SUPERViikonloppu 18.-19.7.2020
SUPERViikonloppu 18.-19.7.2020
IBAF Superviikonloppua ajellaan heinäkuun puolivälin paikkeilla.
Tapahtumakeskus / kontrollipaikka sijaitsee täälläkertaa Alavudella,
IBAF jäsen Risto ja Sinikka Mursulan perinnepihalla osoitteessa Karjalantie 3, 63300 Alavus
Karttalinkki kohteelle https://goo.gl/maps/36qpJhezGZ4Br1SA9
Pihalla on mm vanhoja rakennuksia siirrettyjä sekä uusvanhoja, pärehöylä,
toimivia maamoottoreita, kukkaistutuksia erilaisia puita sekä vanhaa tavaraa.
Saattaa olla näytillä myös vanhoja kaksipyöräisiä.
Tapahtumakeskus päivystää lauantai 18.7 aamusta klo 6:00 - sunnuntai 19.7 iltaan klo 18:00
Ai että miten????
Suunnitele vapaavalintainen ajosuoritus jonka yhtenä käyntikohteena on Mursulan talo Alavudella.
Ajo tulee kirjattua mukaan Superviikonlopun saldoon, kun kuljettaja käy oman ajonsa aikana tapahtumakeskuksessa.
Kävijät kirjataan listalle, josta sitten ajokoordinaattori ja ajotarkastus tarkistaa kohteella käynnin.
Kuljettajan pitää merkitä lokikirjaan kohteeksi "Mursulan talo", mittarikilometrit sekä käyntiaika kohteella.
Ajon dokumentointi on tehtävä kuten perusajosäännöissä määrätty.
Kaikille Superviikonloppuna ajon suorittaneille ja tapahtumakeskuksessa käyneille,
tehdään erikoiskunniakirja ja lisäksi kaikkien hyväksytysti ajosuorituksen suorittaneiden kesken arvotaan IBAF huomioliivi.
Muutama kuva Mursuloiden pihasta:
https://drive.google.com/file/d/1_suc81 ... sp=sharing
https://drive.google.com/file/d/1bdmy_f ... sp=sharing
https://drive.google.com/file/d/1KVMQf6 ... sp=sharing
https://drive.google.com/file/d/14N_ja7 ... sp=sharing
https://drive.google.com/file/d/1IKhO8W ... sp=sharing
https://drive.google.com/file/d/1fLYHah ... sp=sharing

Re: SUPERViikonloppu 18.-19.7.2020
Erillistä kuittia ei siis Alavudelta tarvitse hakea.BemAri kirjoitti: Kävijät kirjataan listalle, josta sitten ajokoordinaattori ja ajotarkastus tarkistaa kohteella käynnin.
Kuljettajan pitää merkitä lokikirjaan kohteeksi "Mursulan talo", mittarikilometrit sekä käyntiaika kohteella.
Jos kuitenkin tankkaat Alavudella, tankkauskuitti on liitettävä ajon dokumentteihin.
Re: SUPERViikonloppu 18.-19.7.2020
Moi.
Ajosuorituksia muutama takana mutta pari viimeistä ottanut "koville" luetun ymmärtämisessä, niin kysytään. Kelpaako tuo käyntikohde Mursulan talo AR13 kohteeksi? Jos vaikka AR20 koittais SUPERViikonloppua.
-maukka-

Hyvä kysymys ja jonkinmoinen vastaus siihen:Maukka68 kirjoitti:Moi.
Ajosuorituksia muutama takana mutta pari viimeistä ottanut "koville" luetun ymmärtämisessä, niin kysytään. Kelpaako tuo käyntikohde Mursulan talo AR13 kohteeksi? Jos vaikka AR20 koittais SUPERViikonloppua.
-maukka-
Tuohon vuosiajo tarkoitukseen poikkeisin läheisellä huoltsikalla hakemassa vaikka nollakuitin.
Siis ilmeisesti tarkoitit A -kirjainta
-
- Teräsperse
- Viestit: 401
- Liittynyt: 05 Kesä 2009, 08:27
- Kerho: IBA Finland
- Paikkakunta: Salo, Pertteli
Re: SUPERViikonloppu 18.-19.7.2020
Tällöin kuittien väliksi tulee vain muutama kilometri vrt. AR20 kuittivälisääntö. Tämä ei tietenkään haittaa jos ajaa jotain muuta ajoa. Vai mikä on ylimmän raadin tulkinta?BemAri kirjoitti:Erillistä kuittia ei siis Alavudelta tarvitse hakea.BemAri kirjoitti: Kävijät kirjataan listalle, josta sitten ajokoordinaattori ja ajotarkastus tarkistaa kohteella käynnin.
Kuljettajan pitää merkitä lokikirjaan kohteeksi "Mursulan talo", mittarikilometrit sekä käyntiaika kohteella.
Jos kuitenkin tankkaat Alavudella, tankkauskuitti on liitettävä ajon dokumentteihin.
Tankkaus Alavudella, käynti Mursulan talolla ja jättää sen pois lokista?
-Kaitsu-
Re: SUPERViikonloppu 18.-19.7.2020
AR20 suorittajat ottavat Alavudelta mieleisestään paikasta AR13 "A" kuitin, käyvät tapahtumakeskuksessa (Karjalantie 3, 63300 Alavus) ja kirjaavat käyntinsä vieraskirjaan, eivät tee lokikirjaan merkintää käynnistä.
Kaikkia muita ajosuorituksia suorittavat merkitsevät lokikirjaansa käynnin ajankohdan ja kilometrit.

Honda VFR750F -96 SS1000, SS1600K, SS2000K
Honda ST1300 -02 4*SS1000, SS2000, SS3000, 2*SS1600K, SS1000 AR13/14/15/16/17/18/19/20/21/22/23, BB1500Gold, BB2500K Gold, 2*BB3000Gold, GN-72, SS5000K
BMW R1200GSA -14 SS1000 AR24
Honda ST1300 -02 4*SS1000, SS2000, SS3000, 2*SS1600K, SS1000 AR13/14/15/16/17/18/19/20/21/22/23, BB1500Gold, BB2500K Gold, 2*BB3000Gold, GN-72, SS5000K
BMW R1200GSA -14 SS1000 AR24
Re: SUPERViikonloppu 18.-19.7.2020
Tämäkin vain silloin, jos ajosuunnitelmassa on tarve "A" llemiksu kirjoitti:AR20 suorittajat ottavat Alavudelta mieleisestään paikasta AR13 "A" kuitin
-
- IBAF hallitus
- Viestit: 82
- Liittynyt: 06 Touko 2009, 08:58
- Kerho: ASMPK IBAF
- Paikkakunta: Alavus
Re: SUPERViikonloppu 18.-19.7.2020
Tervehdys Alavudelta! Valmistelut SUPERviikonlopuksi on hyvällä mallilla. Sää nyt epävakaa / sateinen, mutta oomma tilannu tulevaksi viikonlopuksi poutaa ja lähes helteistä säätä = helekutin hyvän ajokelin
Notta sikälikin on hyvät puitteet pistäytyä kaxpyöräisellä Alavudella. Jos ootta järjestämässä kimppa-ajoa / tulossa ryhmänä "tapahtumakeskukseen", niin laittakaa meille viestiä oletetusta saapumisajasta ja osallistujien määrästä. Näin varmistetaan tuoreen kaffeen saanti kaikille! Yhteystiedot: risto.mursula@pp.inet.fi 050-3787893. jari.hellinen@pp.inet.fi 0400-564233. Puh.numerot päivystää koko tapahtuman ajan. TERVETULOA!!

-
- Kermaperse
- Viestit: 38
- Liittynyt: 13 Marras 2018, 20:30
- Kerho: IBA
Re: SUPERViikonloppu 18.-19.7.2020
Tervehdys.
Hyvä lisäys Superviikonlopun ajoon. Itse olen suunnitellut juuri AR 20 ajon viikonlopulle ja mietin tuota tilannetta. En niinkään kuittien osalta, ajattelin että Mursulan tila on lähinnä kohdekäynti. Olisiko Mursula hyväksytty kohdekäynniksi olisi silloin jäänyt toimivien käsiteltäväksi. Jos Mursula olisi ollut kohdekäynti, niin silloin olisi myös voinut mielestäni tankata "A" :n Alavudella ihan sääntöjen mukaisesti ja merkitä käynti lokikirjaan.
Mutta, hyvä näin. Kiitoksia hyvästä kysymyksestä ja vastauksesta.
T: Tapsa

Karjalantiellä ollaan jo valmiita vastaanottamaan viikonlopun kävijöitä