Eka Terminen ajo

Täällä voit kertoilla matkakokemuksiasi. Pidemmät ja etenkin kuvalliset tarinat pyydetään edelleen muokkaamaan webbisivuiksi, jolloin ne voidaan koota webbisivujen tarinalinkkisivulle.

Eka Terminen ajo

ViestiKirjoittaja jkballerina » 31 Joulu 2020, 21:58

Eka terminen ajo
Nyt kun termisen ajon aiheuttama trauma alkaa hellittämään niin koetan jotain saada paperille minäkin. Lähtö meillä oli siis 1. joulukuuta Autokeitaalta. Talviajosta oli jutusteltu pitkin syksyä ja marraskuun puolivälissä Seppo Jr kyseli, että olinko halukas ajamaan sellaista. Sen enempää ajattelematta vastasin myöntävästi ja sen jälkeen ei enää ylpeys antanut luovuttaa. Sen verran olin asiaa aikaisemmin jo pohtinut että talvipyörä oli valmiina ja varusteltuna, kypärässä lämmitettävä visiiri ja sähköalusvaatteet löytyivät kaapista.
Lähtö oli sovittu Sepon (Jr.) kanssa Autokeitaalta klo 00.05. Illan aikana olin yrittänyt vähän olla sängyssä kyljellään, mutta uni ei vaan tullut kun piti seurailla sääennustetta ja miettiä millä ajovaatteilla matkaan lähtisi. Viimeisin ennuste näytti että aamuun asti saadaan ajaa kuivassa kelissä ja vasta idästä takaisin kohti Turkua saisimme vesisateen niskaamme. Tähän luottaen en pukenut keitaalla sadevaatteita päälleni. Seppo puki. Mieli koholla lähdimme Autokeitaan valoista pimeyteen kohti Turkua. Vajaan puolen tunnin ajon jälkeen Ypäjällä alkoi vesisade. No, tiesin että ajovarusteet pitävät vettä eli en murehtinut asiaa sen enempää. Vesisade ja tiestä nouseva kurainen sumu pitivät huolen ettei ainakaan kuivuus aiheuttaisi halkeamia ajovaatteisiin. Aika pian Kosken risteyksen jälkeen alkoivat rintakarvat olla jo aika märkiä. Se siitä ajotakin vedenpitävyydestä. Marttilassa märkyys alkoi housujen etumuskin tuntua märältä. Eikä se johtunut siitä että Maukka liittyi karavaaniimme. Sitkeästi ajoin Turkuun tankille ja siellä kiroillen puin sadevaatteet päälle.
Turusta jatkoimme kohti itää jatkuvassa vesi- ja kurasuihkussa. Pimeys ja vastaantulevien autojen kirkkaat valot eivät helpottaneet ajoa miltään osin. Vesi vaihtui välillä kevyeksi rännäksi joka tarttui visiiriin mutta kuran lentäminen ei loppunut ikinä. Sadetakin suoja ja alusvaatteiden lämpö sai olon jo tuntumaan varsin mukavalta, kuivalta. Ajaminen alkoi tuntua kivalta.
Idän kulmapisteeltä lähdettyämme sadetakin vetoketju innostui ajoviimasta ja avautui. Ei kokonaan, mutta napaan asti. Moottoritienopeudessa takista muotoutui tuulipussi joka ei kerännyt vettä ja märkyyttä vain vartalon leveydeltä vaan noin puolentoista neliön alalta moottoripyörän molemmin puolin. Jo ennen Lohjanharjua olo tuntui taas hyvin vetiseltä. Suomalaisen miehen sisulla en pysähtynyt korjaamaan varusteita vaan ajelin jonossa seuraavalle tankkauspisteelle, joka oli Salossa. Sen verran nöyrryin että ajon aikana vedin ajotakin vetoketjua ylemmäs. Sillä seurauksella se että vetoketjun vedin katkesi. Siispä näillä Saloon asti.
Ennen tankkausta jouduin tekemään melkoisia voimisteluliikkeitä että sain rahapussini esille. Se oli povitaskussa. Sen ajotakin povitaskussa, jonka vetoketjun olin tuntia aiemmin rikkonut. Lopulta tankkaus onnistui ja jatkoimme matkaa. Ennen lähtöä laitoin sadetakin vetoketjun visusti kiinni, ylös asti. Sen jälkeen parin minuutin taistelu märkien hanskojen kanssa ja matkaan. Rampilta alas moottoritielle ja mitä tapahtuu. Sadetakin vetoketju valahtaa alas. Siis taas navan korkeudelle. Vituttaa mutta seuraava stoppi on jo Turussa niin jatkan ajoa vaikka taivaalta tuleva ja tiestä nouseva vesi hyydyttävät tunnelmaa. Vain ympäröivä vesisumun sekainen pimeys estää muita tiellä liikkujia näkemästä raskaita ajatelmia pääni yläpuolella.
Orikedolla tankkaus ja varusteet kunnolla kiinni. Varmaan arvaat, että sadetakin vetoketju ei pysy ylhäällä. Suuntana Pori ja Vaasa. Vettä tulee taivaalta ja vettä nousee tiestä. Pienen ihmisen kehossa ei tunnu olevan kuin yksi kuiva kohta.
Kurkku.
Sitä kuivaa.
Aamupäivän viime tunteina saavumme Vaasaan. Nyt on ollut jo pari tuntia valoisaa. Kiitokaari ja kuppi kahvia. Siellä on huoltoauto ja kavereita odottelemassa. Apua saan nyt myös ajotakin vetoketjun korjaamiseen ja sadetakin vetoketjuongelmaan. Ylin neppari kiinni niin vetoketju ei aukea ajoviimasta. Rannikkoa pitkin kohti pohjoista.
Keli pysyy yhtä hyvänä kuin koko alkumatkan. Vettä tulee ylhäältä, alhaalta ja edestä. Pohdin jo että keskeytän jos sitä alkaa tulemaan vielä takaakin päin. Kokkola, Oulu, Kemi. Kilometrejä riittää ja tylsistyneenä testailin alusvaatteiden lämmityksiä. Ykkösteholla toimi hyvin paitsi sukat. Niitä ei voinut laittaa päälle ollenkaan. Olivat liian kuumat. Hanskoissa ei ollut lämmitystä mutta onneksi kahvoissa on. Kahvalämppärit päällä tuntui aika mukavalta, ehkä hieman kuumalta.
Matkalla Kokkolasta Ouluun alkoi pimeys olla taas jo vallitseva olotila. Lisähaastetta toi kuravesi, joka pimensi visiirin parin sekunnin välein. Ajouran valinnassa piti käyttää edessä ajavan hämyisinä näkyviä punaisia pisteitä, jota takavaloiksikin kutsutaan. Vastaantulevien valot taas häikäisi sen verran että noita jo mainittuja punaisia pisteitäkään ei ollut koko ajan näkyvissä.
Kemiä lähestyttäessä ilma jäähtyi ja tie pakastui. Kulmapiste Kemistä ja takaisin kohti Rovaniementietä. Tie oli jo selvästi jäässä ja ajo tuntui helpommalta. Muutama varovainen ohitus ja Rovaniemi häämöttäisi kohta horisontissa. Latvialaista rekkaa ohittaessa olosuhteet näyttivät karuutensa kun vajaan satasen nopeudessa alkoi takapyörä hakea pitoa heittelehtimällä puolelta toiselle. Nopeasti jalat maahan ja vartalo jäykäksi niin vispaaminen loppui. Varovasti rekasta ohi ja takaisin omalle kaistalle. Muutama kymmenen kilometriä ennen Rovaniemeä pysähdyimme laskemaan rengaspaineita jäätielle sopiviksi.
Kylmäasemalta liikkeelle ja takaisin tielle. Nostin kytkintä ja varovasti käänsin kaasukahvasta. Tunsin kuinka pyörä lähti eteenpäin ja lisäsin kaasua. Yhtä äkkiä takapyörän pito loppuu ja penkki allani siirtyy oikealle. Yritän pitää kahvoista kiinni käsilläni. Oikean puoleisen kahvan etääntyessä käsivarteni jää lyhyeksi ja kämmenen tiukka ote aiheuttaa sen, että kaasukahva kääntyy entistä enemmän. Takapyörän kaartaessa alati suurenevaa ympyrää oikealle koko ajokki kääntyy vasemmalle ja alkaa kallistumaan. Itse penkissä istuen yritän vasemmalla jalalla tukea pyörää pysymään pystyssä. Jossain vaiheessa omat voimat eivät enää pysty vastustamaan fysiikan lakeja ja huomaan olevani selälläni tien penkalla gessu kyljellään päälläni.
Saatuani kiemurreltua pyörän alta pois huomaan että vasen jalka ei tahdo kantaa eikä sitä varsinkaan voi taivutella. Tässä vaiheessa Seppokin palaa takaisin ja keskustelemme miten jatketaan. Pyörä nostetaan pystyyn ja yritän nousta satulaan. Ei onnistu, takareisi ei tee yhteistyötä. Ei auta muu kuin soittaa Seppo ”tipitii” Sr. paikalle huoltoauton kanssa. Puolessa tunnissa huoltoauto on paikalla, gessu kärryllä ja show jatkaa kulkuaan. Ajajat jatkavat moottoripyörillä ja minä Seppo Sr:n kanssa suuntaan kohti Rovaniemen sairaalan poliklinikkaa. Lyhyt keskustelu lääkärin kanssa, pari piikkiä persuksiin ja suunta kohti Hossaa, auton kyydissä. Jälkeen päin tuli polilasku ja lääkäriltä kirjallinen lausunto. Siinä pisti silmään erityisesti kohta: ” 52-vuotias mies, harrastaa talvimoottoripyöräilyä, ei muita pitkäaikaisia sairauksia.”
Nyt alkaa taas olemaan kroppa siinä kunnossa että vois koittaa jos sais enemmän kuin 1400 km ajettua…

Jarkko
jkballerina
Fillaristi
 
Viestit: 1
Liittynyt: 31 Joulu 2020, 21:55

Paluu Matkakertomukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron