Epävirallisesti noita tavoitteita olen jo asettanut mm. tammi tai helmikuussa ajettavalle SS2000 ajolle..
Kultaryntäykseen ja ennätyskimppaan myös Ilmottauduttu/haettu...
Lisäksi pidemmällä tähtäimellä 366 eri päivämäärälle ajetut ajot kytee mielessä....
Mutta nyt juhlavuotena siis osa-aika lomailua,eikä 1.,2. Ja 3. tavoitteiden lisäksi ylimääräistä päristelyä metriäkään ...välttämättä
Viimeksi muokannut puuhis98, 05 Tammi 2015, 09:58. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
? Onkos tällaisesta ollut puhetta, jos on niin on mennyt ohi korvien, ajan myös jos inhimillisesti meikäläisen ajettavissa
Tuolla tarkoitettaneen ylipäänsä uutta ajoa, joka julkistettaisiin 2015?? Epävirallista keskustelua on ollut, muttei mitään varmuutta asialle. Vuosi sitten Ajotarkastajille laitettiin kymmenkunta raakiletta kommentoitavaksi ja jatkokehiteltäväksi, mutta silloin ei noista yksikään johtanut missään muodossa uudeksi ajoksi (lukuunottamatta vuosiajoa hieman muunnellettuna) ja silloin kommentti oli, että säästellään (mahdollisesti) juhlavuodelle! Ehdotuksia taisi olla 1000-30000 mailin väliltä! Itse toivon ajon olevan 50h ajo (ja jotain reipas 3500km ja sille vielä jokin teema), jolloin juuri täyttyisi tuo ME-ohjelman määrittämä vaativa ajo. Uskosin tuollaiselle ajolle olevan suurin kysyntä/tarve!
1. Kultaryntäys.
2. Superviikonloppu.
3. Ennätys kimppa-ajo.
4. AR15.
5. Mahdollisesti julkaistava uusiajo.
6. Ajaa ajo mikä itseltä vielä puuttuu. (ottaen huomioon pohjavaatimukset)
Loimingtonin ajoseuranta soitteli päivällä ja kyseli josko tänä vuonna ajaisin jo enemmän kuin emäntä...
Täytyy katsoa miten se järjestetään , ulko-ovesta jos ulos menee aloitustodistuksen kanssa yksin, niin sisälle ei enää pääse.
Täytyy tunnustaa että viime vuonna lähti mopo käsistä ja korkki ei pysynyt kiinni. Kuluvana vuonna siihen tulee muutos, Ryhtiliike.
Aloitan tipattomalla tammikuulla. Kertaakaan en bensatankin korkkia aukaise tammikuussa. Tammikuun lopussa on isolla kylällä kinkerit, mutta lupaan katsella vain sivusta jos vaikka jotkut kovat hemmot hiukan irrottelisivatkin ja tankkaisivat korkeaoktaanista talvikelissä, pysyn lujana. Helmikuussa tekisi mieli lähteä oikein ulkomaille mutta lupaan ottaa korkeintaan kylmiä tyyppejä ja pitää korkin kiinni.
Mutta kevät tulee ja on oltava realisti kun kiusaus käy kovaksi. Sallin itselleni ehkä yhden pikkuputken korkeintaan 300 litraa Eurooppalaista laatulientä.
Pahoin pelkään että tuosta retkestä alkaa pieni repsahdus ja pitää käydä tasoittelemassa toukokuussa pieni kotimaan Esson baarikierros, lupaan että alle 100 litran jää vaikka Lahdesta on hyvät muistot.
Sitten tulevat kesän yöttömät yöt, lomalla sallin itselleni 49 kaverin kanssa yhdet nopeat, onneksi kokemuksesta tiedän että ryhmässä en ratkea räppäämään ja uskon selviäväni 80 litralla. Kovasti tekisi mieli myös tankata Baltian halvempia laatuja ystävien seurassa mutta päivän kunto ratkaisee.
Sen verran koville tuo ottaa, että tuon kaiken jälkeen heitän yhden laatan, messinkikoruun, jos suinkin kunto vielä kestää.
Toki jätän sen verran takaporttia että jos on aurinko paistaa (ja vaikkei paistaisikaan) ja olisi lomaa (tai vaikkei olisikaan) niin olen valmis hyvästä syystä aina lähtemään viihteelle ja avaamaan mopon bensatankin korkin ainakin 20 vuorokaudessa.
Huono keli on estänyt tämän vuoden tavoitteen täyttymisen. Sade vei kaikki lumet ja toistaiseksi joudun odottelemaan suotuisia olosuhteita jotta voin suorittaa PK5000- ajon (Perttelin Kylätie 5000m). Ennen tätä onnetonta sadetta joku potkukelkkailun vihollinen oli hiekoittanut koko lenkin !! Jos joku muu haluaa suorittaa ko. ajon niin lupaan kunniakirjan suorituksesta. Reittisuunnitelma on myös saatavana.
Mopoilun tavoitteista en kerro kenellekään mitään sillä en tiedä vielä itsekään mihin olen mahdollisesti menossa. Tuntuu kuitenkin siltä että viime vuoden häpeällinen suoritusmäärä (3 kpl) ylittyy sillä helmikuun alusta ammatti muuttuu täysipäiväiseksi Rautaperseilijäksi.