AR 2024
Lähetetty: 22 Huhti 2024, 17:29
Moroo
Lähdin kans tien päälle lauantaina yrittämään uutta vuosiajoa. Ajosuunnittelu lähti siitä, että ensin tarkistin kelikamerat ja Forecan sääennusteet. Tuolta pohjalta sitten katsomaan löytyisikö 7+1 käyntikohdetta ajo-ohjeista siedettävistä sääolosuhteista.
Lauantain lähdöstä tuli nopeasti hylsy. Ämyrin kautta Karhulan VPK:n lavalle ja paluumatkalla idästä alkoivat suola-autot parveilla. Menomatkalla itään oli Porvoon kohdalla motarilla pari autoa luistelleet itsensä ojaan. Oliko mahdollisesti suvikumit alla ?? Kolme paloautoa paikalla ja sinivuokot saapuivat myös pienen matkan päässä. Tie alkoi olla jäässä ja ehkä suurin syy suolaamiseen oli kesärenkaat takatalven kelissä.
Vajaan 400 kilometrin jälkeen kuivattelemaan suolaisia varusteita. Kelkkakengät eivät pitäneet enää kosteutta ulkopuolella. Kumisaappaat olisivat olleet oikein varuste.
Uusi lähtö kunnon unien jälkeen sunnuntaina. Sama reitti pitäisi ehtiä ajamaan ennen maanantai-illaksi luvattua uutta lumisadetta. Karhulassa jopa +4 astetta ja auringonpaistetta. Tanssilavat reitillä järjestyksessä Ämyri, Karhula, Lallintalo, Maalahti, Paavola, Kortesjärvi, Virrat ja Eräjärvi. Pakkanen kiristyi aste asteelta aina -8 asteeseen saakka ja kerrospukeutumisella pärjäsin. Kintaat vaihdoin tumppumallisiin ja yksi kerros lisää housuihin ja kaksi vyötärön yläpuolelle. Ei sadetta, ei sumua, tienpinta luminen tai jäinen todella vähän…. lukuunottamatta Kortesjärven Rantamajan soratietä ja Eräjärven Rönnin mutkatietä. Rönnin tiellä loskaa oikein kunnolla. Noista kahdesta tuskin olisi selvinnyt suvikumeilla. Onneksi helmikuun Polar Butteista oli vielä nastoja Mitaksissa.
Tampereen motarilla viimeisellä legillä alkoi lumisade, mutta se ei enää lannistanut tai haitannut menoa. Kilometrejä mittariin tuli gessuun 1730 km ja siitä hupenee jotain 60 km kuvauspaikkoihin. Toivottavasti riittää kuitenkin. Aikaa tuhraantui 22 h ja 15 min.
Hyvä vuosiajo. Uusia paikkoja joissa itse en ole aiemmin käynyt. Reitin teko keskivaikea johtuen tuosta takatalvesta.
Peuroja näkyi kymmeniä elukoita eli koittakaahan huristella varovasti.
t. Seppo jr