SS2000k

Täällä voit kertoilla matkakokemuksiasi. Pidemmät ja etenkin kuvalliset tarinat pyydetään edelleen muokkaamaan webbisivuiksi, jolloin ne voidaan koota webbisivujen tarinalinkkisivulle.

SS2000k

ViestiKirjoittaja mikke85 » 13 Heinä 2016, 00:27

Moi

Monelle varmaan tuttua kauraa mutta toivottavasti vielä useammalle jotain hyötyä

Eilen tuli ajettu IBAn SS2000k,

Heti alkuun täytyy kyllä sanoa että perus tonninen menee aika heittämällä tähän verrattuna. Ja Goldia ajanneille hatunnostoa. Suomen olosuhteissa tämä on jo ajamisen takana. Varsinkin naku 1200 banditilla ajaessa. Olen ajoa suunnitellut jo alkutalvesta lähtien, ja tehnyt siiheen, ja hienosäätänyt sitä useamman kerran. Viimeinen varmistus ajoon sain Suiza1200 lta kysyessäni neuvoja. Tämä oli järjekstyssä minun seitsemäs ajo, joten jonkunlaista kokemusta alkaa jo olla vyön alla ennen tätä

Matka piti alkaa klo 0300 maanantai aamulla, mutta myöhästyin siitä 7 minuuttia. Eli Lähtö Sipoonlahden Neste asemalta klo 0307 maanantai aamulla. Tästä tähtäsin nopeinta tietä orikedon Nesteasemalla mikä ainakin tähän aikaan vuorokaudessa on kehä 1 ottaen huomion tietyöt. Orikedon Shellin pihalla näin toisen motoristin joka oli selvästi samalla asialla liikkeellä. Ei vaan löytynyt aikaa käydä morjestelemassa. Tässä vaiheessa km oli takana 184. Tästä ampasin takaisin kehä kolmoselle Petikon ST1 seen.km takana 338 ja sää oli vieläkin yhtä kostea kun alussa, ei kuitenkin sadannut vettä ja lämpötila oli 15 astean paikkeella. Tästä lähdin kohti Tamperea, Teboil Pirkanhovi oli seuraava pysähdys. Jouduin luopumaan talviturkista kun lämpötila oli päälle 20 asteen. Km takana 474. Matka joutui mukavasti takaisin kohti kehä Tuupakan Teboilia. Nyt kilometrejä takana 609. Sumum saartamana kävi mielessä koko ajon luovuttamisesta kun matka kotiin olisi ollut vain muutama kymmenen kilometriä. Mutta niin ei käynnyt. Jatkoin tästä matkan pisimmälle etapille Vaajakoskelle. Pelkäsin tankin riittävyyttä kun matka kertyisi 256km ja matka sisätäisi moottoritietä yli puolet. Perillä päästyä ei mahtunut tankkiin kuin 18L joten ei ollut huolta, olihan minulla 1,5L käyttökelvollista bensaa jäljellä. km tässä vaiheessa vajaa 870. Keli oli mitä parhaimillaan. Pyörään asennettu halpismittari näytti +25astetta. Tästä lähdin kohti Kärsämäkiä. Ja tämä pätkä oli koko matkan rankin, aurinko paistoi ja minulla oli vielä takissa vuori sisällä sekä pitkät kalsarit, takin vuorella menee vielä mukavasti päälle kahdenkymmenen asteen lämmössä mutta ei auringon avustamana helteessä. Olen yrittänyt pitää taktiikkana "ohi kun sen voi tehdä turvallisesti", sekä oman että mopon kohdalle. Mutta tällä pätkällä jäin ulkomaalaisen bussin perässä roikkumaan, 100km/h aluellä mentiin 85km/h,tuli sellainen henkinen väsymys että kyllä tämä tästä. Tämä tietysti söi turhaa aikaa mitä tässä ajossa ei todellakaan ole. Kärsämäellä otin kaikki ylimääräiset kuteet pois jopa hanskat, mikä seuraavalla pätkällä osittautui virheeksi. kilometrejä kasassa 1091. Ennen tämän pysähdyksen kävi vahvasti mielessä varmaan ylipuketunesuuden takia kääntyä takaisin ja yrittä pelastaa ajon normi ss1000lla. Ei väsymys eikä muu epämukavuus painannut vielä päällä, joten moutaindewn ja lidln mealbarin jälkeen päätin kuitenkin jatkaa matkaa. Olin tässä vaiheessa noin 40 minuuttia jäljessä suunnittelusta aikatauista.. On se vaan ihme kuinka paljon vaatteiden vaihto sekä turhan ihmetteleminen vie aikaa. Ja olin kutienkin laskenut 10min per tauko. Tämän jumpan jälkeen matka joutui mukavasti Kemiin asti mikä oli kaukaisin piste. Muutaman hörpyn ja välipalakeksin jälkeen käänsin takaisin 1321km mittarissa. kärsämäellä oli jo 1552 km kasassa, eikä matkalla ollut kun nauttimista. Vihoin alkoi pitkän matkan ajoa maistua. Laitoin vähän ennakkoon päälle takin toppaus sekä pitkä alushousut. Ei ole kuin 223km takaisin jyväskylään. Nämä ovat varmaan suomen tylsimmä kilometrit, mikään ei ahdistanut ajoa. Mutta tuntui silti että ei millään etenee. Vaajakoskella tuli nopeasti juostu kaupassa hakemassa muutaman lihapiirakan ja mountandewin. Syötyäni piirakat laitoin kaikki toppaukset ja ylimääräinen villapaita päällä kun olin puhelimetsi saannut sadevaroituksen lahden eteläpuolella, ja ajattelin säästää aikaa kun kerran olin pysyhtynyt.km Takana oli 1774 tarkoittaen että jonkunlainen todistus tästä pitäisi saada. Matkaa lahteen maistui kuten joku minua aktiivisempi on sanonut "linnunmaidolta". On ihan oikeasi miellyttävä tunne kun ei ole mutkista kiinni vaan suoralla ajo tuntuu mukavalta. Pääsin jopa kokeilemaan pitkiä muutaman kerran ennen heinolaa, missä alkoi pieni sade sekä todella kostea ilma, sellainen mikä tartuttaa visiiriin kunnon "tähti" näkymän. Tarkoittaen sitä että jokainen valo mikä vastaan tulee aiheuttaa melkein nollanäkyvyyden kuskille. Latoin just ennen Lahtea navigaattorin tankkilaukkuun kun se ei ole vedenkestävää, ja päätin että nyt on vaan mentävä. Laden ja kehä kolmosen välllä missä on 120km/h rajoitukset. Tuli ajettu välillä jopa rajoitusten mukaan mutta useimiten tuntui turvallisimmalta vaan jäädä rekan perään roikkumaan. Luulin ennen tätä että olin ajannunt huonoissa olosuhteiss, räntä, vettä, sumua, kaatosadetta, pimeyttä, mutta tämä pätkä pisti oikeasti miettimään elämän tärkeydestä. Pääsin olosuhteista huolimatta variston ABClle mikä oli välttämätön kilometrien saamiseksi. Nyt kasassa 2021km. Lyhyintä kilometrejä olisi 2008. Aikaa olisi jäljellä noin 45 min, ja voiton maku alkoi jo maistua suussa. Ei olisi kun Sipoonlahden Nesteasemalle saamaan varmistuskilometrejä. 2042 kilometrin kohdalla takaisin Sipoonlahdella. Karttaohjelman mukaan tämän ajetun matkan etäisyys olisi 2023km. Minulla oli tässä vaiheessa puoli tuntia aikaa 24 tunnin ikkunaan. Kävi kyllä mielessä jos kävisi vielä porvoossa hakemassa 25 varmistuskilometiä. Mutta päätin kuitenkin olla ajamatta säätilanteen takia, Ja elää moton mukaan.
"Plan your Ride and Ride Your Plan".

Huomasin ajon aikan muutama tärkeä asia.
Minulla oli tarkka aikataulu paperilla tankkilaukussa koska pitää lähteä tankkauspaikalta että pysyy aikataulussa. Tämä säästi minut aikataulustressistä. aikaisemmista ajosta olen huomannut että on kiirrettä jatkamaan koska ei oikein tiedä missä mennään
Pakkaa mukaan sen mitä kuvittelet tarvitsevasi. Minulla oli esimerkikisi 5l bensa varakannu, että ei tarvitsisi huolehtia perillä pääsemistä. Mikä oikeasti lievitti stressiä kun tiesin km raja olisi hyvin lähellä esim kulutus 18 ja tankista saatava määrä 19,5l.
Ota mielummin eksi ylimääräinen paita liikaa kun yksi liian vähän. Ja juotavaa, minulla meni vettä sekä dewta yhteenssä melkein kolme litraa. Muutama burana ei ole pahaksi vaikka ei tarvitsisi.
Tällä matkalla ei tullut ajankohtaiseksi mutta se että odotta että huoloasema olisi auki viidelta aamuyölla mutta ei ole, se sitten syö miestä varsinkin jos kylmä on iskenyt pahemman kerran. Se että tietää moottoripyörän polttoaine kulutus ja mahdollinen öjlynkulutus auttaa matkan suunnittelussa.

Taisi vähä iskeä kirjailian hulluus

Toivittavasti tästä on apua jälkipolvelle
1200 Bandit 2001 N
mikke85
Kermaperse
 
Viestit: 19
Liittynyt: 10 Kesä 2009, 20:57

Paluu Matkakertomukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 1 vierailijaa

cron