Lassen SS1600K, 21.8.2010

Täällä voit kertoilla matkakokemuksiasi. Pidemmät ja etenkin kuvalliset tarinat pyydetään edelleen muokkaamaan webbisivuiksi, jolloin ne voidaan koota webbisivujen tarinalinkkisivulle.

Lassen SS1600K, 21.8.2010

ViestiKirjoittaja Lasse » 09 Loka 2010, 02:23

Eli kun ensimmäisestä rp-ajosta oli kulunut alle vuorokausi, hanuri vielä hellänä ja ei vielä kunnolla edellisestä ajosta palauduttu niin piti ruveta jo miettimään toista rp-ajoa. Josko viellä ennen syyskelejä kerkeisi vielä yhden rp-ajon ajamaan plakkariin ja kesälomakin oli mukavasti vasta alkamassa. Maukka68:a kyselin alustavasti kaveriksi.

Reitistä
Reitiksi valikoitui IBAF:n Marathon 2010 reitti- lännirannikon huumaa. Pelkästään reitin nimi kuulosti niin hauskaselta että se oli päästävä ajamaan joko ennemmin tai myöhemmin, myös Pudasjärven ABC Koilisporttii kuulosti hyvältä kulmapisteeltä / kahvipaikalta. Muutenkin viimeisestä pohjois pohjanmaan vierailusta oli aikaa 13 vuotta.


Valmistautuminen ko.ajopäivään
Ensimmäisestä rp-ajosta viisastuneena varustauduin ajoon aavistuksen verran paremmin. Matkalla "Hesepullat" vaihtui sämpylään, Transalpin penkki sai uuden "päälisen" ja Maukk68:n vaimon vinkkaamana hommasin "vaipat" eli pyöräilyshortsit koska aiemmin oli Maukka68:n juttua tosta mun hanurin puutumisesta Transalpissa. Myös pitkähihaista paitaa ja housua oli mukana koska ilma oli viilentynyt sitten ensimmäisen rp-ajon 10.08.2010.

Sääennusteita olin tutkinut etukäteen erityisen tarkasti, mitä vähemmän ajon aikana pimeässä sataaa sen parempi. Ennusteen mukaan Hiekkasärkät - Kokkola - Vaasa - Pori akselille luvattiin sadetta iltapäiväksi ja alkuillaksi. Hiekkasärkillä myös tuli alas ensimmäiset vesipisarat.


Ajopäivä kiinni
Ajopäivä valikoitui täysin ilmojen mukaan 21.08.2010, enkä halunnut siirtää sitä yhtään myöhäisempään ajankohtaan. Syyssateet, pimeys, sään viilleneminen ja hirvet alkaa liikkumaan enemmän.


Yksin matkaan
Maukka68 ilmoitti hyvissä ajoin että hänellä ei ole mahdollisuuta lähteä ko.viikoloppuna matkaan. Olin jo aiemmin varautunut ja hieman salaa toivonut että pääsisin kokeilemaan miltä tuntuu ajaa yksin 1600km. Jotenkin vain "nälkä kasvaa syödessä" vai miten se menikään ja iski sellainen fiilis että nyt jos koskaan on paikka lähteä ajamaan 1600km single ajona.


Naantali, ajon aloitus
Työkavereilta ja työmaalta kahden työkaverin nimet alle. Hyväksi koettu paikka hakea todistajien nimet alle. Ennen starttia yhden pitkähihaisen paidan lisäys vaikka päällä jo ennestään kaksi pitkähihaista paitaa + lämpövuori ajotakissa.


Aloitustankkaus. Neste Vesilaitoksentie, Raisio (00:02)
Työmaalta siirtyminen Raisioon tankille. Pieni jännitys päällä miten aloitustankakus sujuu, tuleeko automaatista kuittia, pitääkö aika paikkansa ja muistanko kirjata kaikki varmasti ylös.

Neste Vesilaitoksentie, Raisio - Teboil Tuupakantie, Vantaa
Ko. väli yhdelllä istumalla. Ajaminen tuntuu todella hyvältä, Helsinkiin suuntaan ajaessa saa ajaa täysin omaa ajoa. U2 purkaa Helsingin stadionilla koska liikenne on sen mukainen Helsinki - Turku välillä. Tuupakantiellä pikainen tankkaus.

Teboil Tuupakantie, Vantaa - Teboil Pirkanhovi, Lempäälä
Ko. väli yhdelllä istumalla. Ajaminen tuntuu edelleen hyvältä. Liikenne vähäistä ja ajaa saa edelleen täysin omaa ajoa. Ilman viileneminen tuntuu selvästi. Pirkanhovissa pikainen tankkaus ja yksi pitkähihainen paita lisää päälle.


Teboil Pirkanhovi, Lempäälä - ABC Hirvaskangas, Äänekoski
Ko. väliä ei ajettukkaan enää yhdeltä istumalta. Tampereen pohjois puolella kiinnitän heti huomion tien vieressä ja tiellä oleviin jänisten, oravien ja kettujen raatoihin. Koko ajan mietin että mitä teen jos nyt tuolta hyppää meikäläisen eteen jänis, kettu, peurasta tai hirvestä nyt puhumattakaan. Samalla kun mietin matkavauhti tippuu vaistomaisesti nopeusrajoitusta hieman alemmalle tasolle. Kuinka ollakkaan Oriveden etelä puolella kettu juoksee suoraan eteen lähes satasen vauhdissa, eikä ollut mikään kapinen citykettu.

Näytti jo siltä että kettu ehtii alta pois mutta kun huomasi pyörän ajovalot niin sekosi niistä ja jäi suoraan alle. Itselläni ei ollut mitään muuta mahdollista kuin puristaa ohjaustangosta ja toivoa parasta. Väistäminen tai jarruttaminen ei käynyt edes mielessä. Ohjaustangosta kun olin saanut kunnon otteen niin heti perään kuului Transalpin eturenkaan alta kova "TUMPS"-ääni. Sen jälkeen vaistomaisesti katsoin peiliin ja näin samaisen ketun räpiköimässä seljällään keskikaistalla, jalat kohti taivasta. Yliajon jälkeen ei tullut mieleen pysäyttää ja jäädä putsaamaan kituvaa kettua pois keskikaistalta, ei kyllä meikäläisestä muutenkaan olisi ollut siihen hommaan ja tuskin ne rekkakuskitkaan niitä jäävät lopettamaan.

Kun Kettu oli jäänyt taakse, oli vielä pimeetä niin matkavauhti tippui reilusti alle nopeusrajoitusten. Ei vaan uskaltanut ajaa sinä vaiheessa nopeusrajoitusten mukaisesti kun rupesi miettimään että mitäs jos peura tai hirvi tuolta vielä tulee eteen. Myös kylmä rupesi hiipimään vielä enemmän pintaan, asteita arviolta + 6 c - hallan väliltä.

Onneksi aurinko rupesi nousemaan hieman ennen Jyväskylää, näin mahdolliset hirvet näkisi paremmin ja sitä myöten matkavauhdin uskalsi nostaa nopeusrajoitusten mukaiseksi. Ennen Jyväskylää oli pakko pysähtyä tien viereen hetkeksi lämmitelemään. Jyväskylän pohjois puolella vielä yksi lämmitely/kuvaustauko. Hirvaskankaalla oli niin horkassa että en meinannut saada automaatista bensaa. Automaatti ei hyväksynyt kahden oman korttini tunnuslukuja, näpyttelin ne horkassa väärin / en muistanut numeroita vaikka ne normaalisti on takaraivossa. Onneksi olin pyytänyt vaimolta varoiksi hänen korttinsa mukaan ja kirjannut tunnusluvun ylös. Sillä onnistui tankkaus. Hirvaskankaan ABC:llä kuuma kaakao ja viimeinen pitkähihainen paita päälle.


ABC Hirvaskangas, Äänekoski - ABC Pyhäjärvi, Pyhäsalmi
Ko. väli yhdellä istumalla. Liikenne edelleen vähäistä ja kuski edelleen horkassa. Horkasta johtuen jätin tankkaamisen Pyhäjärvellä väliin ja painoin suoraan kuumalle kaakaolle.


ABC Pyhäjärvi, Pyhäsalmi - ABC Temmes
Ko. väli yhdellä istumalla. Aurinko alkaa selvästi lämmittämään. Temmeksen automaatille oli pakko pysähtyä koska tankkaaminen jäi väliin Pyhäsalmella ja näytti siltä että bensa ei riittäisi Kempeleen Ouluntulliin.


ABC Temmes - Ouluntulli, Kempele
Ko. väli yhdellä istumalla. Oluntullissa meni "vaipat" eli pyöräilyshortsit vaihtoon, jalkovälissä hiertää. Temmeksen jälkeen rupesi liikenne ensimmäisen kerran lisääntymään, tähän asti olin saanut ajaa muun liikenteen puolesta lähes täysin omaa ajoa Raisiosta asti.


Ouluntulli, Kempele - ABC Koilisportti, Pudasjärvi.
Ko. väli yhdellä istumalla. Liikennettä huomattavasti enemmän, yksi faasaani keskellä tietä (onneksi tajusi pysyä paikoillaan), yli kymmeneen vuoteen näin 4-5 poroa livenä. ABC Koilisportti tuli vastaan täysin aikataulussa. Olin aiemmin laskenut että pudikselta pitää päästä lähtemään kohti etelää kahdentoista pintaan. Tankilla 11:20, tuliaisostokset ja sämpylätauko. 11:50 matka jatkui kohti länsirannikkoa.


ABC Koilisportti, Pudasjärvi - ABC Kalajoki
Ko. väli yhdeltä istumalta (muistaakseni noin 223km.). Näin pitkää vetoa en ole ennen ajanutkaan Transalpilla putkeen. Hanuri puutui kiitettävästi ja Hiekkasärkät tuli kuin tulikin vastaan. Hiekkasärkillä 20min tankkaus/evästauko.


ABC Kalajoki - ABC Vaasa, Kiitokaari 2
Noin 10min juoma/evästauko tienposkessa. Liikennettä jonoiksi asti. Tankkaustauko.


ABC Vaasa, Kiitokaari 2 - Neste Porin Portti, Pori
Puuduttavaa mutta ei väsyttävää ajoa. Liikenne vähäistä. Tankkaus/evästauko.


Neste Porin Portti, Pori - ABC Kortela, Rauma
Varmistuskuitti. Puuduttavaa mutta ei väsyttävää ajoa. Liikenne vähäistä. Rupeaa hämärtämään.


ABC Kortela, Rauma - Neste Vesilaitoksentie, Raisio
Viimeinen legi. Rupee näyttämään hyvältä. Nousiaisissa alkaa satamaan.


Neste Vesilaitoksentie, Raisio (21:22)
Lopetustankkaus täysin aikataulussa. Olo väsynyt mutta onnellinen.


Naantali, ajon lopetus
Työkavereilta ja työmaalta kahden työkaverin nimet alle. Kotona pyörä talliin, tavaroiden purku ja saunaan. Todella raukeena nukkumaan.


Ajon jälkeisiä mietteitä.
Toinen ajo oli fyysisesti helpompi kuin ensimmäinen. Yksi ajaminen sujui yllättävän hyvin. Metsän eläin kettu ei vienyt ajohaluja kuin hetkeksi. Toinen rp-ajo kertoi sen että sain tästä itselleni uuden harrastuksen. IBAF:n Marathon 2010 reitti Lännirannikon huuma oli mukava reitti ajaa. Transalpin penkkiin pitää saada jatkossa lisää pehmustetta, Air Hawk:n ilmaistuin menee tilaukseen.


Ajotarkastuksesta

- dokumentoidut paperit postiin 22.08
- Olavi Lähteenmäeltä e-mail 26.08 ajo tarkastettavaksi
- Olavi Lähteenmäki ilmoittaa puhelimitse 06.10 että ajo on hyväksytty ja pahoittelee samalla että tarkastus on hieman venähtänyt, sairastumisen,tms. johdosta. Erittäin hieno ele Olavilta soittaa ja ilmoittaa ajon hyväksymisestä puhelimitse vaikka rauhassa vielä odottelinkin ajotarkastuksen valmistumista. (toinen ajo)
- jäsenposti saapuu 08.10 (IBAF:n pinssi luvattu toimittaa myöhemmin, pinssit päässyt loppumaan)
- ajo kirjattu IBAF:n sivuille 08.10 (Naantalin "osasto")


Tässä vielä muutama kuva Lassen SS1600K- ajosta.

Aloitustankkaus. Vesilaitoksentie, Raisio.

Kuva


Jyväskylän pohjois puolella

Kuva


ABC Pyhäjärvi

Kuva


Ouluntulli, Kempele.

Kuva


Transalpin "uusi penkinpäälinen"

Kuva


ABC Koilisportti, Pudasjärvi

Kuva


ABC Vaasa, Kiitokaari 2

Kuva


Lopetustankkaus. + 1631km. (21h 24min)

Kuva


Jäsenpostia

Kuva

Kuva
Pohjois-Thaimaata moottoripyörillä,
FACEBOOK ryhmä:
--> Pohjois-Thaimaan ajajat
Avatar
Lasse
RST-ahteri
 
Viestit: 688
Liittynyt: 22 Elo 2010, 16:23
Paikkakunta: Naantali

Paluu Matkakertomukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron