Lounais-Hämäläisten Kulta-ajo 2017 I

Alueelta on nähtävissä menossa olevat ajosuoritukset
Kerro milloin ja mitä olet ajamassa.
Alueen säännöt
Tälle alueelle kirjoitetaan vain ajosuorituksista.
Alue rajataan vain ajosuoritusta koskeviin kommentointeihin.
levoksep
RST-ahteri
Viestit: 472
Liittynyt: 29 Heinä 2014, 21:36

Lounais-Hämäläisten Kulta-ajo 2017 I

Viesti Kirjoittaja levoksep »

Aurinkoista iltapäivää !

Ainakin täällä Maarianhaminan ja Tukholman välissä aurinko paistaa. Muutaman tunnin päästä starttaa kuluvan vuoden Lounais-Hämäläisten ensimmäinen Kulta-ajo. Osanottajia tässä ensimmäisessä on vain allekirjoittanut ja eipä ole edes täyttä varmuutta riittääkö tempo Gold-suoritukseen. Perustonniseenkin ollaan tyytyväisiä, jos sellainenkin löytyy. Samalla pääsee hieman scouttaamaan miten pitkällä tanskalaiset maajussit ovat kylvöjen kanssa. Vuosi sitten huhtikuussa oli lievä possunkakan haju koko Tanskassa aina pohjoisen Saksaan jatkuen... LT on iskussa ja aamuinen -3,5 astetta ei isommin haitannut suvikumien kanssa. Varmuuden vuoksi laukuissa mukana kelkkapuku ja jopa sadeasu. Ajatus oli pelkällä Rukka-puvulla ja Gerbingeillä huristella. Ja kylläpä tuntui vanhaan eturauhaseen mukavalta penkinlämmitin. Sellainen pitää jotenkin asennuttaa Gessuunkin. Tämän talven lämmittimen virkaa siinä on hoitanut tuumanpaksuinen tarrakiinnitteinen ilmastointiputkien eristysmatto. No höpinät sikseen ja vielä päikkärit...

t. se nuorempi Sepe
ml1900x21
Valurautahanuri
Viestit: 122
Liittynyt: 19 Loka 2014, 06:54

Re: Lounais-Hämäläisten Kulta-ajo 2017 I

Viesti Kirjoittaja ml1900x21 »

Hyvää reissua.
sf1234
RST-ahteri
Viestit: 463
Liittynyt: 21 Huhti 2009, 14:30

Re: Lounais-Hämäläisten Kulta-ajo 2017 I

Viesti Kirjoittaja sf1234 »

On se hyvä, että Jr on latua tallaamassa tulevaa kultaryntäystä varten. On minunkin sitte helpompi tallatulla ladulla polkea.
Pistäppä Jr 2500G pohjiks niin katotaan sitten ryntäyksessä kumpi ajetaan, tai yritetään ajaa. Kyllä 1000 on ajosuoritus siinä missä muutkin.
Turvallisia kilometrejä äläkä kallistele...

Sr
levoksep
RST-ahteri
Viestit: 472
Liittynyt: 29 Heinä 2014, 21:36

Re: Lounais-Hämäläisten Kulta-ajo 2017 I

Viesti Kirjoittaja levoksep »

Käheätä Iltaa !

Ääni lähtee. Oon laulanut taas kypärään pysyäkseni hereillä. Lyhyempi pikku Goldi ilmeisesti tuli ajettua. Tukholmasta eilen illalla Saksaa kohti tarkoituksena käydä Hampurin alapuolella ja sieltä tarkoitus kurvata takaisin ja raapaista lyhyt Göteborgin lenkki. No ei se taaskaan mitään Suffelin syöntiä ollut. Jönköpingin jälkeen pimeni ja tie oli sateesta märkä. Rekkakaravaanit sumuttivat veden valkoiseksi läpinäkemättömäksi harsoksi, josta valot taittuivat mukavasti. Oli pakko laskea marssinopeutta. Örkelljungan paikkeilla alkoivat tuulenpuuskat riepotella ja sitä jatkui Ruotsin ja Tanskan läpi myös Saksaan. Ja kuten arvasin, niin possun kakka ja pissa tuoksui. Syysviljojen lannoitus käynnissä ja jonkin verran muokkausta tehtiin, mutta ei ole kiirus vielä kylvöille. Jouduin lyhentämään Saksan turneeta, kun aika näytti olevan kortilla. Eli siirryin lyhempään pikku-goldiin ja samalla vaihtui Göteborgin lenkin tankkauspaikka. Todella väkinäistä riehumista A7:lla, koska pitkiä rekkajonoja ja aina joku rekka lähtee ohittelemaan kaksikaistaisella. Päivällä jopa + 17 lämmintä, mutta tuulista. Yöllä hivenen plussan puolella, mutta ei kuutamoa näkynyt. E6:lla kolari noin 80 kilsaa ennen Göteborgia ja paha suma palaneen rekan peräkärryn vuoksi. Katselin menomatkalla ettei suma selviä paluumatkaani mennessä. Kaistojen välissä ja loput kilometrit oikeassa reunassa pujottelemalla tielaitoksen näyttöauton perässä selvisin suht hapiaan ohi kolaripaikasta. Tukholmassa törkeät ruuhkat tultaessa lähemmäksi Kontrollvägeniä. Johtuuko niistä attentaateista vai jotain muuta. Bussikaistalla ja yhtä liittymää ennen pois E-neloselta ja sivukatua pitkin pumpuille. Kumpikin niistä liikenneympyröistä siinä bensiksen vieressä aivan nuijalla lyötynä piukassa liikkumattomia autoja. Mihin ne porukat oli menossa vai oliko poliisi tukkinut joitakin isoja väyliä ?? Jotain 2450 oli kilsat. Huomenaamulla piti ajaa toinen goldi, mutta se tiistainen perustonni painaa hartioissa, joten otin aamuksi tulomatkan Turkkuseen. Onhan tässä kesää jäljellä ja Mustaan Mail Iitteriin puuttuu vielä muutama muukin ajo... mutta joo treenasin ku tuo vanhempi Sepe sano notta reenaa, reenaa niin mahut porukkaan.

t. se nuorempi Sepe
harrimopomies
Timanttiperse
Viestit: 5001
Liittynyt: 12 Maalis 2009, 08:32
Kerho: RaMP ry, IBA Finland
Paikkakunta: Turku

Re: Lounais-Hämäläisten Kulta-ajo 2017 I

Viesti Kirjoittaja harrimopomies »

Moi!

Miten kroppasi kesti tuon iltalähdön?

Pahus kun olisi tiennyt että olet menossa niin olisi voinnut lyöttäytyä matkaan, niin olisi säästynyt näiltä vähemmän toivottuilta seikkailuilta. Kyllä ne poliisi tädit ja sedät olivat juurikin liikkeellä kyseisen iskun johdosta. Menomatkalla siinä Söderteljen rampin kurvissa poimittiin jonosta muutamia autoja. Epäviralliset onnittelut sinne Lounais-Hämeeseen. Ei ole nämä Gold-ajot ihan läpihuuto juttuja.

PS. Tukholmassa on aina ruuhkia normaalistikin kun on liikkeellä niin sanotusti väärään aikaan. Muutoinkin minun mielestäni näissä Gold-ajosuorituksissa lähtöpäivällä ja vuorokauden ajalla on suuri merkitys ts. väärään aikaan väärässä paikassa liian kauan niin saa kohta puoli unohtaa Gold-aikataulut.

-Harri.mopomies-
-1 156 545 km (01/06/83 - 10/03/24)-

*Mile Eater Diamond 2020*
-IBAF Driver 229 894 km (03/06/00 - 17/07/22)-
-IBAF Passenger 1 640 km ( 24/07/12)-

S-DK-D-PL-DDR-CS-A-FL-CH-F-E-AND-CZ-N-NL-B-L-I-V-RSM-MC-GB-IRL-GR-TR-BG-RO-SK-LT-LV-EST-SLO-HR-BIH-RUS-BY-SCG-MK-AL-UA-SRB-MNE-GBZ-MA-P-M-MD-TN-KZ-KS-TJ-UZ-RKS-CY-IS-FR-GE-AM-AZ-GBJ-GBG-MGL-DZ-?

IBAF member 14
IBA member 7119
levoksep
RST-ahteri
Viestit: 472
Liittynyt: 29 Heinä 2014, 21:36

Re: Lounais-Hämäläisten Kulta-ajo 2017 I

Viesti Kirjoittaja levoksep »

Joo, kiitoksia. Mun piti laittaa houkutuksena reissusta ennakkotietoa, mutta kun en ollut aivan varma tuosta toisesta ajosta, joka siis peruuntui kangistuneeseen äijään. Kyllä niissä kahvaa saa kääntää jos pelikentälle osuu niitä suunnittelemattomia sattumuksia eli muuttujia. Paperit sain postiin tänään ja matkan pitäisi riittää. Itse asiassa mun piti jatkaa E-nelosta hieman Kontrollvägeniä pidemmälle, mutta hyvä kun sai siitä kuitin.
Kokeilumielessä olen lähtenyt jopa keskipäivällä tai iltapäivällä noihin 36 tunnin reissuihin kotimaassa ja vain pari kertaa aiemmin iltalähtönä ja juurikin muistaakseni Tukholmasta. Puuduttavin paikka taitaa olla siellä 4-5 taminoissa aamuyöllä. Siitä kun pääsee yli niin porskuttaa kyllä taas vuorokauden. Joku opetti jossakin vaiheessa sen pikaunen, jossa istuma-asennossa känny toiseen käteen ja vaikka kilisevä avainnippu toiseen ja kun kroppa on siirtymässä syvempään univaiheeseen, niin lihakset rentoutuu ja kamat putoo käsistä ja heräät siihen. Hienoja termejä tietenkään en muista, mutta toimii. Jos nukahdat vaikka puoleksi tunniksi, niin peli on pelattu. Olet taatusti pökkeröinen seuraavan vuorokauden. Näin meillä, mutta on varmaan yksilöllistä.

t. seppo jr
Vastaa Viestiin