Uudenvuoden ajo

Täällä voit kertoilla matkakokemuksiasi. Pidemmät ja etenkin kuvalliset tarinat pyydetään edelleen muokkaamaan webbisivuiksi, jolloin ne voidaan koota webbisivujen tarinalinkkisivulle.

Re: Uudenvuoden ajo

ViestiKirjoittaja harrimopomies » 03 Tammi 2012, 18:44

Moi!

Lyhyt matkakertomus/analysointi reissusta.

VALMISTELUJA
IBA-meetingissä oli Ilpon ja Jukan kanssa puhetta mahdollisesta ICEBUTT ajosuorituksesta talvella 2012. Ehdotin siinä sitten päivämääräksi 1.1.2012. Varmasti olisivat vuoden ensimmäiset IBA Finland ajosuoritukset. Reittejä väännettiin ja varuustelusuunnittelut elivät. Kunnon talvikelejen puuttumisesta johtuen jäi varsinaiset testiajot vähiin. Allekirjoittaneella noin 400 kilometriä muutama vuorokausi ennen starttia, lähinnä normaalia syksyistä vesisadekeliä vastaavissa oloissa. Alle vaihdettiin viime talviset nastarenkaat, joilla oli ajettu noin 1800 kilometriä ennen tätä ajosuoritusta. Tankorukkaset paikoilleen ja lopuksi ohjaustangon eristys lämpöhukan välttämiseksi. Lisäksi olin hankkinut uuden crossi-mallisen kypärän, ajolasit sekä osittaisen neopriinikypärähupun. Muut ajovarusteet olivat jo viime talvena testatut ja hyväksi havaitut maksimissaan -12 asteen keleille. Mikäli kylmempää tiedossa, niin muutamia muutoksia täytyy tehdä.

MENOMATKA
Lopulta starttiviivalle päätyivät Sotanorsu ja Warre. Poikkeuksellisesti ajokeli oli lähtöpäivän aamuna Helsingissä yllättävänkin talvinen. Valitettavasti Warre hyytyi jo vähän ennen Orimattilan ramppia (tienro: 150) lämpöjen noustua "taivaisiin". Talviset olosuhteet jatkuivat aina Jyväskylään asti. Nastoja tuli jäähdyteltyä aina mahdollisuuksien mukaan mm. ajamalla ohituskaista osuuksilla vasenta kaistaa, jossa enemmän lunta. Tällä legillä ei mennessä ollut suuria ongelmia tämän suhteen. Tulipahan siinä ennen Heinolaa ohitettua lumiaurakin :D . Jyväskylä-Oulu väli olikin enimmäkseen nastoille raastavampaa kuivaa asfalttia. Ennen Oulua on myöskin pitkät pätkät puuduttavaa 80 km/h talvinopeusrajoitusta. Kuten huomasitte, niin ajo maistui sen verran hyvin, jotten pysähtynyt ollenkaan Vaajakoskella. Päätin hyödyntää GSA:n toimintasädettä ja 300 mailin sääntöä ja ajaa samantein pysähtymättä 472 kilometriä Kärsämäelle asti. Vaikeaa se on jarrutella, kun meno maistui ;) . Kärsämäen ja Iin kiertoliittymissä oli oltava tarkkana, sillä rengastuksesta ja ilmanpaineista (1,3/1,6) johtuen nopeusalueella 40 km/h-60 km/h meno oli hieman kiemurtelevaa suht liukkaalla alustalla. 80 km/h-110 km/h mittarinopeuksilla pyörä kulkee kuin juna. Lapin läänissä ei suolata teitä ja muutoinkin tienpinnat olivat pohjoisessa mukavassa nastarengas kunnossa. Kaistojen välissä lumipolanne. Pimeyttä riitti. Valoisaa aikaa vain kuusi tuntia koko vuorokauden aikana. Mennessä ajoin epähuomiossa Lapintuulen liittymän ohitse, joten korvaavaksi paikaksi valitsin keminmaassa sijaitsevan Neste Tupasvillan. Rovaniemen liikennevaloissa piti olla liukkauden vuoksi todella tarkkana. Talviajossa on erityisesti ajettava ennakoivalla ajotyylillä, tarpeettomia kiihdytyksiä ja jarrutuksia vältellen. Varsinkin kuivalla alustalla nastat kestävät pidempään. Toki ajoittainen pieni poikamainen "luistattelu" lumella sallittakoon ;). Napapiirillä oli porukkaa kuin "pipoa tai siimaa". Varsinkin Venäläisiä turisteja oli bussilasteittain. Joulupukkia ei näkynyt, mutta Lumiapina poikansa kanssa tuli tavattua. Toiset tulee tankille kelkoilla ja joku hullu pyörällä. Samalaista toppapuku porukkaa paljon liikkeellä. Näkemisen arvoinen oli senkin naispuolisen konstaapelin (neljä poliisia syömässä) naama, kun startasin Sotanorsun "tulille". Kylmimmillään pohjoisessa -9 astetta.

PALUUMATKA
Puolen tunnin tauon jälkeen suunta kohti etelää. Mukavasti jonossa ajellen Kemin Lapintuuleen asti, jossa 20 minuutin tauko. Jälleen puuduttava Oulun ohitus. Kärsämäen Nesteellä pidin puolen tunnin tauon, jolloin nautin päivän ainoan lämpimän aterian (purilainen pihvillä). Sen verran viileätä, joten päätin pysähtyä kahville ABC Vaajakoskelle. Tauko venyi aina puolen tunnin mittaiseksi. Vaajakoski-Heinola väli enimmäkseen puolikuivaa asfalttia. Kun tuli kärsämäellä ilmoitettua saapumisajaksi Tikkurilaan klo 05.20, niin päätin viettää reissun ainoan ylimääräisen tauon Heinolan Tähtihovissa. Tämä siksi, etten saapuisi Helsingkiin jo klo 04.00. Taukoa kokonaisen tunnin ajan, josta puolet nukuin "kauneusunia" sohvalla. Heinola-Helsinki välillä keli ihan nollassa ja moottoritiellä tiesuolaa riittämiin. Ennen Järvenpäätä alkoi vielä lumisade, joten pieni kiirehtiminen Tikkurilaan, mahdollisen sateen yltymisen vuoksi. Wesa ja Jukka olivat Shell Ala-Tikkurilassa vastassa. Nimet papereihin ja samalla juotiin aamukahvit. Tästä sitten neljän tunnin unille Jukan luokse Keravalle. Sen jälkeen lumisaateessa keravalta vielä Espooseen, josta pyörän pesun jälkeen autolla Turkuun.

MIETTEITÄ AJON JÄLKEEN

Talviajot ovat hyvinkin toisenlaisia kesäsuorituksiin verrattuna. Ajaminen vaatii enemmän tarkkuutta. Ajankohdasta johtuen liikenne oli suurimman osan vuorokaudesta hyvinkin vähäistä. Suurimmat ruuhkat Lapissa! En ole mikään talviajon "guru", mutta mielestäni maltillisella ajotyylillä pärjää. Tiedosta riskit. Tämä ei tarkoita ylivarovaista ajotyyliä, vaan tarvittaessa pyörällä on pystyttävä ajamaan liikennevirran edellyttämää ajonopeutta. Mikäli säädöt ovat kohdillaan, eikä sääolosuhteet ole liian pahat, niin talvinopeusrajoituksien puitteissa matka taituu ihan hyvin. Toki oman pyörän hallinta on oltava riittävällä rutiinitasolla. Tälläinen ajosuoritus on väärä paikka pyörän ajamisen alkeiden opetteluun . Pimeätä riittää. Pyörässä on oltava riittävän hyvät valot!. Kaikki ajovarusteet on syytä testa ennen reissuunlähtöä. Ehkäpä pahinta on kova lumisade, jolloin näkyvyys häviää ja ajaminen on vaikeaa ja riskialttiimpaa. Liiallinen pakkanenkin voi hyydyttää kuljettajan. Oikein syöminen on tärkeää. Tunne kroppasi ja syö sen mukaisesti. Mielestäni lähes joka tauolla voi haukata jotain pientä. Älä unohda juoda! En käytä urheilujuomia. Vuorokauden suoritus menee ilman niitäkin. Kylmä ilmakin kummasti piristää. Mikäli käytät suoritusajan tehokkaasti hyödyksi, niin ei mikään mahdoton juttu. Tarvittaessa reissu olisi mennyt 22 tunnissa, mutta mitä sitä turhia kiirehtimään. Naatitaan, naatitaan... :D . Eikä tämä ole mikään nopeuskilpailu. Aika mukavasti meni suunnitelman mukaisesti, mutta jäätyäni yksin ajamaan päätin hiukan soveltaa valmista suunnitelmaa. Samalla pientä pähkimistä ajonajaksi. Vasempaan käteen onnistusin hankkimaan kahvanlämmittimistä muutaman vesikellon. Ehkäpä ajoittain oli hieman liikaa lämmitystä päällä. GSA on iso ja painava pyörä. Talviajoon löytyy parempiakin. Hyvänä puolena mahtava toimintasäde (kulutus keskimäärin 0,5 litraa enemmän per 100 km kesään verrattuna) sekä hyvin suojaava visiiri/kate ja bensatankki. Aika monesta autosta näytettiin peukkua. Taisi kyllä siellä joku jotain hullun merkkejäkin näyttää :?

Kiitoksia Jukalle ja Ilpolle järjestelyistä sekä Timolle ja Wesalle todistajalomakkeen nimikirjoituksista. kiitokset Sakelle säätietojen välittämisestä ja tilannekuvan ylläpidosta.

-Harri.mopomies-
Viimeksi muokannut harrimopomies päivämäärä 03 Tammi 2012, 21:32, muokattu yhteensä 2 kertaa
-1 045 480 km (01/06/83 - 14/09/19)-
-IBAF Passenger 1 640 km ( 24/07/12)-
-IBAF Driver 212 976 km (03/06/00 - 29/08/19)-

S-DK-D-PL-DDR-CS-A-FL-CH-F-E-AND-CZ-N-NL-B-L-I-V-RSM-MC-GB-IRL-GR-TR-BG-RO-SK-LT-LV-EST-SLO-HR-BIH-RUS-BY-SCG-MK-AL-UA-SRB-MNE-GBZ-MA-P-M-MD-TN-KZ-KS-TJ-UZ-RKS-CY-IS-FR-GE-AM-AZ-GBJ-GBG-MGL-DZ-?

IBAF member 14
IBA member 7114
Avatar
harrimopomies
Täyden kympin perse
 
Viestit: 4546
Liittynyt: 12 Maalis 2009, 08:32
Paikkakunta: Turku

Re: Uudenvuoden ajo

ViestiKirjoittaja Peltilelu » 03 Tammi 2012, 21:16

Hyvä Harri! Onnittelut onnistuneesta ajosta :)
Peltilelu
Tinatakamus
 
Viestit: 56
Liittynyt: 13 Maalis 2009, 16:15
Paikkakunta: Vantaa

Re: Uudenvuoden ajo

ViestiKirjoittaja perttip » 03 Tammi 2012, 22:25

Onnittelut onnistuneesta suorituksesta ja Kiitos kattavasta selostuksesta.
perttip
Valurautahanuri
 
Viestit: 104
Liittynyt: 18 Huhti 2009, 15:31

Re: Uudenvuoden ajo

ViestiKirjoittaja Maukka68 » 04 Tammi 2012, 22:12

Näyttää olevan Harrin ajo hyväksytty.

Onnittelut vielä kerran.

maukka
Maukka68
Täyden kympin perse
 
Viestit: 930
Liittynyt: 15 Elo 2010, 17:45
Paikkakunta: Turku

Edellinen

Paluu Matkakertomukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa