Täydellinen moottoripyöräily päivä?

Täällä voit kertoilla matkakokemuksiasi. Pidemmät ja etenkin kuvalliset tarinat pyydetään edelleen muokkaamaan webbisivuiksi, jolloin ne voidaan koota webbisivujen tarinalinkkisivulle.
Timo Räisänen
Jaloteräskankku
Viestit: 4105
Liittynyt: 07 Maalis 2009, 22:34
Kerho: IBAF
Paikkakunta: Vantaa

Täydellinen moottoripyöräily päivä?

Viesti Kirjoittaja Timo Räisänen »

Työympyröistä tuttu yhteistyökumppani houkutteli päiväksi moottoripyöräilemään kohteena Alastaron moottorirata. Sää oli aurinkoinen ja lämmin parasta mitä Suomalainen kesä pystyy tarjoamaan. Ensimmäinen etappi oli Veikkolan Neste, minne oli sovittu tapaaminen aamutuimaan. Siellä olikin kymmenkunta pyörää odottamassa. Näytti yhdessä RT Bemussa olevan IBA takaläppä mutten tunnistanut kuskia kypärä päässä. Matka lähti kohden Forssaa ja Loimaata, missä oli tarkoitus täyttää tankit ennen radalle siirtymistä. Laitoin poppikoneen soimaan ja ihailin vihreää maisemaan. Pyörä jonoon tuli matkan aikana lisää pyöriä ja Loimaan jälkeen jono oli kohtuullisen mittainen. Paikalle oli kuulemma kutsuttu 150 motoristia ja varmaan sata pyörää oli paikanpäällä. Odotukset radalle pääsyyn oli melkoiset koska en ole itse päässyt ajamaan Alastaron rataa vaikka olen siellä parikertaa käynyt erikisoja katsomassa ja erään kisatallin mukana roudarina radanreunalta menoa katsellut.
Paikalle oli kutsuttu myös pyöräkauppiaita ja mahdollisuus koeajoon useammasta pyörämerkistä ja mallista oli tyrkyllä. Koska koeajovakuutukset eivät ole voimassa radalla sanoivat myyjät että pyörän kaato radalla tarkoittaa samaa kuin pyörän ostaminen niin päätin keskittyä ajamaan omalla. Mutta siten tuli koeajotarjous josta en voinut kieltäytyä. Motojyskyn Jysky Tengman oli paikalla matsakalustollaan minut oli helppo houkutella kokeilemaan vuosien tauon jälkeen oikeaa matsapyörää.

Mutta ensin radalle. Ajajakokous oli nopea ja tehokas, ohjeet radalla käyttäytymisestä, lipuista ja ryhmistä, pro-, kokeneet- ja ensikertalaiset. Arvelin itselleni sopivan ryhmän olevan keskimmäinen ryhmä kun en ennen tällä radalla ole käynyt ja ykkösryhmän näytti miehittävän selkäkyttyrällä nahkapukuiset muoviluotien kuljettajat. Peilit ja mittari käskettiin teippaamaan umpeen niitä ei kuulemma tänään radalla tarvita. Ensimmäisen erän ajaessa muokkasin omaa pyörää rata kuntoon, peilit pois ja jousituksen säädöt tiukalle. Katselin ensimmäisen erän ajoa ja kiinnitin huomiota yhteen GS kuskiin joka painoi muiden mukana Gessua piiskaten. Samalla kyselin porttimieheltä radan luonnetta ja hän asiantuntevan tuntuisesti kävi läpi joka kurvan ajon ja yleisluonnehdinta oli jarruta-kiihdytä rata ja yksi Suomen hitaimpia ratoja. Jälkeenpäin kuulin että kaveri oli viime vuoden 600-luokan Suomenmestari, joten ehkä tiesi mistä puhui.

Rata vastasi kuvausta, suora ja sen jälkeen tiukkamutka, eli erinomaista harjoitusta jarruttamiseen ja heti perään tiukkaa mutkaa tai väistö jos niin haluaa mieltää. Oli upeaa kuunnella Baijerilaisen patarummun kumua kun äänentoistosta vastaa Akra Povic ja miksauken soundiin teki Power Commander. Koreografiasta vastaa Swedu Öhlings. Nyt pääsin nauttimaan talven virityksistä täydellä sydämellä. Pääsuoraa edeltävässä tuplamutkassa kakkosta pesään ja kun pääsuora aukesi sai kone laulaa ja bemun keula keveni vaihteita sisään lappaessa. Jos ei aivan pakollista niin ainakin ehdottaman suositeltavaa kaikille Saksan autobahnalla ajoa suunnittelevalle rautaperälle. Jarruttamisen harjoittelua puolentoista sadan nopeudesta tehokkaasti ei voi harjoitella muualla kuin radalla. Sitä ei pidä kokeilla ensimmäisen kerran moottoriteillä tosi tilanteessa, perikunta ei ilahdu. Esim Gessu on aivan eri pyörä jarruttaa satasen vauhdista kuin kovemmasta nopeudesta. Kylmillä renkailla eturengas lukkiutuu ja ABSit puuttuu peliin mikä varmasti säikäyttää jos ei ole asiaa ennen kokenut. Renkaiden lämmettyä etupää puree niin tiukasti että takapyörä kevenee ja aloittaa omat tanssikuviot. Ei mitään hätää suoralla kun sen tietää, mutta mutkassa dual jarrut voivat yllättää tosi pahasti. Jos kallistuksessa erehtyy luottamaan ABSiin niin kallistuksen viedessä osansa kitkasta niin myös ABS jarrullinen rengas voi mennä lukkoon. Gessussa se tapahtuu takarengas ensin, onneksi. Sitten kun pääsee pyörän kanssa sinuiksi on suorastaa taian omaista viedä pyörää kurvasta toiseen tasaisesti vedättäen, suoralle päästessä kiihdyttäen ja suoran päässä jarruihin luottaen ja taas uuteen mutkaan.
Ensimmäisen session jälkeen radalla näkemäni GeSsu kuski kurvaa viereen ja esittelee itsenä Kari Salorannaksi ja ehdottaa kimpassa ajamista koska on mukavaa ja opettavaista nähdä oman pyörämallin käyttäytymistä radalla aivan läheltä. Karin kanssa ajeltiinkin sitten kimpassa jalkatappien raapiessa radanpintaa. Ajelimme muoviluotien kiusana ykkösryhmässä. Parin session jälkeen oli tunne että lakinopeus on saavutettu ja on aika uusien haasteiden.
Motojyskyllä oli rivissä kaksjapuolisatasia KTM mantsa koneita odottamassa kiusattavia. Jysky varoitteli että hommassa voi tulla tällä ilmalla kuuma ja komensi meidät vaihtamaan talon kamppeet päälle. Olo oli kuin Tähtien sodasta kun kaikki suojat oli saatu päälle. Oppimestariksi tuli Jyskyn poika Joonas joka oli vain viikko sitten näyttänyt mallia rata-ajosta. Minun edellinen 250 enduropyörän ajo oli tapahtunut ennen kuin oppimestari oli edes syntynyt. Pyörä oli kevyt ja korkea ja luottamus ei syntynyt heti ensi metreillä. Koska olimme Karin kanssa kehuneet ajaneemme ennenkin soralla ei Joonas turhaan kursailut vai vei meidät pienen briefien jälkeen hiekkakankaalle tosi toimiin. Vaikka kuinka haluaisin kehua kuinka sora lensi ja tanner tömisi niin totuus oli että aluksi oli tunne että pyörä vei ja mies vikisi. Pehmyt hiekka on ollut minulle aina myrkkyä ja siltä se tuntui myös nyt mutta vähän vähältä hikipisaroiden kasvaessa puroiksi alkoi yhteistyö pyörän kanssa luistaa ja meno maistua. Mutta samaa myötä kierrosten kasvaessa myös takki tyhjeni. Mutta tunne oli mahtava tuli mieleen 80 luvun ajelut Iinatin maastoissa. Samalla syntyi myös ajatus että jospa ensi vuoden IBA-laisten ajoharjoittelu suoritettaisiinkin mantsapyörän sarvissa. Siinä tarvitaan kokonaisvaltaista pyörän hallinnan osaamista, ei riitä että istuu vain satulassa, on varmasti hyödyksi kaikille rautaperille.
Vaikka takki oli tyhjä kävin vielä kiertämässä yhden setin rataa ennen lähtöä kotiin. Rata tuntui jo tutulta ja ajo oli mahtavan tuntuista, mutta ei auta pyörän keula oli käännettävä kohden kotia. Kari sanoi tuntevansa kivan reitin kohden pääkaupunkia joten lähdimme yhdessä ajamaan reittiä Oripää-Mellilä-Koski-Saarentaka-Kääntelä-Ilkkala-Jokikunta-Vihti, mahtavia pikkuteitä, jotka rauhallisesti mutkitellen kulkivat maalaismaisemissa ja sopisivat kuin nenäpäähän Mutkaperse reitille. Yksi varoituksen sana, radalta tullessa kannattaa katsoa nopeusmittaria todella tarkkaan ettei vauhtisokeus yllätä ja ajaa varovasti. Radalla ajon oppeja ei pidä ulosmitata lisäämällä vauhtia, vaan niistä tulee sitä osaamisen reserviä mitä taitavat tarvitsevat tilanteissa mihin fiksut eivät toivottavasti koskaan joudu.
Jäähdyttelevä Patarautahanuri