IBA Rally Scandinavia 2017
IBA Rally Scandinavia 2017
Hei.
IBA Rallin järjestelyvastuu on ensi vuonna (2017) IBA Finlandilla.
Ajankohdaksi on kiinnitetty 9.-11.6.2017. Rallikeskuksen paikka on vielä avoin, joskin IBAlaiselle järkevän matkan päässä.
Rallin ideana on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä 24 tunnin aikana. Pisteitä kerätään mm. kohteiden sekä niihin liittyvien kertoimien tai lisätehtävien suoritusten perusteella. Rallin suunnittelussa tullaan huomioimaan tieliikenneturvallisuuden ja rautaperse-hengen noudattaminen.
Rallimasterin roolissa,
Seppo Pekonen

Viimeksi muokannut seppo, 03 Helmi 2017, 20:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: IBA Rally Scandinavia 2017
Ilman muuta saa ehdottaa ja hyvät ehdotukset huomioidaan. Ja kyllä: km-rajat tulevat varmasti näkymään jossakin muodossa. Toisin ilmaistuna kaasukäsi ei ole se, jolla kisa voitetaan. Saattaapi olla niin, että kisaan upotetaan jotain sellaista, johon ennalta ei edes pysty valmistautumaan. Katsotaan mitä kaikkea ensi talven pimeät illat tuottavat.
Jos ja kun konkreettisia ideoita syntyy, niin ne voi lähettää edellä mainittuun sähköpostiin, ei foorumille. '
Jos ja kun konkreettisia ideoita syntyy, niin ne voi lähettää edellä mainittuun sähköpostiin, ei foorumille. '
Re: IBA Rally Scandinavia 2017
IBA Rally Scandinavia 2017 / Kuopio calling
AIKA : 9.-11.6.2017
PAIKKA : KUOPIO, SUOMI FINLAND
Kilpailukeskuksena toimii hotelli Puijonsarvi Kuopion ytimessä.
Perusraamit ovat IBA Rallien mukaisia, joskin ralliin lisätään hieman mausteita - jos ei ihan amazing race-tyyppisiä tehtäviä, niin jotain muutakin kuin perinteistä pisterallia. Teemalla "pelkällä ajamisella et tästä selviä" .
Koska kyseessä on Suomen itsenäisyyden juhlavuosi, tulee se näkymään jossakin muodossa omalla arvokkuudellaan.
Hotellista on varattu kiintiö sopimushintaisia huoneita, mutta valitettavasti samaan aikaan hotellissa on toinen tapahtuma ja huoneet saattavat olla tiukassa. Kannattaa siis varata ajoissa ja jos kävisi niin, että kiintiö täyttyisi, niin ilmoita allekirjoittaneelle ! Rallin allokaatio vapautuu 26.5.2017.
Sokos Hotel Puijonsarvi
Minna Canthin Katu 16
70100, Kuopio
Tel : +358 10 7629 500
Email : sales.kuopio@sokoshotels.fi
Huoneiden hinnat tässä
- yhden hengen huone 95,00€/yö
- kahden hengen huone 115,00€/yö
- superior upgrade +20€/yö
- superior + sauna 35,00€/yö
Englanninkielinen kilpailukutsu :
https://drive.google.com/open?id=0B-KHO ... 09MdnNCWDQ
ILMOITTAUTUMINEN ON AVATTU AO. Linkissä :
https://drive.google.com/open?id=13dtp9 ... 3qa0qcxJ1k
Ralliterveisin,
RM Seppo

-
- Jaloteräskankku
- Viestit: 4113
- Liittynyt: 07 Maalis 2009, 22:34
- Kerho: IBAF
- Paikkakunta: Vantaa
Re: IBA Rally Scandinavia 2017
Ilmoitautuminen suoritettu ja huone varattu.
Taidan hakea pyörän tänään tallista ja alkaa harjoittelun...
Taidan hakea pyörän tänään tallista ja alkaa harjoittelun...
Jäähdyttelevä Patarautahanuri
Re: IBA Rally Scandinavia 2017
Harmittavasti päällekkäin http://kuhmonmpkerho.fi/index.php?optio ... &Itemid=55tämän kanssa, no 100 vuotistapahtuma tämäkin ja olen sinne jo lupautunut menemään joten jää ralli ajamatta. Eikä mun kännyssä oo sitäpaitsi nettiyhteyttäkään...
SS1000 x 2, BB1500, IBA RALLY Finland -13, SS1000AR14, IBA Skandinavian Rally 2015, IBA Skandinavian Rally 2019
Re: IBA Rally Scandinavia 2017
Kesäviikonloppuja on valitettavasti rajallinen määrä, eikä päällekkäisyyksiltä voi välttyä. Varmasti hieno tapahtuma tuokin.
Nettiyhteys ei nyt ole kuitenkaan se olennaisin juttu. Tässä vaiheessa vasta kartoitetaan eri vaihtoehtoja.
Nettiyhteys ei nyt ole kuitenkaan se olennaisin juttu. Tässä vaiheessa vasta kartoitetaan eri vaihtoehtoja.
-
- Timanttiperse
- Viestit: 5012
- Liittynyt: 12 Maalis 2009, 08:32
- Kerho: RaMP ry, IBA Finland
- Paikkakunta: Turku
Re: IBA Rally Scandinavia 2017
Moi!
Laitoin linkin, jotta tietoa löytyisi foorumiltakin:
http://www.ibafinland.fi/tapahtumat/498 ... navia-2017
-Harri.mopomies-
Laitoin linkin, jotta tietoa löytyisi foorumiltakin:
http://www.ibafinland.fi/tapahtumat/498 ... navia-2017
-Harri.mopomies-
-1 158 302 km (01/06/83 - 16/05/24)-
*Mile Eater Diamond 2020*
-IBAF Driver 231 000 km (03/06/00 - 21/06/23)-
-IBAF Passenger 1 640 km ( 24/07/12)-
S-DK-D-PL-DDR-CS-A-FL-CH-F-E-AND-CZ-N-NL-B-L-I-V-RSM-MC-GB-IRL-GR-TR-BG-RO-SK-LT-LV-EST-SLO-HR-BIH-RUS-BY-SCG-MK-AL-UA-SRB-MNE-GBZ-MA-P-M-MD-TN-KZ-KS-TJ-UZ-RKS-CY-IS-FR-GE-AM-AZ-GBJ-GBG-MGL-DZ-?
IBAF member 14
IBA member 7119

Kiitos Harri !
Tammikuun lopun tilanne on se, että ulkomaisia osallistujia on ilmoittautuneista 80% !!
Tällä hetkellä on edustettuna Ruotsi, Saksa, UK, Suomi.
Pidetäänhän huolta, että enemmistö on Suomesta !
-seppo-

Lisätään Suomalais edustusta. Tupla miehityksellä.
Ilmoittauduttu on ja huone varattu.
Toivotaan kuivempaa keliä kuin v. -15
Ilmoittauduttu on ja huone varattu.
Toivotaan kuivempaa keliä kuin v. -15
-
- Kermaperse
- Viestit: 23
- Liittynyt: 14 Maalis 2011, 19:22
- Kerho: IBA
- Paikkakunta: Mikkeli
- Viesti:
Re: IBA Rally Scandinavia 2017
Hei.
Huonekkin tuli varattua ja ilmoittauduin joskus kauansitten ,,, oisko ollu vuodenvaihteessa kun huomasin. Toivottavasti yhteydet toimi.
Jaska
Huonekkin tuli varattua ja ilmoittauduin joskus kauansitten ,,, oisko ollu vuodenvaihteessa kun huomasin. Toivottavasti yhteydet toimi.
Jaska
ss1000X3, 1600K,2000K,BB1500,AR 13, Rally 13, AR 14.