Moi!
Tämän ajosuorituksen osalta olen laatinut varmaan kymmenen erilaista suunnitelmaa miten tämän vuosiajon järkevimmin toteuttaisi (jos ei itse, niin jonkun muun ajamana). Aloitus- ja lopetuspaikkakuntia on vaihdettu useasti ja myöskin kymmenen maailmanperintökohteen joukosta on yritetty valita ne pakolliset kahdeksan käyntikohdetta jos jonkin näköisillä variaatioilla. Muutama kysymys on tullut esille:
1. Jo aikaisemmin mainitut kuvattavien kohteiden "suuripiirteiset/ympäripyöreät" määritelmät vaatisivat ehdottomasti tarkennuksia. Täytyisi olla YKSISELITTEISESTI määritelty mitä kyseisessä kohteessa tulee kuvata. Ippuman näistä jo aikaisemmin mainitsikin, mutta laitan tähän vielä oman pähkäilyni tulokset ko. kohteiden osalta.
- Merenkurkun saaristo (Svedjehamn):
Pitäisikä kuvata satamassa oleva kahvio (moniko tietää sen nimen tarkistaakseen aukioloajat)?, Vai liikennemerkissä oleva teksi "Svedjehamn"? Riittääkö kuva pelkästään satamasta? Ilmeisesti kuva Ippumanin kuvaamasta taulusta ei ole riittävä? Raippaluodonsilta ei lienee kelpaa, vaan tässä kohteessa nimenomaan on ajateltu, että ajetaan Svedjehamniin asti?
- Vanha Rauma:
Kelpaako kuva Hotelli Vanha Rauman julkisivusta, jossa lukee hotellin nimi. Ko. majoitusliike sijaitsee Vanhan Rauman kaupunginosassa.
- Struven ketju:
Mittauspaikkojen osalta (4 kpl), tulisi tietää onko/sijaitseeko/kuvataanko kohteessa jokin tolppa, esittelytaulu, kalliomaalaus yms.? Auttaisi paljon kun haahuilee polkua pitkin kohti kohdetta, jos tietäisi mitä pitäisi odottaa havaitsevansa.
- Suomenlinna:
Pitääkö kuvassa näkyä majakantorni? Kelpaako Suomenlinnan laiturikyltti? Normaalisti lautta lähtee takaisin Kauppatorinrantaan jo viiden minuutin kuluttua. Ei ole aikaa lähteä kovin kauas Lauttarannasta. Ei myöskään kannata tuhlata aikaa jäämällä odottamaan seuraaavaa vuoroa, sillä tähän ei tämän ajosuorituksen puitteissa ole mahdollisuutta. Aika loppuu kesken!
- Petäjäveden vanha kirkko:
Yksiselitteisesti määritelty kohde, jonne riittävä opastus. Kirkon lähelle pääsee pyörällä.
- Verlan Ruukki:
Pitäisikö kuvata Verlassa sijaitseva ravintola-/kahvilarakennus, siten että teksi näkyy? Käykö kuva jostain tehdasrakennuksesta? Kelpaako kuva alueen esittelytaulusta?
-Sammallahdenmäki:
Ilmeisesti kuva näistä kivikasoista/kasasta on se mitä haetaan? Onko paikalla mitään esittelytaulua yms.?
Seuraava lainaus ohjeista. Huomattavaa ajon dokumentoinnista:
Maailmanperintökohteissa käynnit todistetaan ottaen kohteesta valokuva, joka liitetään logikirjaan kuittien mukana. Valokuvalla täytyy olla todistusarvoa, eli siitä täytyy käydä selkeästi esille sekä kohde että henkilö ja/tai pyörä siellä.
Kuva kohteen tienviitasta tms. ei ole riittävä todiste, vaan kuvassa on oltava itse kohde tai tunnistettava osa siitä esim. kohteen esittelytaulu.
Varsinkin vaatimus Kohteen ja henkilön tai pyörän ja kohteen sisällyttämisestä samaan kuvaan saattaa osoittautua haasteelliseksi. Esim. riittävän lähelle kohdetta ei pääse pyörällä. Kohteella ollaan yksin, jolloin kuvan ottaminen on hieman haasteellisempaa. Svedjehamnista on mahdollista saada tiettyinä vuorokaudenaikoina kuitti, joloin myöskin kilometrit tulee hyödynnettyä kuljetun matkan laskennassa.
Erikoisajon tuleekin olla haasteellinen suunniteltava, eikä kaikkea täydy tarjoillakaan valmiiksi "pureskeltuna". Lukemalla aikaisemmissa viesteissä jo kirjoitetut "määreet" kohteista sekä omatoimisesti "Googlettamalla" alkaa tämäkin haaste ilmeisesti riittävissä määrin avautua. Lisähaastetta saat ajamalla ilman navigaattoria, johon voisi esim. syöttää näiden Unescon-perintökohteiden koordinaatit. Ennustan että kesän mittaan eri kohteilta tulee melkoisen kirjavaa valokuvasatoa. Tarkastuksessa täytyy sitten olla vain tarkkana.
Kaiken kaikkiaan ei ohjeistuksen perusteella ainakaan minulle ole ihan täysin (vielä?) avautunut mitä kohteissa tulisi kuvata. Tämän ajon suunnittelussa täytyy joka tapauksessa tehdä kompromisseja lyhimmän- ja todellisen kuljetun matkan väliltä. Lopuksi annan vielä pienen vinkin, jotta ei suunnittelussa pääsisi "lapsusta" käymään. Käytettäessä karttaohjelmia kaikki pisteet joissa aiotaan pysähtyä (kohteet, tankkaukset yms.) laaditaan ohjelmaan ja lopuksi verrataan lyhin vs. nopein, joka lähes aina on se todellisuudessa ajettava reitti. Mikäli versiolla lyhin matka on riittävä, niin seuraavaksi poistetaan kaikki ne kohteet joista ei saa kuittia ja tarkistetaan uudestaan onko matka näillä pisteillä riittävä. Mikäli matka on vajaa, niin mietitään mahdollisia kuittipisteitä kuitittomien kohteiden lähettyviltä, tai tehdään suunnitelmaan tarvitttavia, joskus radikaalejakin muutoksia. Tämän jälkeen uusinta tarkastus jne. Huomioithan että käynti kohteilla joista ei saa kuittia kuluttaa kuitenkin suoritusaikaa, vaikka kuljettua matkaa ei saisikaan todistettua. Lopuksi "zoomaa" karttaa ja mieti/katso miten esim. Porlampi, Oravivuori sekä Sammallahdenmäki tulevat vaikuttamaan suunnittelemaasi reittiin. Mikäli olet väärään aikaan Svedjehamnisssa, niin melkoisesti tulee ajettua "terveisiä".
No, suunnittelustahan se kaikki lähtee...Vielä jos sovittaa siihen sen käynnin Mikkelissä, niin avot

. Eikä varsinaisesti ollut tarkoitus lähteä kokeneita suunnittelijoita neuvomaan
-Harri.mopomies-