2012 maisemat
-
Timo Räisänen
- Jaloteräskankku
- Viestit: 4231
- Liittynyt: 07 Maalis 2009, 22:34
- Kerho: IBAF
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Heinäkuun maisemat
Zoltan raportoi tienpäältä Ruotsista ja kertoi ajon sujuvan hyvin. Vain kevyttä sadetta Ranskassa ja Saksassa yöllä menneet sadetta pakoon hotelliin, niin ne nuoret. Muuten keli parantunut koko ajan ja nyt +16 tuntuu todella hyvältä +30 jälkeen. Ruuhkista on ollut haittaa Ranskassa ja Saksassa ja ne ovat hidastaneet menoa. Ruotsin vaijerikaiteet ovat syvältä vaikka muuten Zoltan kehui Ruotsin liikennettä rauhalliseksi Italian ja Puolan härdellien jälkeen. Seuraava lepo on suunniteltu Tukholman pohjoispuolelle ehkä Gävleen. Loppu kommenttina oli "ja ajo on kuin linnun maito"
Jäähdyttelevä Patarautahanuri
Re: Heinäkuun maisemat
Alkaa lähestyä gävleä... 1000 mailia ja noin 24-25 tuntia aikaa jäljellä. Saas nähdä kuinka pitkän lepotauon uskaltavat ottaa. Aikaa loppumatkan ajoon saisi vähintään olla 20 mutta mielellään 22 tuntia. Jos jäämerellä iskee paha sumu niin ajo voi olla hidasta.
Juhannuksena Norkapp tunneli oli vielä remontissa ja läpi vietiin yksi letka kerrallaan ja jonoja syntyi eli siihenkin kannattaa varautua.
Juhannuksena Norkapp tunneli oli vielä remontissa ja läpi vietiin yksi letka kerrallaan ja jonoja syntyi eli siihenkin kannattaa varautua.
Re: Heinäkuun maisemat
Kas kas, eivät jääneetkään gävleen. Ajo on ilmeisesti edelleenkin kuin linnun maitoa ja tie syönnillään.Timo Räisänen kirjoitti:... Seuraava lepo on suunniteltu Tukholman pohjoispuolelle ehkä Gävleen. Loppu kommenttina oli "ja ajo on kuin linnun maito"
-
harrimopomies
- Timanttiperse
- Viestit: 5185
- Liittynyt: 12 Maalis 2009, 08:32
- Kerho: RaMP, IBA Finland
- Paikkakunta: Turku
Re: Heinäkuun maisemat
Moi!
Ajo tuntuu senkun vain maistuvan. Sundsvall saavutettu!
-Harri.mopomies-
Ajo tuntuu senkun vain maistuvan. Sundsvall saavutettu!
-Harri.mopomies-
1 237 454km (01/06/83 - 25/09/26)-
*Mile Eater Diamond 2020*
-IBAF Driver 234 277 km (03/06/00 - 18/04/26)-
-IBAF Passenger 1 640 km ( 24/07/12)-
S-DK-D-PL-DDR-CS-A-T-FL-CH-F-E-AND-CZ-N-NL-B-L-I-V-RSM-MC-GB-IRL-GR-TR-BG-RO-SK-LT-LV-EST-SLO-HR-BIH-RUS-BY-SCG-MK-AL-UA-SRB-MNE-GBZ-MA-P-M-MD-TN-KZ-KS-TJ-UZ-RKS-CY-IS-FR-GE-AM-AZ-GBJ-GBG-MGL-DZ-NMK-RCH-RA-USA
IBAF jäsen 14
IBA USA member 7119
Veni, vidi, vici
*Mile Eater Diamond 2020*
-IBAF Driver 234 277 km (03/06/00 - 18/04/26)-
-IBAF Passenger 1 640 km ( 24/07/12)-
S-DK-D-PL-DDR-CS-A-T-FL-CH-F-E-AND-CZ-N-NL-B-L-I-V-RSM-MC-GB-IRL-GR-TR-BG-RO-SK-LT-LV-EST-SLO-HR-BIH-RUS-BY-SCG-MK-AL-UA-SRB-MNE-GBZ-MA-P-M-MD-TN-KZ-KS-TJ-UZ-RKS-CY-IS-FR-GE-AM-AZ-GBJ-GBG-MGL-DZ-NMK-RCH-RA-USA
IBAF jäsen 14
IBA USA member 7119
Veni, vidi, vici
-
harrimopomies
- Timanttiperse
- Viestit: 5185
- Liittynyt: 12 Maalis 2009, 08:32
- Kerho: RaMP, IBA Finland
- Paikkakunta: Turku
Re: Heinäkuun maisemat
Moi!
Ilmeisesti Sundvallissa lyhyt "yöpyminen" ennen viimeistä legiä kohti Nordkapia.
-Harri.mopomies-
Ilmeisesti Sundvallissa lyhyt "yöpyminen" ennen viimeistä legiä kohti Nordkapia.
-Harri.mopomies-
1 237 454km (01/06/83 - 25/09/26)-
*Mile Eater Diamond 2020*
-IBAF Driver 234 277 km (03/06/00 - 18/04/26)-
-IBAF Passenger 1 640 km ( 24/07/12)-
S-DK-D-PL-DDR-CS-A-T-FL-CH-F-E-AND-CZ-N-NL-B-L-I-V-RSM-MC-GB-IRL-GR-TR-BG-RO-SK-LT-LV-EST-SLO-HR-BIH-RUS-BY-SCG-MK-AL-UA-SRB-MNE-GBZ-MA-P-M-MD-TN-KZ-KS-TJ-UZ-RKS-CY-IS-FR-GE-AM-AZ-GBJ-GBG-MGL-DZ-NMK-RCH-RA-USA
IBAF jäsen 14
IBA USA member 7119
Veni, vidi, vici
*Mile Eater Diamond 2020*
-IBAF Driver 234 277 km (03/06/00 - 18/04/26)-
-IBAF Passenger 1 640 km ( 24/07/12)-
S-DK-D-PL-DDR-CS-A-T-FL-CH-F-E-AND-CZ-N-NL-B-L-I-V-RSM-MC-GB-IRL-GR-TR-BG-RO-SK-LT-LV-EST-SLO-HR-BIH-RUS-BY-SCG-MK-AL-UA-SRB-MNE-GBZ-MA-P-M-MD-TN-KZ-KS-TJ-UZ-RKS-CY-IS-FR-GE-AM-AZ-GBJ-GBG-MGL-DZ-NMK-RCH-RA-USA
IBAF jäsen 14
IBA USA member 7119
Veni, vidi, vici
-
Timo Räisänen
- Jaloteräskankku
- Viestit: 4231
- Liittynyt: 07 Maalis 2009, 22:34
- Kerho: IBAF
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Heinäkuun maisemat
Näyttää siltä että Sundsvallista on löytynyt taukopaikka tai sitten spotti on himmennyt. Zoltan kertoi päivällä että on alkanut oppimaan uuden spotin käyttöä, se ei kuulemma suostu toimimaan kännykän ohjauksessa ennen kuin yhteys satelliittiin on löytynyt.
Jäähdyttelevä Patarautahanuri
-
harrimopomies
- Timanttiperse
- Viestit: 5185
- Liittynyt: 12 Maalis 2009, 08:32
- Kerho: RaMP, IBA Finland
- Paikkakunta: Turku
Re: Heinäkuun maisemat
Moi!
Eivät yöpyneet Sundsvallissa. Ei SPOT-OK! viestiä "ajovuorokauden" päätteeksi. Lisäksi viimeinen viesti Timrån jälkeen klo 23.45. Sekään ei ole OK!-viesti. Tämän jälkeen ei enää uusia viestejä. Zoltanin laitteet alkavat olla niin "uber" hienoja, että joko niiden käyttö ei ole ihan hanskassa tai sitten tälläkin suunnalla esiintyy tilapäistä SPOT "oireilua". En kuitenkaan usko että päät olisivat enää kiinni tyynyissä, vaan on edetty tiukasti kohti pohjoista.
-Harri.mopomies-
Eivät yöpyneet Sundsvallissa. Ei SPOT-OK! viestiä "ajovuorokauden" päätteeksi. Lisäksi viimeinen viesti Timrån jälkeen klo 23.45. Sekään ei ole OK!-viesti. Tämän jälkeen ei enää uusia viestejä. Zoltanin laitteet alkavat olla niin "uber" hienoja, että joko niiden käyttö ei ole ihan hanskassa tai sitten tälläkin suunnalla esiintyy tilapäistä SPOT "oireilua". En kuitenkaan usko että päät olisivat enää kiinni tyynyissä, vaan on edetty tiukasti kohti pohjoista.
-Harri.mopomies-
1 237 454km (01/06/83 - 25/09/26)-
*Mile Eater Diamond 2020*
-IBAF Driver 234 277 km (03/06/00 - 18/04/26)-
-IBAF Passenger 1 640 km ( 24/07/12)-
S-DK-D-PL-DDR-CS-A-T-FL-CH-F-E-AND-CZ-N-NL-B-L-I-V-RSM-MC-GB-IRL-GR-TR-BG-RO-SK-LT-LV-EST-SLO-HR-BIH-RUS-BY-SCG-MK-AL-UA-SRB-MNE-GBZ-MA-P-M-MD-TN-KZ-KS-TJ-UZ-RKS-CY-IS-FR-GE-AM-AZ-GBJ-GBG-MGL-DZ-NMK-RCH-RA-USA
IBAF jäsen 14
IBA USA member 7119
Veni, vidi, vici
*Mile Eater Diamond 2020*
-IBAF Driver 234 277 km (03/06/00 - 18/04/26)-
-IBAF Passenger 1 640 km ( 24/07/12)-
S-DK-D-PL-DDR-CS-A-T-FL-CH-F-E-AND-CZ-N-NL-B-L-I-V-RSM-MC-GB-IRL-GR-TR-BG-RO-SK-LT-LV-EST-SLO-HR-BIH-RUS-BY-SCG-MK-AL-UA-SRB-MNE-GBZ-MA-P-M-MD-TN-KZ-KS-TJ-UZ-RKS-CY-IS-FR-GE-AM-AZ-GBJ-GBG-MGL-DZ-NMK-RCH-RA-USA
IBAF jäsen 14
IBA USA member 7119
Veni, vidi, vici
-
Timo Räisänen
- Jaloteräskankku
- Viestit: 4231
- Liittynyt: 07 Maalis 2009, 22:34
- Kerho: IBAF
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Heinäkuun maisemat
Ilmeisesti spotista huolimatta matka etenee suunnitellusti kun sain pikaisen viestin kyselyyni ovatko jääneet hotelliin pelehtimään vaiko olaanko matkalla että hyvin menee. 
Jäähdyttelevä Patarautahanuri
-
Timo Räisänen
- Jaloteräskankku
- Viestit: 4231
- Liittynyt: 07 Maalis 2009, 22:34
- Kerho: IBAF
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Heinäkuun maisemat
Tuore tieto kertoo, että Zoltanin pyöräkunta on Pajalan lähellä Liminganjärven rannalla. Paljon on kavereita, pieniä ja iniseviä. Spottia ei ollut saanut aamulla käyntiin kun se pitää käynnistää ja ohjata kännykällä ja mukana on vain iphone.
Navin mukaan matkaa on jäljellä noin 700km ja aikaa 10 tuntia joten tarkoitus on illalla syödä Norjalaista lohta. Ja matka on edelleen kuin linnun maitoa.
Navin mukaan matkaa on jäljellä noin 700km ja aikaa 10 tuntia joten tarkoitus on illalla syödä Norjalaista lohta. Ja matka on edelleen kuin linnun maitoa.
Jäähdyttelevä Patarautahanuri
Re: Heinäkuun maisemat
Tiedä sitten meneekö nyt ihan väärään ketjuun (opastakaa / siirtäkää jos parempi jostain löytyy), mutta tästä tähtäämisestä. Ekaa kertaa käytin tänä kesänä tuota lauttayhteyttä ja mikä tähän olisi hyvä tähtäämispiste? Sopivalla ennakolla juu, mutta kun tänä kesän ekaa kertaa harjoiteltiin tähtäystä ja oltiin aikataulun mukaan ennakolla n. 15 min seuraavaan lauttaan. Tällöin oli ekat mopot ajatettu jo odottamaan keulille 10-15 metriä STOP-viivan etupuolelle ja henkilöautoja jo järjesteltiin mopojen perään. Ensimmäiset autot otettiin lautasta ulos n. 10 min kuluttua kun oli itse STOP-viivan perässä (eli lipun osto 2-3min ja siitä rauhallinen siirtymä viivan taakse). Kuitenkin jäimme kuin nallit kalliolle odottamaan seuraavaa lauttaa (mikä nyt onkaan 30-45min?). Sitten kuitenkin se lautta johon me pääsimme tuli kyytiin vielä mopoja jotka tulivat kesken meidän lautan täytön vasta terminaaliin. Eli jos meidän jälkeen tulleet olisivat päätyneet saman logiikan käsittelyyn kuin me jouduimme edellisessä lastauksessa, ei heidän olisi kuulunut missään nimessä päästä enää kyytiin. Ja satama oli tupaten täynnä, että ei kyse ollut ns. kun nyt kerta mukaan mahtui / edelliseen lauttaan meni vain 4-5 pyörää (tilaa olisi varmasti ollut).harrimopomies kirjoitti:Moi!
Täytyypä tarkistaa omaa ennustustani, sillä matkaa on jäljellä juuri sen verran lauttarantaan, että saattaa tulla täpärä myöhästyminen. Varsinkin kun moottoritie päättyy ja loppuosuus on hieman hitaampaa. No. seuraava lautta klo 10.45. Käykö "vanhan aikaisesti"?. Mikäli näin käy kannattaa odutusaika hyödyntää vaikkapa tankilla käynnin muodossa. Eihän tuota odutusaikaa ilmeisesti jää kuin noin 10-15 minuuttia, joten ei tunnu missään. Varmaankin suunniteltua![]()
-Harri.mopomies-
No tämähän ei ollut mikään suoritus, joten ei sinänsä kauniina kesäpäivänä harmittanut päivää paistatella ja katsoa vieressä olleita nuoria naisia vähissä vaatteissa
Oletimme nimittäin, että kyllähän meidät ilman muuta otetaan kyytiin kun tuo edellinen lautta oli vielä vasta tuloillaan rantaan, niin turha käydä tankkailemassa ja käyttää jo kortilla olevaa aikaa hyödyksi, että varmasti ehtii tuohon lauttaan. 30-45 minuutin hukkaaminen, plus mitä odotimme sitä edellistä lauttaa 10-12min, tuossa ottaisi ilman muuta pattiin. Saati vielä kun täräyttää oikein morsiaimen mukaisen kelin, niin jäädä odottelemaan seuraavaa lauttaa. Silloin ei kyllä naarattais...