Lassen ja Maurin (Maukka68) SS1000:n
Lähetetty: 24 Elo 2010, 20:30
Eli laiteetaas matkakertomusta kehiin omasta näkökulmasta niin kauan kun on vielä tuoreessa muistissa.
Kuka olen
Lasse Naantalista, 44v
Ajokokemus
Oma ajokokemus on vasta vähäinen Suomessa. Ostin ensimmäisen ja tämän nykyisen pyöräni viime syyskuussa. Viime ajokauden lopussa kilometrejä tuli parissa viikossa 1700km ja nyt ennen tätä ensimmäistä SS1000:sta kilometrejä oli kertynyt tälle ajokaudelle 11.000km.
Lisäksi ajokokemusta löytyy moottoripyörällä Pohjois-Thaimaasta noin 15.000km jotka ovat kertyneet viimeisen kuuden vuoden Thaimaan lomien ja Pohjois-Thaimaassa vetämäni 1-2 viikon mittaisten pyöräretkien puitteissa / reissu. Pohjois-Thaimaan moottoripyöräilyt innosti hommaamaan oman moottoripyörän Suomeen. Vuokramoottoripyöräni Pohjois-Thaimassa ovat olleet lähinnä Honda - tai Kawasaki merkkisiä enduro moottoripyöriä. Thaimaa fiiliksistä johtuen päädyin ensipyörääni Suomessa Honda Transalppiin.
Pyörä
Honda Transalp XL650V
Vm. 2007
Hieman taustaa rautaperseilyn innostukseen
Tapasin Maurin (IBAN foorumin Maukka68:n) jonka kanssa ajettiin porukassa tämä SS1000:n tänä keväänä motokuumeessa Raision Bike Worldissa. Minä en tuntenut Mauria entuudestaan, sen sijaan Mauria tunnisti minut ThaimaaN kuvioista. Seuraavan kerran tapasin Maurin Aurajoen keskiviikkotapaamisessa jossa kysäsin Maurilta että josko joku päivä ajettaisiin tänä kesänä Hämeen härkätie kimpassa. Olin jo aiemmin tietoinen että Mauri oli ajanut tänä keväänä ensimmäisen SS1000:sa, Hämeen härkätiella kun näin Maurin pyörässä IBAN rekisterikilven lätkän niin tuli sellainen olo että tahtoo kans samanlaisen.
Maurilta kovin kyselin että onkohan minusta moiseen suoritukseen johon Mauri vakuutteli että varmasti on jos pystyn Pohjois-Thaimaassa ajamaan vuoristo-olosuhteissa 10-13 tuntisia päiviä, useita pitkiä ajopäiviä putkeen, pisimmillään 600km vetoja, mutkaisilla ja kapeilla vuoristoteillä.
Seuraavina päivinä lyötiin Maurin kanssa lukkoon minun SS1000 ja Maurin SS1660K ajopäiväksi 10.08.2010
Valmistautuminen ko.ajopäivään
Katsottiin ensin mikä reitti ajettaisiin. Mauri suositteli IBAF Marathon 2010 reiteistä Reitti 3:sta Etelä-Suomen tähteä koska jos kumminkin tulee sellainen olo että ajo pitää keskeyttää tai tulee tekniikkamurheita ko. reitiltä on lyhyempi matka palata takaisin kun ensim. jostain Pohjois-Suomesta. Näitä IBAF Marathon reittejä voin suositella lämpimästi varsinkin ensikertalaisille, reiteille on mitattu IBA:n virallinen matka eli jos vaan ajaa nopesrajoitusten mukaan ja löytyy kulmapisteet / tankkauspaikat on suuri mahdollisuus että ajosi hyväksytään. Ymmärtääkseni myös ajokordinaattorit / ajotarkastajat pääsee helpommalla kun on tuttu reitti kyseessä.
Sekä Mauri että minä käytettiin pyörät huollossa ennen ajoa. Mauri 18.000km ja minä 24.000km. Molemmat vaihdatti myös uudet kumit alle. Raision Bike Worldille kiitos siitä että sain omat renkaani vaihdatettua muutaman päivän varoitusajalla.
Itse pähkäilin alussa että otanko sivulaukut matkaan vai en. Hyvä kun tuli otettua, muistin vasta moottoritiellä että Transalppini sivulaukut vakauttaa mukavasti ajoa. Toiseen sivulaukkuun sain tilaa ylimääräisille vaatteille, jos on liian kuuma niin niin ylimääräiset vaatteet sivulaukkun tai jos tulee vilu niin toisin päin. Toisessa sivulaukussa kulki eväät ja juomat. "Toimisto" taas kulki takalaukussa jossa oli mustiinpanovälineet, ajopäiväkirja, kamera, ym.
Ennen ajoa myös Forecan kymmenen päivän sääennuste kävi erittäin tutuksi ja varsinkin sivu mistä näkee tunnin tarkkuudella sataako vai paistaako, lämpötilan ja tuulen voimakkuuden. Google maps kävi myös tutuksi, en omista navigaattoria ja halusin selvittää etukäteen mahdollisimman tarkkaan kulmapisteet ja kaikki tankkauspaikat. Vaikka Mauri tiesi lähes kaikki paikat entuudestaan ammattinsa puolesta niin tein itselleni "köyhän miehen navigaattorin", laminoin Taransalpin ohjaustankoon kaikki kulmapisteet ja tankkauspaikat. Samaan lämyskään laitoin ylös myös välimatkat ja googlen kertoman ajoajan ko. väleille.
Hyvissä ajoin päätettiin että lähtö tulee tapahtumaan aamuyöstä. Molemmat olemme tottuneet valvomaan töiden puolesta joten aikainen startti ei tule tuottamaan tuskaa. Lisäksi liikenne on huomattavasti sujuvampaa yö - kuin päiväsaikaan. Haluttiin myös kehä kolmosen aamuruuhkista pois hyvissä ajoin.
Ei muuta kuin vihdoinkin koitti kauan odotettu lähtöpäivä
Naantali, ajon aloitus
Työkavereilta ja työmaalta kahden työkaverin nimet alle.
Aloitustankkaus Turku Shell Oriketo
Heti aloitustankkauksessa laittoi hetkeksi aikaa mietityttämään. Mauri ajoi ensimmäiseksi automaatille, tankkasi tankin piripintaan ja ei kun kuitti loppu. Nooh onneksi Orikedon ystävällinen henkilökunta aukaisi hetkeksi aikaa aamuyöstä meille mittarikentän niin minä sain bensaa tavallisesta mitarista. Maurille henkilökunta kirjoitti erilisen kuitin mistä selvisi että automaatista oli paperi loppunut.
Shell Oriketo - Teboil Tuupakantie
Ko. väli ajettiin yhdelllä istumalla, Salon jälkeen rupesi rupesi satelemaan (niin kuin pitikin), Tuupakantiellä sade yltyi jo kohtalaiseksi. Teboililla pikainen tankkaus, kusi - ja juomatauko.
Teboil Tuupakantie - Hamina ABC Kippari
ko.väli ajettiin yhdellä istumalla. Sade yltyi kehä kolmosella jo siihen malliin että itselläni kastui alushousut ensimmäisen kerran. Onneksi oli vesi tuntui kylmältä muuten olisin huolestunut. Richan ajohousuni päästä vettä joko jostain saumasta tai vetoketjusta. Kotkan moottoritien alussa sade loppui. Haminan ABC Kipparissa pikainen tankkaus, kusi - ja juomatauko.
Hamina ABC Kippari - Helsinki ABC Deli Pihlajisto
Myös tämä väli ajettiin yhdellä istumalla. Delissä tällä kertaa ainoastaan suklaapatukat huuleen, pikainen juoma ja kusitauko.
Helsinki ABC Deli Pihlajisto - Heinola, Teboil Tähtihovi
ko. väli ajettin yhdellä istumalla. Tähtihovissa pikainen tankkaus, kusi - ja juomatauko.
Heinola, Teboil Tähtihovi - Jyväskylä ABC Palokka
ko. väli ajettiin yhdellä istumalla. Palokassa päätettiin pitää ruokatauko ja syödä hesepullat (hesepullien syöminen oli virhe). Jyväskylään asti sain myös ajaa ilman ensimmäistäkään perseen puutumista (yllätys).
Jyväskylä ABC Palokka - Kuopio, ABC Pitkälahti
Nyt Palokan hesepullat rupesi verottamaan miestä eikä Kupion Pitkälahti meinannut tulla vastaan millään. Väsymys oli lähinnä fyysistä, varsinaisesti nukuttanut ei ole pyörän tankossa vielä kertaakaan ja osaan kyllä pysähtyä jos sellainen paikka joskus tulee eteen. Ennen Kuopiota tuli tietyömaan takia 10min pysähdys mikä tuli hanurin puutimisen ja fyysisen väsymyksen takia todella hyvää saumaan. Pitkälahdessa pikainen tankkaus, sivulaukusta evästä ja ensimmäinen Thaimaalainen Lipo-energiajuoma naamariin.
Kuopio, ABC Pitkälahti - Heinola, Teboil Tähtihovi
Sama juttu kuin edellisessä legissä. Kuopion jälkeen 10min tietyömaalle. Heinola ei meinannut tulla vastaan, ei sitten millään. Fyysinen väsymys painoi, törttöjä liikenteessä ja puuduttava 80km rajoitukset. Yksi pikainen eväs, kusi- ja juomatauko lähellä Toivakkaa. Tähtihovi tuli kuin tulikin vastaan. Tähtihovissa pikainen tankkaus, kusi- ja juomatauko.
Heinola Teboil Tähtihovi - Neste Vantaa Tikkurila Kehä 3
ko. väli ajettiin yhdellä istumalla. Moottoritie tuntui tosi raskaalta vielä kun oli kuuma keli. Vantaa Tikkurila ei meinnanut tulla vastaan ei sitten millään. Neste Vantaan Tikkurilan kylmäasemalta varmistuskuitti.
Neste Vantaa Tikkurila Kehä 3 - Neste Motorest Keimola
Lyhyt veto Keimola itään jossa kusi, kahvi- ja sämpylätauko. Toinen Thaimaalainen Lipo- energiajuoma naamariin. Ketjujen rasvaus.
Neste Motorest Keimola - Lempäälä, Teboil Pirkanhovi
Ko. väli ajettiin yhdelllä istumalla. Kunnon sadekuuro iski hieman ennen Pirkanhovia (niin kuin pitikin). Pirkanhovissa pikainen tankkaus, samalla nivusissa ja haarojen välissä rupesi kirvelemään ensimmäisen kerran. Kerraston alta märät lyhyet kalsarit hemmettiin ja sivulaukkuun. Pirkanhovin automaatilla rupesi Nordean Mastercard herjaamaan että kortti ei ole käytössä. Huom. Kortilla tankattu aikaisemmat kerrat ainoastaan luotolla. Nooh onneksi oli Visa Electron kortti vielä varoiksi mukana + tietty käteistä. Onneksi Visa Electron pelitti Pirkan hovin automaatissa.
Lempäälä Teboil Pirkanhovi - Neste Vantaa Keimola Länsi
Sama juttu kuin Pirkanhovissa, Nodean Mastercard ei toimi, Nordean Visa Electron toimii. Haaroissa ja nivusissa kirvelee enmmän kuin lääkäri määrää. Matkan teko rupeaa pikku hiljaa helpottamaan, toiseksi viimeistä legiä viedään. Olin jo aiemmin Maurille todennut ennen rautaperseajoa että minä en ole sitten ajanut oikeestaan yhtään moottoripyörällä Suomen moottoriteitä. Mauri totesi osuvasti Keimola Lännessä että viimeisen vedon jälkeen olet ajanut niistä noin 85%.
Neste Vantaa Keimola Länsi - Turku, Shell Oriketo
Koko ajan helpottaa ajaminen mutta silti niin raskasta. Transalpin penkissä ei voi istua oikeen missään asennossa kun jokaisessa asennossa haaroissa- ja nivusissa kirvelee. Tuntui että yhtään kilometriä en olisi pystynyt ajamaan enempää.
Turku, Shell Oriketo
Lopputankkaus, väsyneinä mutta onnellisina. Orikedolle saavuttiin hyvissä ajoin ennen 24h aikarajan päättymistä eli pelivaraa jäi kohtalaisesti.
Naantali, ajon lopetus
Työkavereilta ja työmaalta kahden työkaverin nimet alle.Työmaalla vielä sauna lämpimäksi. Ajon ja saunan jälkeen oli tosi raukea olo. Väsynyt, helpottunut, tulipahan ajettua, ym. Kotona pyörä talliin, tavaroiden purku ja sammuminen kuin saunalyhty.
Seuraavana päivänä 11.08 ajon dokumentointi ja Maurin kanssa paperit samaan aikaan postiin.
Ajon jälkeisiä mietteitä.
Jos heti ajon jälkeen oltaisiin kysytty että koska seuraavaksi niin olisin vastannut että ei hetkeen aikaan mutta jo seuraava päivänä kun jätettiin Maurin kanssa paperit postiin rupesi itselläni takaraivossa mietityttämään seuraava ajo mutta se onkin kokonaan jo toinen juttu. Ilman Mauria tuskin olisin kirjoittamassa tätä matkakertomusta. Näin pienellä rautapersekokemuksella IBAN Marathon reitti Etelä-Suomen tähti on kyllä nopea ajaa mutta edestakaiset moottoritiet tuntuu todella puuduttavilta. 21.08 ajoin "Lännsirannikon huuman" joka tuntui kevyemmältä ajaa vaikka aikaa otti enemmän, tosin ajamista tässäkin oli. Laitan tästäkin matkakertomuksen tänne vähän myöhemmin syyskuun aikana.
Tässä vielä muutama kuva Lassen ja Maurin SS1000:lta.
Lassen ja Maurin pyörät Turun Orikedon yössä odottamassa starttia.

Mauri valmistautuu ajoon

samoin Lasse

Haminan ABC Kipparilla tankilla

Mauri Helsingin ABC Delin parkkipaikalla kirjaamassa ajopäiväkirjaa

Meikäläinen patsastelee Kuopion ABC Pitkälahdessa

Tänään saapuneesta jäsenpostista ja muutama tunti sitten kiinnitetty IBAN reksiterikilven lätkä

ja tottakai kunniakirja