Moi!
Kun ei oikein tiennyt mihinka kohtaan taman stoorin laittaisi, niin laitetaan se nyt tanne marraskuun maisemiin. Varsinkin kun on hieman erilaista maisemaa...
Gessun vientireissu Fuengirolaan. Juhan Gessu piti vieda talvehtimaan/odottelemaan tanne etelan lampoon, joten tuumasta toimeen.
Valmisteluja:
Suunnitelmia ja variaatioita oli tehty eri IBA-matkoja silmalla pitaen. Travemunde-Fuengirola on noin 2900 km. Koska en ollut ajannut pitkia ajomatkoja aikoihin, palveli tama reissu eraanlaisena testiajona. Marras- joulukuussa joudun joka tapauksessa tulevan operaation johdosta olemaan jalleen muutaman viikon ajamatta. Lopullinen "plaani" ratkaistaan tien paalla.
Juha toi pyoransa perjantai-iltana Turkuun. Sunnuntaina lahdin aamulla Ilpon halleille Espooseen, jossa irroitettiin SPOT-teline pyorastani, tahan Gessuun asennettavaksi. Ilpo saattoi minut Vuosaaren satamaan, josta matka jatkui klo 15.00 ms Europalinkilla kohti Saksan Travemundea. Talla lahdolla oli 50% ale (marraskuun akkilahdot), joten mies, hytti ja mp yhteensa 155,00€. Ei paha.
1. Ajovuorokausi:
Laiva saapui Travemundeen klo 20.30 ja viiden kilometrin paasta B75-tiella olevalta Shellilta aloitustankkaus klo 20.59. Pimeaa tulisi olemaan koko Saksan osuus. En ollut saannut nukuttua paivalla ollenkaan "varastoon", joten todennakoisesti tasta tulisi jotain ongelmia. Tama lahtoaika ei ole minulle kovin hyva, mutta otetaanpa kunnolla testia. Tarkoitukseni oli ajosuorituksesta riippumatta edeta "Gold tahtia", joka tarkoittaa keskinopeutta 100 km/h, sis. tauot. Suht hyva ilma Hannoveriin asti, lampotilan ollessa noin +8 astetta.
Hildeshaim-Borden (62X63) tankkauksen jalkeen alkoivat haasteet. Ensin A7-tien etelään vievä ajorata oli suljettu ja jouduin noin 25 kilometrin kiertotielle lapi kylien! siina sita mentiin rekkojen perassa. Sitten alkoi tihkusade ja noin 250 kilometria kestanyt sumu. Zoltanillakin oli kuulema sumu aiheuttanut ongelmia. Lampotila kavi alimmillaan +2 asteessa. Juhan sahkoliivi toimi oikein mukavasti. Lyhyilla valoilla menemaan ja melkein jokainen tuli pera edella vastaani. Pyorassa hyvat pitkat lisavalot, mutta lyhyet pitaisi saada tehokkaammiksi. Ei montakaan ajoneuvoa mennyt minusta ohi. Saksa lapi kolmella pakollisella pysahdyksella. Ranskassa puoli kahdeksalta aamulla tuli valoisaa. Tienpinnat marat. Beaunessa kevytta aamupalaa ja ennen Lyonia hyva fiilis. Moottoritiet vetavat hyvin Ranskassa. Lyonissa taivas repesi ja seuraavat 100 kilometria vetta kuin Esterin sielta...Ei muuta kuin menemaan ja kolmas, viimeinen pysahdys Ranskassa oli Perpignanin kaupungissa. Takanani oli noin 1700 kilometria ja haukotutti siihen malliin, etta paatin menna noin klo 15.30 "hetkeksi" lepaamaan Formula1 hotelliin, hintaan 31,00€.
2. Ajovuorokausi:
Nukuin kuin "babepossu" ja herasin klo 02.33, jolloin totesin etta ylipitkaan BB1500/BB2500K suoritukseen ei enaa ole mahdollisuuksia, koska 36h tayttyy aamulla klo 08.59. Matkaa oli kuitenkin Fuengirolaan viela jaljella noin 1200 kilometria. Olin edellisena paivana ottanut kuitenkin todistukset (joista toinen meni kielivaikeuksien vuoksi vaaraan sarakkeeseen) ja tehnyt lopetustankkauksen lahistolla olevalla huoltoasemalla (varmuuden vuoksi!). Sitten alkoikin taas vaihteeksi saataminen. Henkilokunta tayttoi todistajalomakkeen ja kun piti ajaa pihalta ulos, niin portti ei auennut, vaikka koodi oli oikea! Ei sitten millaan, vaikka mita temppuja yritettiin. Hiukan meni "ohi" paikallisten "molotus", mutta sen verran ymmarsin, jotta kahdeksalta aamulla saataisiin paikalle huoltomies. Ei helv... sivulaukut irti ja pyora mahtui juuri ja juuri jalankulkijoiden ovesta pihalle. Kylla, on se GSA levea kuin mika! Mukava aamuhiki pinnassa ajoin lahihuoltoasemalle, joka ei ole 24h asema. Kone ilmoittaa koko reissun ainoan kerran, ettei kortti kay. Ei sitten, ei muuta kuin paanalle ja aloitus viimeiselta Ranskan puolen huoltoasemalta, noin 14 kilometria hotellilta. Aina kannatta tietaaa missa on lahin 24h asema, kun sita todella tarvitsee. Klo 04.09 virallinen startti ja tassa vaiheessa on sen verran jo verenpaine kohilla, etta paatan pistaa pari kolme seuraavaa legia todella lyhyilla tauoilla.
Barcelonan ohitus hieman ennen aamukuutta, ei pahoja ruuhkia. Valencian kohdalla AP7-tie tekee aikamoisen kaarron, jossa menettaa noin 16 km vs. lyhyin vaihtoehto. Espanjan moottoritiet vetavat hyvin. Ei mitaan kaahaamista, vaan navigaattorin nopeuslukeman mukaista tasaisen varmaa etenemista. Hyvin menee, kunnes Gandian jalkeen (62X63) kurvaan Benissen asemalle tankille. Sahkot poikki, ei bensaa pumpuista. No broblemo, ei muuta kuin seuraavalle asemalle, joka sijaitsee Benidormissa (Brittilomailun helvetin esikartano?) (65X66). Sitten varmistus paperikartasta, onko vaikutusta matkan pituuteen, silla tie kaartaa juuri naiden asemien valilla voimakkaasti lounaaseen. Ns. oikotie on pieni mutkapatka, joten tassa kohdin ei havinnyt juuri mitaan. Alicante, Murcia, Granada, Loja. Nyt painetaan pitkaa legia (436 km) nuoruuden innolla. Sierra Nevadan luononpuiston komeat maisemat hivelevat silmia ja keli on mukavan raikas, lampotilan ollessa vuorilla noin +12 astetta. Alhaalla haarukassa +18-+23 astetta. Lojan jalkeen "alamakea" kohti Malagaa (AP46). Paikalliset eivat tykkaa maksaa, vaan ajavat ilmaista rinnakkaistieta. Malagan jalkeen kohti Fuengirolaa ja paatan jatkaa viela 470 kilometria, jotta tastakin tulisi ajosuoritus (SS1600K), silla kuka sita nyt 1200 kilometria ajaisi "hippulat vinkuen" jattaen suorituksen vajaaksi, varsinkin kun en ole turistimeiningilla liikkeelle lahtenytkaan.
Marbella, Estepona, tuttuja "mestoja" ja siintihan siella jo the Rock. Matka eteni GN-72 ajosta tuttua moottoritieta pitkin. Eniten arsyttaa kolme maksupistetta muutaman kymmenen kilometrin valein. Eihan tassa ehdi muuta kuin pysahdella. Juuri ennen Algecirasta tiukka oikea ja kulmapistekuitin jalkeen suunta Jerez De La Fronteraa (A-381) kohdin ja edelleen AP4-tieta pitkin kohti Sevillaa. Tie on todella hyva kuntoista, eika liikennetta ole juuri nimeksikaan. AP4 :n kaantopaikassa (Exit 45) pieni yllari. Paluusuunan matka maksetaan jo taalla (huimat 3,10€), joten Jerezissa on otettava joku muu kulmapistekuitti. Pienen kunniakierroksen jalkeen jaffaostoksillla huoltoasemalla, jonka jalkeen hieman "arpomista" oikean rampin loytymisessa. Tassa kohdin "Tomppa" oli ihan pihalla ja ajeli pitkin peltoja. Ei muuta kuin jalleen kohti Algecirasta, jossa vaikeuksia saada kassalta kuittia. Ei muuta kuin kilometri eteenpain ja uusi "suffelikuitti". Samat maksukioskit jalleen lapi. On se hienoa hoylata 1,60€ ja 3,80€ summia Visalla. Tallepaivalle taisi tulla kuitteja 18 kpl! Katsotaan nyt kannattaako niita nyt ihan jokaista laittaa tarkastettavaksi, mikali ei vaikutusta matkaan. Tutkitaan. Lopetustankkaus Fuengirolan Repsolilla, jonka naapurissa sijaisee paikallinen Mercedes-Benz liike ja sen kulman takana Kari Tiaisen enduroverstas, jonne on helppo loytaa. Ei muuta kuin hotellilta lopetustodistukset ja taas on seikkailut talta osin paattyneet.
Seuraava paiva:
Pyora aamulla liikkeeseen ja sitten nettikahvilaan kirjoittamaan tama juttu, jonka jalkeen terassille ja muihin "turistiaktiviteetteihin". Huomenna aamu kahdeksan jalkeen Spanairilla lento Malagasta Barcelonaan ja pikaisen koneen vaihdon jalkeen kohti Helsinkia. Jalkifiilingit ihan hyvat. Aija kesti ihan hyvin, mutta omalla mittarillani arvioituna kaukana ollaan "huippukunnosta". Tyydytaan siis toistaiseksi maltillisiin ajeluihin mielyttavissa lampotiloissa

.
-Harri.mopomies-