Tour de Germany.2

Täällä voit kertoilla matkakokemuksiasi. Pidemmät ja etenkin kuvalliset tarinat pyydetään edelleen muokkaamaan webbisivuiksi, jolloin ne voidaan koota webbisivujen tarinalinkkisivulle.
pepperooni
Täyden kympin perse
Viestit: 245
Liittynyt: 22 Maalis 2010, 21:08

Tour de Germany.2

Viesti Kirjoittaja pepperooni »

Juttuhan meni niin että...
Petäyksen illassa istuskellessa vuonna -12 meitä oli siinä , Pukkisen Ari, Markon Heikki, Maansalon Ari ja minä Kainulaisen Peppe
Oltiin ajettu baltikki sillä kerhon kimpparetkellä ja taisin jo sillon sanoa pojille että tuosta saisi helpolla viistonnisen kasaan kun kääntyis tallinnasta takas ja samaa reittiä tukholmaan siinähän se olis, jatkettiin juttua siellä ja mikä lie aivopieru se oli että päätettin sitten lähteä seuraavana keänä matkaan ,
Minä siinä rupesin tekemään reittiä

Ensimmäisen kerran koitettiin suoritusta kolmen miehen voimin viime vuonna mutta se tour de germany päättyi toisena päivänä saksan sateisiin...

Tour de germany.2

Nyt meitä oli enää kaksi lähtijää kun Pukkisen Ari joutui myös jäämään töihin mutta minä ja Heiki lähdettiin menemään
Reittikin oli siinä ajan kuluessa hioutunut sopivaksi ja aikataulu laskettu mukavan joutuisaksi sillä saksan baanoilla matkanteko joutuu, niin me luultin...

29.4 aamulaivalla Turusta Tukholmaan , maattiin hytissä mitä välillä käytiin syömässä että jaksaa maata, tylsä päivä !
Illalla hotelli Metroon Hägersteniin kontrollvägenin lähelle josta tarkoitus startata matkaan aamuyöllä 2. aikaan, mutta kun oltiin koko päivä jo maattu laivalla niin eihän sitä saatu enää unta illalla niin luovutettiin ja lähdettiin matkaan suunniteltua aikaisemmin.

PROLOGI TUKHOLMA - REMSCHEID
30.5 kello 0;27 kontrollvägen
Pärähti reissu liikkeelle , lämpöä oli joitain asteita plussalla kuitenkin, perusreittiä , Brahehus jossa tankkaus ja lisää vaatetta päälle lämpö käväisi jo + 4 tienoilla, Göteborissa päätettiin pitää kahvipaussi mutta olihan se niin aikaista vielä ettei paikka ollu auki, bensaa kyllä saatiin ja jatkettiin kohti malmöä, stoppi heti ekan aukiolevan paikan kohdalla ja sisälle, kahvit ja hodarit hyvään ruotsalaiseen tyyliin, sinapit rinnuksilla jatkettiin kohti Malmöä ja tankkipaikkaa siinä ennen siltaa, nyt oli jo laitettava sadepukukin päälle kun tuli vilu. Siltojen yli kohti Vejleä horsensvejenin statoil ja tankki täyteen, tällä lenkillä saa mukavasti kilometrejä matkalla alas, pari kaurapatukkaa ja mehua ja eteenpäin, tauot oli sellaisia rauhallisia ei mitään gold tyyliä, syötiinkin ihan istuviltaan siinä tankkauksen jälkeen kun saksassa saa päästellä ja aikataulua on helppo ottaa kiinni, mutta eihän se niin mene...
Siinä jo tanskan puolella saa pikkasen baanan makua kun on niitä 130 alueita jossa vauhtia voi pitää ihan kohtuullisesti mutta Koldingista etelään se baana vasta aukeaa, Lähdettiin pudottelemaan pölyjä pyöristä , vauhtia olikin mukavat 150 - 160 mutta siinä on se ongelma että ohituksia tulee kohtuuttomasti ja ajo käy raskaaksi, puhumattakaan siitä että kulutus nousee todella paljon verrattuna normivauhtiin.
Mutta mitäs siitä kun ajamaan ollaan tultu, välitankkaus Holmmoorin asemalla ja jatkettiin kunnes hampurin tunnelin jälkeen matka katkesi ensimmäiseen ruuhkaan, kaikki kaistat aivan tukossa , mutta senverran oli rakoja että gessulla ja wingillä juuri ja juuri mahtui väleistä menemään mutta vauhti toppasi sellaiseen pysähtymisen ja n. 10 kilsan tienoille, ruuhka jatkui melko tarkkaan siihen kohtaan missä A1 eroaa A7:sta ja päästiin irti ja menemään kohti Dortmundia Wildeshausenista vielä tankki täyteen ja Remscheid oli lopetuspiste ekalle päivälle !
Pari tuntia oltiin aikataulusta jäljessä mutta mitäs siitä, Heikki totesi siihen että nukutaan sitten hiukan vähemmän ! Käytiin vielä oikein herroiksi syömässä hotellin ravintolassa ja sitten nukkumaan !
Lopetusajaksi tuli 19;06
Matkaa lyhimmän mukaan 1636,6 km

1. ETAPE REMSCHEID - REMSCHEID

1.5 Remscheid kello 02;39
Tulipahan nukuttua hyvin ja matka voi jatkua, päivän reitti kiersi lounaisen saksan , jos jaetaan saksa karkeasti neljään osaa niin kierrettiin se vasen alaneljännes, ensin etelään kohti Baselia ja sieltä mustan metsän poikki Lindau josta ylös Erfurt ja takaisin lähtöpaikkaan tosin toiselle puolelle Baanaa.
Hyvinhän se lähti liikkeelle, kun tuolla on yö niin se todella on synkkä ja pimeä, mutta mitäs siitä jos tie on märkä niin kohta on märkä myös mies ja pyörä, onneksi vaan ulkoisesti , mutta täysin pimeä ja märkä tie höystettynä liikenteellä niin vaatii pientä totuttelua lykätä menemään 150 on todella kova nopeus kun näkyvyys on heikko niin pitihän sitä tyytyä hitaampaan etenemiseen. Ei ollu vielä unihiekat karissu silmistä kun ensimmäinen risteys mistä piti kääntyä livahti ohi ja kun takaisin palaaminen ei ole ihan yksinkertainen juttu niin nousihan sitä lämpö, ainakin omassa kypärässä... tiedä sitten mitä Heikin mielessä liikkui, kohteliaana hän kuitenkin jätti sanomatta .
No löydettiin siitä sitten reitille ja etenemä oli ihan sujuvaa mutta kovin paljon hitaampaa kuin etukäteen ajateltiin, kello raksuttaa kokoajan vaikka miehet ei liiku, ja kaikki tuo on pois nukkumajasta.
Mutta eteenpäin, Bat Bellingenistä Freiburg am Briesgauhun josta todella hienoa pienempää tietä Lindauhun, tuolle tielle palataan ihan varmasti ja ihan lähiaikoina turistimeiningillä kunhan kesäloma koittaa...
Kohtuullista etenemistä jatkui ylöspäin kohti Erfurtia, jostain syystä navigaattori kuvitteli että autobaanaa A71 ei tuossa kohdassa ole olemassa ja heti yhden tunnelin jälkeen se ohjasi reitin kulkemaan pienemmälle tielle, miksi sinne piti kääntyä, sen kun tietäisi, tie jatkui kitenkin ihan normaalisti suoraan mutta poikettiin sitten kuitenkin ja ajattelin että kaipa täältäkin pääsee koska tuo kone niin väittää ja takaisin palaaminen ei todellakaan ole ihan yksinkertainen juttu , siinä joutuu usein palaamaan takaisin monia kilometrejä ennenkuin pääsee takaisi oikeaa suuntaan, olihan tie hieno serpenttiinimutkineen ja tännekkin pitää palata vielä... sinänsä matkaan tuo ei vaikuttanut koska tarkastettuani reitin niin kerrankin tuli ajettua sitä lyhintä pisteiden välistä tietä, mutta aikaa siihenkin taas paloi, Oikea tankkauspistekkin löytyi lopulta ja päästiin palaamaan päätepisteeseen ilman suurempia ruuhkia
lopetusajaksi 20;17 ja kilometrejä niitä autoroute 2011 antamia todellisia tuli 1624,9

2. ETAPE REMSCHEID - MAGDEBURG
2.5 kello 02;37
Kello soitti ihan liian aikaisin ! Mutta ei mitään liikkeelle vaan ja kohti pohjoista , takaisin tulopäivän reittiä Dammerbergestä tankkaus ja etelään taikka tarkemmin sanottuna kaakkoon, Biggenkopf siinä käytiin ja jatkettiin samaan ilmansuuntaan , Kasselin jälkeen piti siirtyä pienemmälle tielle kohti Bad Hersfeldiä jotta vältettäisiin A7 tuossa A4 risteyskohdassa koska siinä on n. 3 km pätkä jossa 4 ja 7 on samaa tietä, en tiedä sääntötulkintaa miten tuollaisen kohdan kanssa pitää menetellä mutta me kierrettiin koska näin ei mitään tulkittavaa ole , tie oli tosin kovin hidas ajella ja koska tuo muutos suunnitelmaan tuli tehtyä aikas viimetipassa niin aikatauluvaikutusta en tullu ottaneeksi huomioon, mutta päästiin takaisin baanalle ja kohti seuraavaa kämmiä , meinaan kun olin ohjelmoinut seuraavan tankkauspisteen koneelle koordinaatteja käyttämällä niin näköjään sekunnin heitto tekee liki puolen tunnin heiton matkassa ! Tankkipaikka oli näet jonkun isännän navetan takana pellolla, mutta onneksi kylästä löytyi huoltoasema josta kuitti, ja lievää kuittailua toisen kypärästä pääliskaupaksi ! matkaantuo ei taaskaan onneksi vaikuttanut kun jo toisen kerran ajettiin sittenkin sitä lyhyempää reittiä takaisin oikeaan osoitteeseen .
Jatkettiin Regensburgiin ja sieltä Tsekin rajaa mukaillen ylös, Leipzikin yläpuolelta olikin sitte joku rekkamies saanut koko baanan tukittua ja poliisiväki ohjaili meitä ystävällisesti kiertotielle kohti tuntematonta, koskapa heille näköjään riittää että väki saadaan sujuvasti pois baanalta, miten ja mistä he takaisin sinne löytävät niin ei näytä pahemmin kiinnostavan ketään. Muita seuraamalla sitten päästiin kolaripaikan ohitse ja jatkamaan matkaa ja taas aikaa paloi...
Berliinin kehätietä itään ja sieltä Dresdenin kautta Magdeburgiin yöksi, tuttuun NH hotelliin, siellä henkilökunta on jo tottunut suomalaisiin rautaperseisiin koska tietävät jo ettei aamupalaa tarvita ja te vaan nukutte pari kolme tuntia ja jatkatte sitten ! Danke schön ja bitte !

Lopetusajaksi tuli tälläkertaa 20;26 ja kilometrejä 1635,7

3. ETAPE MAGDEBURG - FLENSBURG

3.5 kello 01;05
Lähdön hetki koitti, nämäkin hemmot tuolla olvensteder strassen asemalla tietävät hyvin mitä porukkaa ollaan, suomalaiset ja yöllä tankilla heh,
tiedetäänhän nuo, ne on niitä ... !
Mutta ei me välitetä, me lähdetään Berliiniä kiertämään ! tavoitteena on ehtiä ennen päivännousua ja ruuhkaa! Mitäs sitten , Wolfslake ja sieltä Rostoc, lämpö meinaa hävitä ihan kokonaan, mittari näyttää 0,5 astetta ja vetää alavilla kohdilla peilit ja pleksin huurteeseen , asemalle sisään ja kahvit naamariin samalla kun maksaa ja kirjailee kilometrejä ylös, lisää virtaa vanttuisiin ja takkiin nappulasta ja menoksi nyt on stopit jo goldi tahtia, ei höpinöitä vaan meininkiä, seuraava asema lähellä Greisfaldia ja sitten Prenzlau, Ympyrä lähes sulkeutuu Am Fichtenplan Nordilla josta jatketaan johti Wolfsburgia,A9 joka oli eilen tukossa ylöstullessa vetää hyvin alaspäin, A71 jota mun navi ei tunnistanut ylös tullessa löytyy nyt hyvin ja sitä alas ! On meinaan yksi hienoimmista baanoista Saksassa! Todella hyvässä kunnossa ja mutkia ja mäkiä riittää... Hieman ennen Wolsburgia pikkutielle josta A7 ylös kääntöpaikasta Rhön -Ost
ja ylös kohti Flensburgia, Päivä ehti siinä mukavasti lämmitä matkalla ja ylimmillään taisi jo käydä liki 20 astetta , pidin kyllä kurapuvun päällä kokoajan koska joka ilta juuri ennen lopetusta on ollu pieni sadekuuro ihan vaan muistutukseksi !
Tämä oli oikeastaan ensimmäinen päivä jolloin kaikki meni niinkuin oli suunniteltu, ilmeisesti alkujännitys alkaa hävitä ja jonkunlainen rutiini astuu peliin, tankeilla ei jääty höpöttelemään turhia, molemmat teki omat juttunsa ripeään tahtiin ja menoksi , liekö sitten se että ollaan alueella jota ei olla ennen koettu, eli neljäs ajopäivä putkeen, niin keskittyminen on toisella tasolla ettei enää tässävaiheessa pilata juttua ! Tiedä sitten...
Lopetustankkauksella pikaisesti eväitä ja tuliaisia laukkuihin ja hotelliin ! Taisi sinne pari nukutusoluttakin livahtaa mukaan, suihkun jälkeen kun nappaa oluen niin uni tulee kyllä odottelematta !
Lopetusaika 18;17 kilometrejä 1627,3

FINALE FLENSBURG - NORRTÄLJE

Liikkeelle kello 01;03
Flensburgista kohti koldingia, tuttua latua, tankkauspaikka sattui nyt tuonne Fredericaan josta siltojen kautta Malmöön, taas samoille paikoille missä yleensäkit tankkaillaan ollaan sitten suorittamassa tai muuten, Jatkettii kohti norjaa E6 pohjoiseen , on muuten hienoa tietä tämäkin, uutta hyvää motaria koko matka osloon asti, tais siinä välissä olla muutama vanhantien osuus vielä mutta 90- 110 rajoitusta lähes koko pätkä, Norjan rajan jälkeen tankkaus ja käännös kohti Askimia jossa kulmapiste, tosi hieno pikkutie siinä välissä joka johtaa 6 tieltä E18;sta. Kapea ja mutkainen , seurailee jonkun merenlahden tai järven rantaa, mutkittelee yli mäkien kohdatakseen todellisuuden kun tulee 18 tien työmaalle ! Tuota tietä on uusittu monta vuotta mutta ei vielä Oslosta tämän pidemmälle ole valmiina ! Mutta vanha tie on ihan mukava ajella ! Kristinehamnista kuittaus ja kohti Moraa, tänne innlandsvägenille taidan suunnitella seuraavan ulkomaanajon ! Vetävää ja hyväkuntoista tietä mutkittelevaa ja mäkistä . Parempaa kuin suomen valtatiet ! Vaikka toisaalta melkein kaikki muut tiet on kohta hyväkuntoisempia kuin täällä, mutta se siitä ja matka jatkuu... Moraa ennen alkoi taas kerran sadella, ei tosin kovin paljoa mutta tällä kertaa tuli räntää...!
Se jäi kuitenkin taakse kun jatkettiin Falunin kautta Gävleen, jonka sivumennen sanoen jostain syystä haluaisin jättää kokonaan väliin mutta aina sinne päätyy, kohti tukholmaa mutta ennen sitä Knivstaan ja suffelikuitti jonka Heikki meinasi unohtaa, Paha virhe tähän paikkaan...
Loppusiirtymä vielä, Norrtljen statoil ja matkan loppukuittaus
Kello 19;42 päättyi SS 5000 (yritys vielä tässä vaiheessa kun virallista tarkastusta ole tehty)
Kilometrit 1630,6 km

Kiitos Heikille matkaseurasta ja tietysti kotiväelle niin meillä kuin siellä Heikin päässä myös !
Terveisin Peppe
Eihän se matka mitään, tauot ratkaisee...
hmarkko
Kermaperse
Viestit: 20
Liittynyt: 03 Touko 2009, 23:30

Re: Tour de Germany.2

Viesti Kirjoittaja hmarkko »

Tosi hieno reissu.Tulipa todistettua,että tälläisessä ajossa on aikaa mennä vaikka "serpentti"mutka teitä pitkin.Tulipa myös todistettua sekin,että hyvin suunniteltu on puoliksi jo ajettu!Kiitokset vielä Peppelle,oli hieno reissu
Heikki :lol:
Vastaa Viestiin