IBA Marathon 2010

Täällä voit kertoilla matkakokemuksiasi. Pidemmät ja etenkin kuvalliset tarinat pyydetään edelleen muokkaamaan webbisivuiksi, jolloin ne voidaan koota webbisivujen tarinalinkkisivulle.
Timo Räisänen
Jaloteräskankku
Viestit: 4105
Liittynyt: 07 Maalis 2009, 22:34
Kerho: IBAF
Paikkakunta: Vantaa

IBA Marathon 2010

Viesti Kirjoittaja Timo Räisänen »

1. päivä
Olosuhteet
Olosuhteet olivat poikkeuksellisen kuumat, Porissa oli ennätys 26.6 astetta ja Oulussa puolenyön jälkeen oli 19 astetta ja yölläkään lämpö ei laskenut alle 15 asteen. Turku-Rauma-Pori väli oli minulle tosi hankala, liian kuumaa. Hikoilin ja jos ajoin pleksi alhaalla ja silloin kaulan kohdalla oli kova veto. Pleksi ylhäällä olo oli kuin Ruotsalaisessa saunassa toppavaatteet päällä. Yö oli myös lämmin etten edes laittanut pukuun vuorta paikalleen vaan nautin viileydestä. Luultavasti join liian vähän koska ajoa seuraavan päivän olen ollut janoinen. Tie oli monin paikoin lauantaina märkä mutta kuurot eivät sattuneet kohdalleni ennen kuin palatessa Tampereen kohdalla tuli vettä sen verran että sotki siistin pyörän. Ajattelin testata Harrin ja Ilpon lainaamaa Cleanin lämpöasua mutta takin laittaminen päälle riitti nostamaan olon niin lämpöiseksi etten laittanut lämpöjä päälle koska aamun tunteina saattaa alkaa nukuttamaan jos vetää ”peiton korville”

Reitti
Perushuttua, karttaa ja navigaattoria en tarvinnut kuin Moto-Rauman löytämiseen kun en ole siellä ennen käynyt. 8-tie ei ole suosikkini ja taas yksi raskas kokemus Turku-Rauma-Pori jää muistoihin hikeä valuen ja siitä eteen päin minkkitarhojen ja lietelannan hajuineen. Traktorit olivat tiellä tuomassa liukastetta tien pintaan. Kokkolan jälkeen keli viileni ja matkan teko alkoi maistua jopa niin että mietin miksi Harri oli suunnitellut vain noin. 180km legejä kun Teuvolla olisi vetäissyt 400km siivuja. Pudasjärvelle mennessä sain paikallisoppaan Oulusta mukaani kun Honkasen Tapio Kawa customillaan tuli mukaan ilta-ajelulle. Tapio varoitteli poroista ja oikeassa oli niitä oli parissa kohden tien varrella. Reitillä ei ollut yhtään tietyötä hidastamassa matkantekoa.

Pyörä
Honda Deuville oli todella positiivinen yllätys varsinkin matka-ajossa. Sisäänajon aikana kävin pyörällä töissä ja mielikuvani pyörästä oli toinen kaupunkiajon perusteella mutta tien päällä Teuvo osoitti mihin käyttöön pyörä on tehty. Koeajon jälkeen tein pientä säätöä ajoasentoon säätämällä kahvoja ja ohjaustankoa ja homma alkoi toimia. Kerrankin riittävän paksut kahvat joista saa tukevan otteen, ovat muuten paremmat kuin uuden VFR:n. Pyörä toimii satasen nopeudessa juuri omalla alueella parhaiten, vääntö ja tehoa on tarjolla mitä V2-padasta löytyy ja pleksi antaa suojaa joskin se on milleistä kiinni. Jos katson pleksin yli tulee kypärään kohinaa ja pyörrettä mutta jos käännän leukaa alas ja katson pleksin läpi menee suhinat ylitse ja tuulen kohinat ovat kokonaan poissa. Toinen koko katteen ominaisuus on etupuolella oleva alipaine ja selkään tuleva pyörre joka painaa ajajaa eteenpäin ja kylmällä kelillä varmaan kylmin paikka on niskassa ja selässä eikä etupuolella mihin olen tottunut. Koska tiet olivat yöllä aivan tyhjät harjoitteli hirven väistöä oikein urakalla ja siinä pyörä osoitti taas toimivuutensa. väistö onnistuu ilman ylimääräisiä mutkia tai notkumisia. Yhdistelmä runko+ohjaus+renkaat toimivat kerta kaikkiaan hyvin, syntyi luottoa pyörään. Sivulaukut eivät normaalisti ajettavuutta paranna mutta Teuvossa niitä ei huomaa mitenkään ja pyörä on matkapyöräksi kapea.
Siinä missä moottorista löytyy matkan taittamiseen riittävästi puhtia tilanne voi kaksi päällä olla jo toinen ja Autobahnalla ei tarvitse unelmoida kahden sadan vauhdeista koska moottori alkaa väristä kierrosten mukana siinä määrin että etupää alkaa käydä kuin balalaikan soittajan käsi. Saas nähdä kuinka navigaattori kestää tärinät?
Ongelmakohta on iso taka-boksi, se on ilmeisesti syynä kiemurteluun ja epävarmuuteen moottoritienopeuksilla, etu pää muuttuu hoipertelevaiseksi ja rekan tai bussin perässä ajaminen on myrkkyä eli pyörä ei suostu kulkemaan suoraan vaan on luikertelee tuulen pyörteissä. Mitalin toinen puoli että taka-boksiin mahtuu todella paljon tavaraa, kypärä ja paljon muuta samalla.
Jarruissa Hondalla on oma filosofia, johon Bemaristin oli vaikea tottua. Etukahva vaikuttaa vai ”puoli” teholla etujarruun (vain toiseen jarrulevyy?) ja jalkajarru vaikutta taka- ja etujarruun. Bemun jarru ovat täysillä mukana kun kädellä käskee ja jalka jarruun tarvitsee koskea vain kun pelkää etupään lukkoa tai soralla ilman ABSia. Mutta kun polkaisee Teuvon reilun kokoista pedaalia ja puristaa kahvasta niin pyörä kyllä pysähtyy hyvin.
Yhteenvetona voin sanoa että pyörä on hyvä matka-pyörä, RP-ainesta. Jos moottoripyörän valitsisi järki perustein olisi Suomalaiseen RP-ajoon vaikea löytää parempaa eikä ainakaan kustannus/hyötysuhteeltaan parempaa ajoneuvoa taida löytyä.
Jäähdyttelevä Patarautahanuri
harrimopomies
Timanttiperse
Viestit: 5007
Liittynyt: 12 Maalis 2009, 08:32
Kerho: RaMP ry, IBA Finland
Paikkakunta: Turku

Re: IBA Marathon 2010

Viesti Kirjoittaja harrimopomies »

IBA MARATHON (SS1000) 31.5.2010-1.6.2010 ajovuorokausi nro:17

ALKUVALMISTELUJA

Olin etukäteen selvittänyt kaikkien kohdehuoltoasemien sijainnit sekä pyytänyt kaverini Ari Korhosen vastaan Kuopioon ABC Pitkälahden rampille paikallisoppaaksi matkalla H.S. Pitkäsen liikkeeseen. Reittisuunnitelma oli laadittu taukoineen minuuttiaikatauluna siten, että lähtö olisi 31.5.2010 IBA Marathon varikolta Bike World Vantaalta, osoitteesta Tuupakantie 7 klo 10.00 ja paluu samaan paikkaan 1.6.2010 klo 08.00.

Lauantaina ajoin 455 km Turusta Joroisiin FIN2PAMIR team yhden majapaikkaan ja tämän siirtymätaipaleen perusteella soitin side driverilleni Ismolle, että hän laatii alkuperäiseen reittisuunnnitelmaan pienen muutoksen johtuen viitostien 25 km pitkästä tietyönosuudesta. Samalla tekisimme vielä pieniä tarkistuksia taukojen pituuteen. Aikataulu olisi tiukka Kuopioon asti, sillä käynti H.S Pitkäselle oli sovittu aikavälille 14.15-15.00. Ismo oli tehnyt hyvät korjaukset ja lähetti tarkennetun reittisuunnitelman Ilpon sähköpostiosoitteeseen. Seuraavana iltana luimme sitä Venäjällä Ilpon puhelimen välityksellä ja totesin kaiken olevan valmista maanantaiaamun starttia varten.

MUTKIA MATKAAN

Sunnuntaina lähdimme FIN2PAMIR team kahden ja team kolmen porukoiden voimin saattamaan Joroisista team yhden kavereita Niiralan raja-aseman kautta Venäjälle, jossa yhdessä ajettujen 50 km jälkeen lähdimme etenemään kohti Viipuria ja edelleen Vaalimaan raja-asemaa. Alunperin arvioin saapuvamme Espooseen 24.00 mennessä. Yöpyminen olisi Ilpon luona, josta on noin 15 minuutin matka IBA Marathon varikolle. Näillä suunnitelmilla olisi ollut hyvä aloittaa oma ajovuoro. Ajovuoroon tulevan Marathon kuljettajan on ilmoittauduttava varikolle edellisen päivän aikana ja koska en vielä ollut sitä tehnyt, oli varikolta lähetetty minulle asiaa koskeva viesti. Soitin jostain päin Venäjän korpea ja ilmoitin meidän saapuvan Espooseen joskus aamuyön tunteina, mutta huoli pois hoidan ajovuoron, joten ei tarvitse turvautua varakuljettajaan.

Käymättä sen tarkemmin lävitse reissuamme Venäjän puolella, totean vain että pääosa tiestöstä on siellä huonoa tai erittäin huonoa. Navigaattorit menivät useaan otteeseen "häpsingille", eikä mukanamme ollut paperikarttakaan ollut sieltä parhaimmasta päästä. Kaikkien eksymisten, kymmenien kilometrien "sorarännien" yms. rajatouhujen jälkeen (puomi kiinni Vaalimaalla 45 minuuttia keskellä yötä!)saavuimme Ilpon kanssa IBA Marathon varikkona toimivan asuntovaunun eteen maanantaiaamuna klo 05.30
Takana 800 km sitten Joroisista lähdön.

Nukuin asuntovaunussa makuupussissani kaksi tuntia ja klo 07.30 varikkohenkilöstön tullessa työvuoroonsa heräsin siinä samalla mukaan saapuvan kuljettajan odotustouhuihin. Ismokin saapui hyvissä ajoissa paikalle ja hänellä oli viimeisen päälle tehty nuotitus tankkilaukun läpinäkyvässä taskussa. Pian olikin jo omien lähtötouhujen vuoro ja lopullisen liikkeelle lähtö päätöksen tekeminen. Minulla oli samalainen olotila kuin BB3000 Gold ajosuorituksissa 2. ajovuorokauden alkaessa, mutta tällä kertaa matkaa taivallettaisiin vain 1000 mailia 1500 mailin sijaan, mutta silti aikaa olisi käytettävä samat 24 tuntia. Varikolle ei toivota saapuvan ennen klo 08.00, joten kuljettajilla on varaa pitää normaaleja pidempiä taukoja. Mikäli väsymys iskisi todenteolla olisi meillä aikataulun puitteissa mahdollista nukkua kaksi tuntia "tienposkessa", tarvittaessa enemmänkin, mikäli muita taukoja lyhennetään. Ajoajoista ei juurikaan saa lisähyötyä puristetuksi. Lisähaasteena itselleni vieras moottoripyörä.

Varoitus!
En suosittele ensikertalaisten tai muidenkaan kuljettajien, joilla ei ole kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta lähtemään matkaan näin vähällä levolla ennen ajosuoritusta! Tämä ajosuoritus ei ole EXTREME, mutta omalla toiminnallaan siitä voi luoda sellaisen, niin hyvässä kuin pahassakin mielessä! Kannattaa lukea säännöistä kohdat, joissa viitataan väsyneenä ajamiseen. Tarvittaessa ajosuoritus on keskeytettävä! Toki tällä kertaa aikataulu antaisi tarvittessa mahdollisuuden melko pitkäänkin yöpymiseen. Todennäköisesti itse jos toimisin varikkopäällikkönä en ensikertalaista kuljettajaa päästäisi matkaan laisinkaan em. tilanteessa. Tarkennuksena mainittakoon ettei IBA Marathon ajotapahtumassa ole mukana ensikertalaisia kuljettajia.

Henkilökohtaisesti tunnen kroppani kyllä hyvin ja aikaisemmista ajamistani rautaperseajosuorituksista (25 kpl)saadun tietotaidon/tuntemusten perusteella olin vakuuttunut pystyväni ajamaan tämänkin reissun turvallisesti. Mahdollisen "yöpymispaikan" olin miettinyt jo valmiiksi, mutta koska väsymys voi tulla muulloinkin, pitää olla valmiuksia suunnitelman pikaisiinkin muutoksiin, sillä jo vartinkin unet taukopaikalla tekevät ihmeitä kuljettajan suorituskyvylle.

VIHDOINKIN MATKAAN

1.09.40 IBA Marathon varikko, Vantaa.

Lähtöaika olisi normaalisti klo 10.00, mutta koska olin kuitannut aamupalani muutamalla kahvikupilla, pyysin lupaa lähteä reissuun hieman aiemmin, jotta voisin nauttia hiukan evästä ylimääräisellä pysähdyksellä. Ismo tarjosi kyllä minulle banaaneja sivulaukuistaan ennen lähtöä, kiitos siitä. Lämpötila oli heti aamulla noin +20 astetta, joten päivästä olisi tulossa lämmin ja kaunis, mutta yöstä todennäköisesti tulisi kylmä ja mnahdollisesti lämpötila laskisi lähelle pakkaslukemia.

2. 09.45 Teboil Tuupakantie 2, Vantaa.

Virallinen startti oli tapahtunut ja seuraavaksi Teuvon nokka kohdin Lahden moottoritietä.

3. 09.45-10.50 Teboil Tuupakantie, Vantaa-STOP N GO GRILLI, Hollola 115 km. Tauko 20 minuuttia.

Kehä III:n aamuruuhkasta selviydyttyämme Lahden moottoritie veti hyvin kohti pohjoista ja ajaessa tuli perehdyttyä Teuvon hallintalaitteisiin tarkemmin kuin varikon "kylmätyypeissä" ja heti kättelyssä totesin satulan olevan huomattavasti paremman kuin oman GSA:n vakiosatula, jonka pehmeys on sovitettu teräshanureille. Grillillä kevyttä aamupalaa ja ajofiilikset lähtivät heti nousuun. IBA Marathon ohjeiden mukaisesti tästä tauosta ei tehty kuitillista merkintää.

4. 11.10-12.45 STOP N GO GRILLI, Hollola-ABC Juva 152 km. Tauko 10 minuuttia.

Mikkelin jälkeen matkalle sattui 25 km tietyöt, jotka hidastivat matkan kulkua, mutta tämä seikkahan oli jo huomioitukin päivitetyssä ajosuunnitelmassa. ABC Juvan automaatissa (hanurista!) ihmeelliset katevarauskyselyt ja muutoinkin koko laitteen toiminta järkyttävän hidasta, joten koko tauko meni siihen että sai tankattua tankin täyteen! Reissun huonoin "bensa-asema" ts. lue: Pari mittari pahaista ABC ostoshelvetin pihalla! No tästä ei voi syyttää kuin itseään, kun reittien suunnittelijana menin valitsemaan tälläisen aseman. Tien toisella puolen olisi ollut tasokkaampi Shellin asema. Onneksi tätä asemaa ei käytetä kuin enää kerran (8.6.2010) tämän Marathonin yhteydessä.

5. 12.55-14.15 ABC Juva-H.S. Pikänen Oy, Kuopio 122 km. Tauko 45 minuuttia.

Ari oli sovitusti odottamassa ABC Pitkälahden liittymässä, josta ajoimme hänen perässään keskustassa sijaitsevaan Honda piirimyyjän liikkkeeseen. Vastaanotto liikkeessä oli hyvää ja jutustelimme kaikennäköistä samalla kahvia nauttien. Kuitin saamiseksi tein hyvät kaupat kypärähupusta, jonka normaali ovh oli 20,00 € lähti nyt mukaan tasan eurolla. Paikalle saapui aamulla Lappeenrannasta lähtenyt Risto Savolainen BMW K 1200 LT:llä. Hän jatkaisi meidän mukana loppuun asti, jolloin IBA Marathon varikolla hänellekin tulisi SS1000 ajosuoritus täyteen. Mikäpä siinä, pääsääntöisesti porukalla on aina mukavampaa ajella, joten ei muuta kuin mukaan vain.

6. 15.00-15.55 H.S.Pitkänen Oy, Kuopio-ABC Marjahaka, Iisalmi 82 km. Tauko 20 minuuttia.

Lähtiessä meinasi tulla hiki kaupungin liikennevaloissa odotellessa. Kuopion keskustan jälkeen moottoritiellä 120 km/h rajoitus, toisin kuin Kuopion eteläpuolella, jossa saa ajaa vain 100 km/h. Jonkin verran työmatkaliikennettä, mutta liikenne sujui jouhevasti. Marjahakaan käännyttäessä ajoin epähuomiossa risteyksen ohi ja tein parin sadan metrin päässä U-käännöksen. Ajokaverit ajoivat suorinta tietä mittareille. Teuvo on hyvin taloudellinen pyörä, minun ajotyylilläni kulutuslukemat pysyvät selkeästi alle viiden litran sadalla kilometrillä. Koska kaiki huoltoasemakuitit on otettava tankaamalla tulee välillä kohtuullisen pieniäkin tankkauksia toimintasäteeseen nähden, mutta toisaalta tämän pyörän tankkaaminen on helppoa ison täyttöaukon ansiosta.

7. 16.15-18.20 ABC Narjahaka, Iisalmi-Neste Ouluntulli, Kempele 199 km. Tauko 25 minuuttia.

Tieosuudella Iisalmi-Pulkkila (Kt 88) valtatien 27 risteyksen jälkeen oli vähän liikennettä ja matka taittui mukavasti. Valtatielle neljä tulon jälkeen liikenne lisääntyi ja ennen teiden 4 ja 8 risteystä oli puuduttavat 80 km/h "linnunpönttöosuudet", jolloin jonossa ajettaessa haitariliike korostuu. Aina joku ajaa jollain vanhalla ritsalla 80 km/h mittarinopeutta, jolloin todellinen nopeus on jossain 72 km/h paikkeilla ja jonoa alkaa muodostumaan.

8. 18.45-19.50 Neste Ouluntulli, Kempele-ABC Koillisportti, Pudasjärvi 94 km. Tauko 25 minuuttia.

Oulun ohitus tapahtui mukavasti uudelleen rakennettua valtatie 20 pitkin, tosin vieläkin liikennevaloja on aikamoinen määrä Oulun päässä, mutta tunnistimet pelasivat hienosti ja matka taittui ripeästi. Noin 20 km ennen Pudasjärveä on Lapin Sodan muistomerkki ja iso tykki tien varressa ja päätin että tulomatkalla pysähdytään siinä nopeasti ottamaan parit valokuvat. Pudasjärvellä oli Reijo Saarela meitä vastassa ottaen muutamat valokuvat.

9. 20.15-22.55 ABC Koillisportti, Pudasjärvi-ABC Hiekkasärkät, Kalajoki, 224 km. Tauko 30 minuuttia.

Pudasjäven jälkeen lyhyt parin minuutin kuvaustauko em. muistomerkillä ja seuraavaksi Raahen paikeilla lyhyt tauko linja-auto pysäkillä vaatetuksen lisäämiseksi. Liikenne oli selvästi vähentynyt kellon jo lähestyessä yöaikaa. Hiekkasärkillä ajattelin tarvittessa nukkua 20-60 minuuttia, mutta koska olo oli edelleenkin ihan hyvä, niin päätimmekin Ismon kanssa nauttia makkarapannut per äijä. En ollut syönyt kunnolla sitten Joroisilta lähdön, joten ruoka tuli tarpeeseen. Ajattelin sen myöskin lämmittävän, sillä lämpötila oli laskenut jo alle +10 asteen ja todennäköisesti seuraavalla tieosuudella olisi entistäkin viileämpää. Risto nautti omia eväitään.

10. 23.25-00.55 ABC Hiekkasärkät, Kalajoki-ABC Pyhäsalmi, Pyhäjärvi 131 km. Tauko 15 minuuttia.

Valtatie 27 osuudella oli pitkä matka uutta asfalttia, jolla 80 km/h rajoitus. Ylivieska, Nivala, Haapajärvi pikkukaupunkien
nukkuvien keskustoiden ohitse lipui meidän kolmen pyörän convoi edelleen kylmenevässä yössä ja tuttuun IBAlaiseen tyyliin teimme nopeita, mutta tarkkoja havaintoja. Lähestyttäessä Pyhäjärveä oli ilmestynyt usvaa pelloille ja lämpötila oli enää muutamia asteita plussan puolella. Pyhäjärvellä emme käyneet aseman sisällä, mutta päätimme pitää ylimääräisen lämmittely-/vaatteiden lisäystauon ABC Viitasaarella.

11. 01.10-02.00 ABC Pyhäsalmi, Pyhäjärvi-ABC Viitasaari, 81 km. Tauko 10 minuuttia.

Täällä laitoin päälle loputkin mukanani olevat vaatteet ja totesin että olisi pitänyt sittenkin ottaa mukaan Kultaryntäyksessä käyttämäni pakkasvarustus, sillä nyt oli melkoisen kylmä (+2) ja tätä tulisi jatkumaan varmastikin ainakin Pirkanhovin tauolle asti. Nopeasti kupponen kahvia ja samalla vilkaisu nettipisteestä olimmeko vielä laitteiden seurannassa. Hyvin oli päivittynyt. Ei tankkausta, eikä kuittimerkintöjä.

12. 02.10-03.25 ABC Viitasaari-ABC Vaajakoski, 109 km. Tauko 20 minuuttia

Liikennettä todella vähän, enimmäkseen rekkoja, joista pääsi hyvin ohitse. Vaajakoskella vessassa käyntiä ja mehun juontia. Vointi muutoin hyvä, mitä nyt hiukan hartioissa alkoi tuntumaan Teuvon hiukan etukenompi ajoasento GSA:n verrattuna. Ohjaustanko saisi olla pari senttiä lähempänä kuljettajaa.

13. 03.45-05.50 ABC Vaajakoski-Teboil Pirkanhovi, Lempäälä 185 km. Tauko 30 minuuttia.

Jämsän jälkeen oli varmaankin reissun kylmimmät kohdat ja näin ollen päätin pysähtyä Neste Längelmäen pihaan lyhyelle muutaman minuutin taukojumpalle. Tästä ylimääräisestä tauosta ei tullut tehtyä mitään merkintöjä. Oriveden jälkeen oli asfalttiporukat aloittaneet työnsä ja ajoimme erittäin puuduttavan osuuden Tampereelle seuraten matelevaa rekka-autoa useiden kilometrien matkan. Pirkanhovissa tulisi kahvi todella tarpeeseen. Lempäälässä meitä oli vastassa Eero Puhakka ja hän jatkoi matkaa kanssamme aina IBA Marathon varikolle saakka.

14. 06.20-07.56 Teboil Pirkanhovi, Lempäälä-Teboil Tuupakantie 2, Vantaa 136 km.

Helsinkiin menevä työmatkaliikenne lisääntyi huomattavasti mitä lähemmäksi pääkaupunkiseutua saavuimme. Lämpötilakin alkoi nopeasti nousta. 4,5 km ennen valtatie kolmen ja Kehä III:n risteystä liikenne puurontui aivan kävelyvauhtiseksi. Kaistojen välistä "splittailevia" farkku-/tennarimotoristeja meni useampiakin ohitsemme. Osa syynä ruuhkaan on em. risteyksessä tehtävät tietyöt. Hermomme pitivät hyvin ja 30 minuutin matelun jälkeen pääsimme suorittamaan virallisen lopetustankkauksen. Kokonaismatkaa oli kertynyt Teuvon mittarin mukaan 1641 km.

15. 08.06 IBA Marathon varikko, Tuupakantie 7, Vantaa.

Perillä varikolla kuusi minuuttia aikataulusta jäljessä. Normaalit ajosuorituksen jälkitoimenpiteet varikkohenkilöstön toimesta. Vielä aamun päätteeksi seurasimme IBA Marathon ajotapahtuman kuopuksen Timo Hyvärisen (26-v) lähtöä omalle ajovuorolleen, kohti vuorokauden seikkailua. Ismo jatkoi matkaansa Merimaskuun ja Risto Hyvinkäälle, kiitokset heille ajoseurasta!

Itselläni oli takki aika tyhjä ts. latautuminen oli jo ohitse, joten varikon suljeuduttua klo 10.00 jäin nukkumaan asuntovaunuun ja neljän tunnin maittavien unien jälkeen pakkasin jälleen kaikki asuntovaunussa säilytyksessä olleet FIN2PAMIR varusteet pyöräni päälle ja ajoin takaisin Turkuun, jonne saavuin klo 16.30.

JÄLKIMIETTEITÄ:

Reissu onnistui erittäin hyvin, suunnittelutyöt oli tehty kunnolla, eikä lähtöä edeltänyt hässäkkä pilannut ajosuoritustamme. Väsymys ei missään vaiheessa käynyt liian suureksi, pikemminkin tällä kertaa pääsi yllättämään kylmyys, joka takuulla pitää mielen virkeänä. Kunnon unet kotona ja tähän päälle seuraavana aamuna (keskiviikko 2.6.2010) startti klo 05.00 kohti Teboil Pirkanhovia, jossa Timon (pj) kanssa treffit klo 06.30. Ihan en ehtinyt Teuvo-kuskin viimeiselle pysähdyspaikalle vastaan, mutta Timo oli tullut aikataulun mukaisesti vastaan moottoritiellä. Reilut 200 km rata-ajo harjoittelua Kemoran moottoriradalla Vetelissä ja paluu takaisin Turkuun klo 20.00. Tällekin ajovuorokaudelle GSA:n mittariin kertyi 1111 km Sotanorsulle välillä hyvinkin erilaista kyytiä. Ajattelin huomenna pestä Venäjän kurat pois pyörästä ja loppuviikolla voisi ajella hieman vähemmän. Toki pientä FIN2PAMIR viilausta pyörään tehdään vielä Espoossa tulevana viikonloppuna (olisikohan sitten vihdoin valmista?), joten lauantaina kaikki paikan tietävät voivat tulla moikkaamaan jos kiireiltään ehtivät.


-Harri.mopomies-
Viimeksi muokannut harrimopomies, 27 Marras 2010, 17:18. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-1 156 996 km (01/06/83 - 13/04/24)-

*Mile Eater Diamond 2020*
-IBAF Driver 231 000 km (03/06/00 - 21/06/23)-
-IBAF Passenger 1 640 km ( 24/07/12)-

S-DK-D-PL-DDR-CS-A-FL-CH-F-E-AND-CZ-N-NL-B-L-I-V-RSM-MC-GB-IRL-GR-TR-BG-RO-SK-LT-LV-EST-SLO-HR-BIH-RUS-BY-SCG-MK-AL-UA-SRB-MNE-GBZ-MA-P-M-MD-TN-KZ-KS-TJ-UZ-RKS-CY-IS-FR-GE-AM-AZ-GBJ-GBG-MGL-DZ-?

IBAF member 14
IBA member 7119
arikorho
Kermaperse
Viestit: 30
Liittynyt: 01 Kesä 2009, 14:06

Re: IBA Marathon 2010

Viesti Kirjoittaja arikorho »

Joskus muinoin kyselin mahdollisuudesta virran ulosottoon Marathon Hondassa. Lieneekö siihen laitettu sellainen vai puetteko vain lisää vaatetta, kuten osa kuskeista suosittelee? Eilen oli aika kylmä ja kostea päivä täällä keskisessä Suomessa (ent. Oulun lääni). Olin työmatkalla noin 7 tuntia pyörän päällä ja siitä ajasta satoi n. 5 h lämpötilan ollessa 5-8 astetta. Yöt ovat vielä kylmempiä. Onneksi oli lämmitysmahdollisuus, sillä en lähtiessäni oikein tiedostanut lämpötilaa. Sadeajo on sinällään tuttua viimeisen IB-yritykseni johdosta, joten pikkusateet mitään haittaa.
Fobba
Teräsperse
Viestit: 356
Liittynyt: 24 Huhti 2009, 13:13
Paikkakunta: Mikkeli

Re: IBA Marathon 2010

Viesti Kirjoittaja Fobba »

Teuwossa on ulosotto Gerbingin varusteille. Muun tyyppisten varusteiden piuhaa ei saa tunkea ko. ulosottoon kytkentähäiriöiden välttämiseksi.
Don`t call me, I`ll call you...
WesaH
Täyden kympin perse
Viestit: 769
Liittynyt: 25 Kesä 2009, 00:13
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: IBA Marathon 2010

Viesti Kirjoittaja WesaH »

Oman osuuteni tarina löytyy täältä http://www.wehu.suntuubi.com/?cat=20.
JTK:n kertomus omasta reissustaan löytyy täältä http://www.jkweb.suntuubi.com/?cat=24.

Wesa
Vastaa Viestiin