenevässä illassa ja erikoisen mieleenpainuvaa oli tietyömaiden kohdalla, jossa neljäkin kaistaa rinnakkain mutkittelee, mutta nopeutta ei tarvitse tiputtaa, kuten kotimaassa. 80 mailia lasissa ja pyörä melkein kallellaan karmeassa röyktyksessä leikattujen ja jyrsittyjen asfalttien päällä kurvailtiin ja huristeltiin. Aivan kuulapäistä touhua !
Hotellilla muutama gintonikki ja nukkumaan....

[levoksep]

Daytona Bike Week raportti päivä 6

Aamiaisravintolan oven kahvassa roikuin jo tasan klo 6, mutta tämähän aukeni vasta myöhemmin. No aamiaista saatiin ja nyt muutamalla taalalla upgreidattuna löytyi eurooppalaiset munakokkelit sekä käristetyt pekonilastut. Vieläkään ei ollut kukaan lähdössä tonnimailiselle. Itse suuntasin Kennedyn Space Centeriin eli KSC:hen. Hyvä tie Orlandosta ulospäin oli lähes tyhjä, mutta kaupunkiin päin kaikki kaistat tukossa ja liikenne jumiutui ajoittain. No sellaistahan se on aamuliikenne kotoisaan pieneen kalastajakylään, jota Helsingiksi kutsutaan.
KSC on kyllä käymisen arvoinen paikka. Vietimme vain kuusi tuntia paikan päällä, mutta helposti olisi voinut olla parikin päivää. Laukaisualustoille pääsimme bussilla ja nyt kanaaleissa uiskenteli useita alligaattoreita
Itse räpsin satoja valokuvia päivän aikana ja jos uudestaan tulee Floridaan asiaa, niin ehdottomasti uusi kierros !
Paluu hotellille oli ruuhkaista, mutta täysin ei liikenne pysähtynyt. Pikku hiljaa alkoi jälleen päästä sinuiksi Street Glide 107:n kanssa ja motareilla uskalsi pörhältää muun liikenteen seassa sen 90 mailia tunnissa. Osalla paikallisista on ärsyttävä tapa puikkelehtia sekä oikealta ja vasemmalta ohi ja kuitenkaan vilkun käyttö ei ole Saksan motarien veroista. Liikenteessä on huomattavan paljon isoja pick-uppeja ja ne kulkevat, kuten myös rekat yhtä lujaa kuin henkilöautot !
Hotellilla nopea suihku ja kevyempi vaatetus päälle ja kyselemään lähtisikö joku Hard Rock Cafe Orlandoon, joka sijaistee Universalin-alueella. Tiukahkot turvatoimet alueelle tultaessa, mutta sinnehän päästiin ja sitten vain rock-pyhättöön syömään ja imaisemaan muutama Samel Adams lager-olut Rock Shopista tarttui muutama pullonavaaja matkaan ja jotain t-paitoja. Pirssillä kämpille ja vielä yhdet gintonikit kantabaarista.

[levoksep]

Daytona Bike Week raportti päivä 7

Viimeinkin innokkaimmat pääsivät tonnimailisen kimppuun. Jukka, Jaska, Jarmo ja Kaitsu lähtivät aamiaisen jälkeen tien päälle tarkoituksenaan ajaa SS 1000. Reitin pituus taisi olla noin 1050 mailia ja ajoaika karvan ale 16 tuntia. Poijjaat voivat itse kommentoida hanuriajon sujumista vaikka tähän viestiketjuun.
Itsellä myöhäinen aamiainen ja kaino pyyntö Ismolle, Olaville ja juhalle että odottaisivat hetken niin ehtisin mukaan Main Streetille. Hotellikortti vielä toimintakyvyttömäksi ja juoksujalkaa respaan. No matkaan päästiin ja varsin sujuva liikennettä vajaan sata kilsaa Daytona Beachille. Pyörät jälleen vitosen parkkiin ja Main Streetille.Nyt aamupäivästä väkeä oli selkeästi vähemmän kuin pari päivää sitten. Froggy´s Saloon kelpo paikka ja paljon silmäruokaa. Itse asiassa hieman liikaakin Samoilua butiikeissa ja jotain tarttui mukaankin. Rento meininki ja hyvää musaa useammassa paikassa.
Itse olin päättänyt käydä tällä reissulla Broken Spoke Saloonissa ja sinne suuntasinkin. Muu porukka lähti kohti St Augustinea ja majakkaa sekä alligaattorifarmia. Noin kymmenen kilometrin päästä Ormond Beachin läheisyydestä US-1 motarin varrelta löytyi ensin Iron Horse Saloon ja pienen matkan päässä päivän tärkein kohde, joka ylitti kaikki odotukset !
He mainostavat itseään maailman suurimpana motoristikuppilana ja tuo on ihan mahdollsta. Paikalla motoristeja joitakin satoja hemmoja, rakenneltuja näyttelypyöriä mukavasti esillä, hyviä bändejä jatkuvalla syötöllä ladossa soittamassa korvia hivelevää musaa, grilliruokaa, näyttäviä tarjoilijoita ja tarjoilijattaria yms. markkinahumua. Käymisen arvoinen paikka ehdottomasti. Reilun parin tunnin päästä ja parin oluen jälkeen tien päälle ettei viinanhimo iske enempää päälle. Floridassa tien päällä nollatoleranssi eli yhtään ei saisi olla alkoholia veressä. Varsinaisia ratsioita ei järjestetä, mutta liikennevahingon sattuessa sormi osoittaa sinne missä viisari värähtää.
Kohteena nyt St Augustine ja majakka. Nyt A1A:lle eli aivan rannan tuntumassa kulkevalle tielle, joka paikoin halkoo huvila-alueita ja kulkee hiekkadyynien päällä. Todella paljon mopoja liikenteessä aistimassa meren ja tuulen tuoksuja. Perillä kapuaminen majakkaan ja kysymykset muulle porukalle, että kävittekö oikeasti ylhäällä. No eihän ne käyneet. Historiallinen noin 60 metriä korkea majakka, joka piti bulldozereilla jyrätä maan tasalle, mutta kansanliike sai pelastettua kohteen ja nyt se on entisöity.
Majakalta reitin selvittäminen Orlandoon pikkuteitä pitkin. 312, 207, 17 jne... mahtavat pikkutiet sisämaassa paljastivat että kaikki eivät asu palatseissa tai luksushuviloissa. Teiden varsilla ränsistyneitä ja epäsiistejä asumuksia, asuntovaunuja yms. hieman köyhemmän väen seutua. Varmaankin moskiittoja ja matelijoita enemmän kuin rannalla. Matkan varrella myös järkyttävän suuria perunapeltoja eli sipsejä ja ranskanperunoita on kypsymässä ilmeisesti läpi vuoden, koska kasvustoja oli juuri istutettu ja vieressä juuri nostettiin pottuja. Liikenne Orlandon esikaupunkialueilta hotelille todella vilkasta ja hetken herpaantuminen tieviittojen kanssa ja väärillä kaistoilta taas pois motarilta. Harrikan navi on kyllä muutenkin aivan bebanderista, mutta pienikin tietyömaa ja reitti pois suunnitellulta reitiltä, niin eikö masiina ala laskemaan uutta reittiä ja sehän kestää.
Hotelille päästiin ja muut olivat jo porhaltaneet kalaravintolaan vajaan kilsan päähän. Itseäni laiskotti sen verran että TGI Fridays sai kelvata ja sieltähän sai jättiannoksen paneroituja jättikatkarapuja.Njam. Hampurilaisia oli tullut jo jokunen kiskottua
Tonnimailista suorittamassa olleiden "lesket" olivat vissiin pitäneet shoppailupäivän ja myös poolille oli ehditty valkeata ihoa käristämään. Hanurikuskeilta tuli väliaikatiedote, josta selvisi että kiirettä ei sälleille tule ja saapunevat tasaisella vauhdilla kahden kolmen aikaan yöllä määränpäähän.

[levoksep]

Daytona Bike Week raportti päivä 8

Yöllä ei heti uni tullut ja lisäksi telkusta tuli uutinen, jossa kerrottiin Trumpin sulkevan liikenteen Eurooppaan. Aamun mittaan alkoi Finnair perumaan lentoja ja sama jatkui seuraavat kaksi päivää. Ensin tekstiviesti, sähköposti tai oma varaus-sivulla jonkinlaisella reitillä lento kotimaahan ja muutaman tunnin päästä se peruttiin. Olavi oli yhteydessä Matka-agentteighin, mutta heitä oli kielletty Finnairilta puuttumasta asiaan ja vannottivat hoitavansa meidät pois Floridasta jollakin tavalla.
Nyt kylmän rauhallisesti aamiaiselle ja päivän suunnitelmien mukaan mopo alle. Ensin kaikki laukut nopeaan lähtökuntoon ja sitten Disneyn Star Wars launch pad tutkinnan alle. Hervottoman kokoiset alueet ovat rakentaneet ja pelkästään Star Wars-alueeseen ei päivä riitä. Parissa simulaatiolaitteessa kävin ja sitten alkoi oksentaminen olla lähellä. Millenium Falconin kyydissä on kuitenkin käyty ja valonnopeudella edetty sekä Ogan Cantinassa nauttimassa avaruusruokaa ja olut
Muutaman tunnin jälkeen hermo pettää ja on pakottava tarve lähteä hotellille kuulemaan mahdollisia uutisia kotimaasta.
Altaalta löytyy muu porukka ja siellä korkataan Juhan salakuljettama Jallu-pullo. Kyllä maistuu hyvältä. Hotellin marketista olutta naamariin ja auringonpaistetta altaalla sekä poreilua jaquzzissa. Unohtamatta silmäruokaa.
Iltamurkinalle yhdessä koko porukan kanssa ja ajoissa nukkumaan. Mietittiin kyllä pitäiskö mopoilla ajaa New Yorkkiin, koska sieltä vielä menisi lentoja Suomeen. Meidän alkuperäisen suunnitelman mukainen suora lento Miamista oli peruttu ja Finnair ilmoitti että viimeinen lento Miamista lennettiin juuri tänään. Päätettin ajaa alkuperäisen suunnitelman mukaan Orlandosta Miamiin luovuttamaan pyörät, koska Miamista olisi muiden yhtiöiden lentoja mm. Brittein saarille....

[levoksep]

Daytona Bike Week raportti päivä 9

Aamiaiselle kiiruhdettiin heti kun avasivat ovet ja tarkoituksena oli lähteä kohti Miamia viimeistään klo 9. Jälleen oli tullut uusia lentoreittejä kännyyn. Oltiin Olavin kanssa puhuttu ajamisesta tietä 27 Miamiin ja tällä oltaisiin vältytty isompien motareiden vilinältä ja huiskeelta. Taksikuskin mukaan 27 olisi mukava maisematie, joka kulkee pikkukaupunkien läpi. Muu porukka lyöttäytyi messiin ja niinpä pieni pätkä nelostietä Tampaa kohti ja sitten tietä 27. Appelsiinilehtoja silmän kantamattomiin ja isoja rekkoja lastattuna appelsiineillä tien varrella....suuressa maassa kaikki on suurta. Myös nautakarjaa tien varsilla aitauksissa ja jopa viljapeltoja. Mahtava aurinkoinen ajokeli koko päivän ajalle ja välillä oli oikein tukahduttavan kuuma vaikka mittarissa keskinopeutena 70 mailia tunnissa. Nenän pää oli palanut jo päiviä sitten ja kolmas nahkakerros oli kuoriutumassa. Peilistä katsoi Nasse-setä hehkuvan punaisen nokan kanssa
Iso maa ja pitkät yhteydet. Itsellä edellinen tankkaminen jäi keskeneräiseksi ja mittari alkoi olla punaisella. Oli pakko tiputtaa nopeutta aina 60 mailiin tunnissa ja tuolla vauhdilla ajotietokone tiputti rangea samaa vauhtia kuluvien kilometrien kanssa. No jäihän vielä 9 mailia reserviin kun saatiin menovettä. Tielle 27 ei navini tahtonut minua uudestaan päästää, vaan pienen huvila-aluesekoilun jälkeen kiltisti tielle 75 ja loput parikymmentä mailia hieman isommalla tiellä. Tie 27 olisi mennyt suoraan hotellille. Viimeisissä rampeissa vielä yksi huti ja pieni U-koukku. Sitten tankit täyteen pyörien luovuttamista varten ja hotelille purkamaan ylimääräiset kamat pois.
Pyörien luovutus sujui hienosti. Tankin tarkistus ja pari valokuvaa pyörästä, niin saatiin sähköpostiin kuitti ja kiitokset asioinnista. Taksilla kämpille ja suihkuun sekä bilevaatteet päälle. Osa porukasta halusi South Beachille ja minä tietysti Baysiden Hard Rock Cafeeseen. Vielä annos katkarapuja ja pullonavaajat mukaan. Ulkona pieni kierros räpsimässä pilvenpiirtäjiä ja juhlahumua kaduilta sekä tennarit Forrest Gumpin jalansijoille.
Taksi karautti hotellille pimenevässä yössä kaikki ikkunat avoimena ja niin hiukset saivat ilmavan kampauksen. Haikea tunnelma retken päättymisestä valtasi mielen. Tästä seuraavaksi mennään maaliskuiseen Suomeen elämään korona-epidemian kanssa. Herätys oli tiedossa klo 4, koska viimeinen tieto Finnairilta oli paluumatka New Yorkin kautta ja lento lähtisi jo klo 8:05. Matka-agenteilta tuli ohjeet olla vähintään kolme tuntia ennen lennon lähtöä kentällä.

[levoksep]

Daytona Bike Week raportti päivä 10

Aamiaista emme ehtineet saada hotellilla, mutta mustaa kahvia sai automaatista. Kaikki olivat kiltisti ennen kello viittä aulassa. Hotellin shuttle bussin piti aloittaa silloin ajaminen kentälle. Ismo oli varautunut tekemällä tällit edellisiltaisen taksikuskin kanssa. Hotellin kuljetusta vailla oli myös puolen tusinan turistin porukka, joten respasta tilaamaan takseja. Päästiin kaikki mukavasti terminaaliin ja automaatitkin toimivat lähes täydellisesti. Pienellä avustuksella kaikkien laukut hihnalle ja näytti siltä että voisimme päästä ainakin New Yorkkiin asti
Turvatarkastuksen jälkeen pääsimme aamupalalle ja tunnelma alkoi vapautumaan. Sitä se täysi vatsa tekee, Olaville lahjoitettin matkan järjestämisestä ja
vaivannäöstä Daytona Bike Week-nuttu. Kone lähti ajoissa ja American Airlinesin koneessa oli rutkasti tilaa. New Yorkissa terminaali, josta kahdeksan tunnin päästä koneemme lähtisi kohti Helsinkiä, oli aivan tyhjä. Euroopasta ei lentoja enää kauheasti tulisi....kunhan meidän koneemme tulisi....
Päätimme kaikesta huolimatta lähteä Manhattanille katsomaan ja kuvaamaan Times Squarea ja siinähän olisi retken kuudes Hard Rock Cafe aivan kivenheiton päässä. Pimeä taksi kusetti mennessä meikälaista oikein kunnolla, mutta aina ei voi voittaa..... vai miten se Hugo-peikko totesi
Terminaaliin kertyi iltapäivän mittan väkeä ja Finnairin konekin saapui, joten melko valoisalta alkoi näyttää maailma jälleen. Koneessa saimme kelpo paikat ja vaikka tarjoilu oli typistetty yhteen kierrokseen, niin kaikesta huolimatta olimme tyytyväisiä. Nyt kello juoksisi kuusi tuntia lennon aikana eteenpäin ja lentoajan piti olla menomatkan kymmenen tunnin sijasta kahdeksan tuntia, mutta kapteeni vielä puristi kaasua hieman enemmän ja oikaisi reittiämme suoremmaksi hieman taivaalla sekä myötätuuli vielä auttoi, joten olimme noin seitsemän ja puolen tunnin päästä Helsini-Vantaan kentällä.

Kiitokset kaikille matkaseurasta ! Oliko se Austaralia sitten seuraava kohde Rautahanureilla ??

t. Seppo jr

[Lassi]

Kiitos matkakertomuksesta, kuvia oli myös mukava katsella facesta. Nyt vielä joltain tonnisen ajaneelta kommentit miten rautaperseajo sujuu amerikan maalla. Kiitos.

[pyylja32]

Ajo amerikassa sujui aivan hyvin näin muutaman perustonnisenkin ajaneelta kuskilta, naviin vain oikeat osoitteet niin kyllä se sujuu, tankkauksien välit sujuu vähän ripeämmin kuin kotimaassa, tankkaus / kuitin haku on tietenkin vähän eri juttu kun Finlandiassa, pitää ainakin kaksi kertaa kaäydä kassalla, siis ainakin kaksi kertaa. Tällä kertaa vain vaimo ei innostunut lähtemään kyytiin, kun oli väärä pyörämalli , kyytiläisen kannalta, BMW 1200 GS, (ei saanut Wingiä, ei H-D:tä, ei BMW RT perälaukulla varustettuna, kun siitä oli muka vuokrattu takalaukku jollekin toiselle, oli ilmeisesti amerikan ainut perälaukku, jonkun pitäisi myydä amerikkaan lisää pyöriä).