Aina se pistää jänskättämään, kun on ajo tarkastuksessa. Epäviralliset kiitokset Harrille tässä vaiheessa.
Arctic Butt - yritys jäi tosiaan torsoksi perjantaina ja nyt taas vasta muutaman päivän päästä pystyy analysoimaan tuon yrityksen epäonnistumista. Intoa oli riittävästi, mutta ei se vaan sujunut. Keskinopeus vain jäi 70 taminoihin....harjoituskilometrejä taisi tulla noin 650 km. Jo muutamana vuonna joulukuun alun keli on "yllättänyt". On sumua, vesisadetta, räntää, lumisadetta, pöllyävää lunta, jäätävää tihkua, kaamoksen pimeyttä, kovaa pakkasta ja ties vaikka mitä
Mutta juu, siksi niitä kai kutsutaankin vaativiksi ajoiksi. Viime talvena oli hyvä talviajovuosi. Polareita ajettiin peräti 8 kpl, Arcticeja 4 kpl, Wintereitä 3 kpl ja Ice Butteja 0 kpl eli yhteensä 15 ajoa, jos nyt oikein tilastoja tulkitsin. On siinä tekemistä tälle vuodelle ja varsinkin kun Norjaan ei vissiin ole asiaa edes Timantinkiilto silmissä.
Neljän suora taitaa olla nykyisin kuudella kuskilla. Siinä lienee tuleville vuosille ja kuskeille syytä lähteä talvellakin tien päälle. Kangasmerkkejä ja meripihkan väristä on luvassa miitingeissä, kun talvikerhoon kastetaan väkeä.
Kerho 53 ottaa myös vielä jäseniä vastaan. Nyt on hiljaiset juhlat kun Petri yksin bailaa.....tai ei välttämättä No kuitenkin jos kerhoon haluaa niin talviviikoillakin pitää mopo käynnistää. Mikäs sen somempaa kuin samalla hurauttaa terminen talviajo eli 59 leveyspiirin yläpuolella.....
Kiinnostus talvella ajettaviin rautaperse-ajoihin heräsi katseltuani tv:stä parisen vuotta sitten ”Arktinen Odysseia”- ohjelman, jossa viisi motoristiä yrittää moottoripyörämessujen aikaan helmikuussa suorittaa SS 1000-ajon käymällä napapiirillä. Toinen sysäys talviajoihin tuli, kun IBAF:n verkkosivuilta löysin viime syksynä kutsun saapua Leville seuraamaan Arctic Butt-ajon starttia ja lopetusta. Tuolloin tammikuun alussa 2016 niinikään viisi motoristiä oli lähdössä ajamaan kokonaan napapiirin yläpuolella rp-ajoa. Itselläni ei edes ollut talviajettavaa moottoripyörää tuolloin, mutta sain houkuteltua kaverini Teron mukaan ja lähdimme ottamaan oppia ja kannustamaan muita. Touhu näytti mielenkiintoiselta ja haastavalta. Termisen talven aikana ajettuja rp-ajoja ei edes kovinkaan moni suomalainen ole ajanut ja tammikuinen yrityskin onnistui vain kolmelta kuskilta viidestä ja heistäkin vain yksi oli suomalainen.
Syyskuun lopulla Kasnäsissä IBAF:n syysmiitingissä saunan lauteilla sovittiin Seppo F:n kanssa Arctic Butt ajosta Itsenäisyyspäivän tienoilla. Nyt olisi kaksi kuukautta aikaa hankkia ja varustella moottoripyörä. Pyörän olisi varmaankin tarvinnut olla kevyempi ja matalampi, mutta päädyin lopulta kymmenkunta vuotta vanhaan BMW R 1200 GSA:han. Mielessä oli saman pyörän käyttö myös kesäajoissa tulevana kautena. Marraskuun lopulla pyörään hankittiin nastarenkaat, tankohanskat, matalampi penkki, led-kaukovalot ja mm. sähkön ulosottoja lisää. Gerbingin sähkölämmitteiset takki, housut, sukat ja ajokintaat olivat kuuluneet jo pari vuotta välillä keskikesän ajoissakin vakiovarusteisiin. Uusi kypärä tuli myös hankittua, mutta alkuperäistä sähkölämmitteistä visiiriä ei löytynyt koko maasta. Kelkkakypärässä oli kuitenkin kuminen ”kuonokoppa”, josta hengityshuurut ohjautuisivat ulospuhallusaukkojen kautta pois kypärän sisältä. Kerrospukeutumista oli tarkoitus harrastaa eli alimmaiseksi teknistä aluskerrastoa pitämään iho kuivana. Tämän päälle Snickersin ohjeiden mukaan merino-villaa ja seuraavaksi Gerbing-puku. Tämän päälle Rukka Armaxis-ajopuku suojineen, mutta ilman Rukan omaa aluspukua. Se laitettiin laukkuihin reservivaatteeksi. Päällimmäiseksi Ski-Doon kelkkapuku, joka on vuosien varrella osoittautunut erinomaiseksi jopa vesisateella. Ajatuksena oli, että jos sähköt eivät pyörässä riittäisi puvun lämmitykseen, niin kerrospukeutumisellakin voisi yrittää pärjätä pienessä pakkaskelissä. Pyörään oli edellinen omistaja laittanut normaalia korkeamman etuplexin ja nyt normaalia matalamman penkin kanssa hain plexille sopivan korkeuden, jotta ajoviima ohjautuisi ylitseni ja tarvittaessa voisin pitää jopa huurustuvaa visiiriä hieman avoinna. Matalampi penkki mahdollisti jopa kantapäiden ulottumisen maahan ja kroppa olisi vielä paremmin Adventuren leveän rungon suojassa.
Tarkoituksena oli siis ajaa Arctic Butt-ajo, koska reissuun haastanut ajokaverini Seppo oli jo aikaisempina talvina ajanut Winter Butt- ja Ice Butt-ajot. Mukaan ilmoittautui myös Matti L. Sepon ja Matin oli tarkoitus tuoda pyörät pakettiautolla napapiirin yläpuolelle, jotta nastat olisivat renkaissa mahdollisimman hyvässä kunnossa ajon alkaessa. Itselläni on takana hieman yli 60 kappaletta kesäolosuhteissa ajettua rautaperseajoja, mutta kaksipyöräisellä olen viimeksi ajanut talvella yli 30 vuotta sitten. Tein nopean päätöksen ajaa harjoitusajon pohjoiseen ja odotella muiden tuloa perusleirissä. Perusleirinä oli tarkoitus pitää Levin laskettelukeskuksessa olevaa mökkiä, jossa voisimme odotella sopivia keliolosuhteita ja huoltaa varusteita. Nastarenkaita hankkiessani kerroin vaatimuksen renkaille olevan ajolämpötilan rajoissa +5 - -15 ja ajon tapahtuvan kokonaan asfalttipäällysteisillä teillä, jotka saattaisivat olla lumesta ja jäästä vapaita. Tuttu pyörämekaanikko Ossi asensi Bemariin Mitas E-07-renkaat keltaisen raidan kumiseoksella, joka soveltuu pakkaskeliin ja nastoitukseen, mutta ei ole vielä kuitenkaan arktisin kumiseoksista. Nastoiksi laitettiin pisin mahdollinen tieliikennekäyttöön soveltuva nasta, jonka ulkonema taisi olla 3-4 mm luokkaa. Nastoja tuli takarenkaaseen reilut 200 ja eturenkaaseen hieman vähemmän.
Terminen talvi alkaa siis joulukuun alusta ja ollakseni valmiina napapiirin yläpuolella starttaamaan Itsenäisyyspäivän Arctic Buttiin Sepon ja Matin kanssa oli minun lähdettävä heti 1.12. suorittamaan ”harjoitusajo” perusleirille. Uni ei tullut ajoa edeltävänä iltana eikä alkuyöstäkään, joten päätin puolen yön jälkeen katsoa viimeiset sää- ja kelitiedot ja lähteä matkaan. Totutteluajoa minulle uuteen pyörään ei ollut alla kuin vaivaiset 30 kilometriä ja sekin lähinnä valojen säätelyä. Ensimmäinen tankkauskuitti Jokioisilta klo 1:17 ja suunta kohti Turkua. Valtatie 10 oli ohuelti jäässä ja mittari näytti muutamaa pakkasastetta. Matalat lumipolanteet kaistojen välissä. Ohutta pakkaslumisadetta tuli alkumatkasta, mutta sekin loppui etapin puolivälissä ja muuttui alijäähtyneeksi vesisateeksi, kunnes loppui ennen Turkua. Liikennettä oli yllättävän paljon ja ilmeisesti Seekerin led-kaukovalo oli riittävän pitkälle suunnattu, koska rekatkin vaihtoivat kohtuullisen kaukana ajovaloille. Turussa toinen tankkaus Hämeentien Nesteellä klo 2:21 ja matka jatkui moottoritietä pitkin kohti Helsinkiä. Liikennettä edelleenkin mukavasti ja pystyin jopa muutaman ohituksen tekemään. Tie edelleen jäässä, mutta ei sadetta. Lohjan jälkeen suola-auto liikkeellä ja moska alkoi irtoamaan tien pinnasta. Ajoin kehä ykköselle ja sitä pitkin valtatie 7:lle. Ykköskehällä oli jo runsaasti liikennettä ja tietöitä, jossa asfalttia oli rouhittu. Onneksi tie ei ollut jäinen. Seiskatie selkeästi hiljaisempaa liikennettä kuin ykköstiellä ja korkeammat lumivallit kaistojen välillä. Etapin loppuvaiheessa tie oli jäinen. Kotkan jälkeen kolmas tankkaus ABC Amiraalilla klo 5:55. Kaadoin gessun oikealle kyljelle mittarikentällä, kun kenkien pito ei riittänyt jääkökköisellä asfaltilla. Ei vahinkoja ja pyörän punnerrukseen tuli avuksi tankkaamassa ollut autoilija. Sämpyläkahvit baarissa ja useita hämmästyneitä kyselijöitä, että mihin matkalla ja oikeastiko…
Ripeästi matkaan ja nyt suunta takaisin Turkuun. Olin ajatellut varasuunnitelmana, että jos ajo ei luonnista tai keli heittäytyy kelvottomaksi niin laitetaan gessu pakettiautoon ja viedään sillä Lappiin. Tero ja Seppo olivat lähdössä seuraavana yönä noutamaan kerhon Hondaa Siikalatvasta ja Matti ja Pertti lähtisivät myös Matin Yamaha kyydissä kohti pohjoista. Liikenne oli vilkasta ja uudestaan pääkaupunkia lähestyttäessä molemmat kaistat olivat täynnä liikennettä ja suolaloska lensi. Ajoin vasenta kaistaa ja koitin pitää etäisyyttä edellä meneviin, jotta visiiri pysyisi auki. Seiskatieltä käännyin kehäkolmoselle, koska kuvittelin sen vetävän paremmin kuin ykköskehä. Melko sujuvasti pääsinkin takaisin ykköstielle ja alkumatkasta tie oli suolattua. Renkaissa ilmanpaine oli 2 barin luokkaa ja silti nastat tuntuivat huojuvan alla. Renkaat olivat ilman sisärengasta ja olin luottanut rengastukkurin suositukseen ilmanpaineesta jäiselle asfalttitielle. Lapissa oli tarkoitus pudottaa ilmanpainetta polanteisille teille, mutta nyt nastojen pitäisi kestää paremmin nykyisillä paineilla ja kyseisellä renkaan rungolla ja kumiseoksella. Turussa neljäs tankkaus Orikedon Shellillä klo 9:42 ja pieni kuppi kahvia ja suklaata. Jälleen hämmästyneitä juttukavereita huoltoasemalla. Päivä oli valjennut ja nyt valtatielle 9 ja tarkoitus oli valoisana aikana päästä vähintäänkin Jyväskylän yläpuolelle. Pakkanen alkoi kiristyä ja jo Loimaan kohdalla tie oli todella liukas. Ohituksissa ei kaasukättä voinut liikaa kääntää. Bemarissa tuntui vääntöä riittävän ja pohdiskelin minkälainen pyörä olisi kesäkelillä ohituksissa.
Ajo tuntui sujuvan ja Tampere jäi taakse. Lumipenkat tien reunassa alkoivat hieman kasvaa ja myös tiellä oli kaksi ajouraa kumpaankin suuntaan ja näiden välissä hieman korkeampi lumipenkka, jonka ylitse vielä pystyi vaivattomasti ajamaan. Laskeskelin Viitasaarella olevan hyvä tauonpaikka ja matkaa olisi Turusta tullut lähes 400 kilometriä. Nesteellä tankkaus klo 14:58 ja jälleen pieni kuppi mokkaa ja taskut täyteen sissisuklaata. Huoltamolla pöytään sain juttukaverin moottoripyöräilijästä, joka kertoi ajavansa huomattavan määrän kesällä, mutta talviajot olivat vielä tutkimaton polku hänellekin. Sain asiantuntevat varoitukset hirvien kulkureiteistä aina Pihtiputaalle asti ja suuntasin pimeyteen kohti Kemiä, jonne olin kulmapisteen tankkaukselle suunnitellut. Ajoa oli tuhat kilometriä takana ja keskinopeus ei ollut lähelläkään kesäajojen tasoa, mutta tasaisella vauhdilla jopa kaksi tuntia oli pelivaraa. Vaikeudet alkoivat Viitasaarelta. Tie oli jäinen ja ajourat olivat lumivallien reunustamat. Pakkanen alkoi kiristyä, jäätävää usvaa ilmestyi alaville osuuksille ja pahimmillaan pakkanen käväisi 15 asteen alapuolella. Vaikka olin pessyt etuplexistä suolamoskat pois pesuaineella, niin plexiin alkoi muodostua jääkukkakuvioita ja oli pakko pysähtyä hinkkaamaan sitä puhtaaksi. Halusin olla etukatteen suojassa ja vain kurkkia sen yli. Vastaantulijoiden valot taittuivat likaisesta katteesta kuitenkin häijysti. Tähän mennessä ohitukset olivat sujuneet joko tuurilla tai taidolla, mutta nyt ohituskaistoilla oli pöpperöistä lunta enemmän. Eräällä ohituskaistalla ohituksessa ilmeisesti rengas nousi lumisohjon päälle ja sitten luisteltiin reilussa satasen vauhdissa ohitus loppuun. Mielessä kävi, että renkaan kuvio ei taida irtolumelle olla paras mahdollinen tai renkaan leveys voisi olla kapeampi. Näillä pitäisi nyt selviytyä kuitenkin. Oulua lähestyttäessä lämpötila nousi ja jäi muutaman asteen pakkaselle ja myös lumen määrä väheni niin tiellä kuin tien reunoissa. Liikennettä oli runsaasti ja ohittaminen oli hankalaa. Iistä Kemiin se oli lähes mahdotonta pitkien autojonojen vuoksi. Kemissä Neste Lapintuulessa klo 19:59 nopea tankkaus ja pala suklaata suuhun. Tämä etappi oli ollut todella raskas ja hankala muun liikenteen, ajokelin ja huonon näkyvyyden vuoksi. Kemin jälkeen nelostie jatkui Rovaniemelle ja nyt liikenne lähes loppui. Tie oli jäinen ja lievästi polanteinen, mutta vauhtia sai pitää ja nyt laskeskelin, että puolitoista tuntia olisi pelivaraa. Tie oli tuttu ja loppumatkasta ennen Rovaniemeä oli luvassa katuvalot lähes 50 kilometrin matkalle. Lumen määrä tien reunassa kasvoi äkkiseltään ja muistelin säätiedotuksesta lumipyryjen iskeneen tänne parisen päivää sitten, mutta uskoin näiden lumien olevan jo aurattuna pois. Toisin kuitenkin kävi. Muutama kymmenen kilometriä ennen Rovaniemeä ilmeisesti vaihtuu aurausvastuu urakoitsijoilla ja tie oli aivan karmeassa kunnossa. Keskivalli oli kaljakorin korkuinen ja molemmilla kaistoilla syvät ajourat. Onneksi matka ei ollut pitkä seuraavaan kulmapisteeseen napapiirin Nesteelle. Pitkä autoletka muodostui nopeasti huonolla tiellä ja eteni vain viittä-kuuttakymppiä ja ohitusmahdollisuutta ei ollut. Ajourissa oli vielä jäisiä patteja, joten tietä ei oltu vähään aikaan aura-autolla työstetty. Itse Rovaniemen keskustan ohitustiekin oli jäisiä patteja täynnä ja gessu heittelehti vaikka yritin nopeuden pitää maltillisena.
Ice Butt-ajoon vaadittava tankkauskuitti napapiiriltä klo 21:49 ja jälleen pala tummaa suklaata ja nokka ripeästi kohti Kittilää. Aika menisi tosi tarkalle, jos en pystyisi nopeutta nostamaan siitä, millä olin körötellyt viimeisen etapin lopun. Tie oli edelleen hoitamatta ja nopeuden nosto sai gessun tekemään loikkia sivusuunnassa jopa vastaantulevien kaistalle. Pidin nopeuden sellaisena, että ajo tuntui turvalliselta ja toivoin tienhoitopiirin vaihtuvan. Ja näin kävi. Vajaa sata kilometriä ennen Kittilää tie oli aurattu. Se oli jäinen ja valkoinen. Aura-auton karhunterät olivat jyrsineet tien pintaan tasaiset pienet urat ja nyt nopeuden sai nostaa sallittuun ja hieman ylikin. Pyörä haki koko ajan sivusuunnassa kuten moottorikelkallakin ajettaessa, mutta löysin rantein sai laskea menemään ja aika tuntuisi riittävän. Erästä vastaantulevaa autoa kohdattaessa vaihdoin pitkät takaisin päälle ehkä hieman laiskasti kohtaamisen jälkeen ja siinä samassa valokeilassa oli todella iso sarveton valkoinen poro. Hädin tuskin ehdin jarruttaa ja hieman väistää, mutta onneksi poro pysyi paikoillaan ja selvisin säikähdyksellä. Pakkanen kiristyi uudestaan yli kymmenen asteen lukemiin ja harvakseltaan alkoi myös lunta sadella. Kittilän lentokentän Neste-asemalla otin viimeisen tankkauskuitin klo 0:44 ja aikaa jäi noin 30 minuuttia jäljelle. Google mapsin mukaan kilometrejä piti kertyä noin 1660. Nyt perusleiriin lepäämään ja odottamaan muita. Päällimmäinen puku oli aivan suolan peitossa ja piti heti laittaa pesukoneeseen. Nastat eivät olleet kavereiden varoituksista huolimatta kuluneet juurikaan. Pyörä ja varusteet kestivät moitteettomasti maksimissaan 15 asteen pakkasen.
Arctic Butt yritykseen lähdimme kolmistaan reilun vuorokauden levon jälkeen, kun katsoimme lauantaiaamun olevan ainoa mahdollinen sateeton ajopäivä Itsenäisyyspäivän tienoilla. Tuolle päivälle osui kuitenkin kuluvan talven pakkasennätykset ja niinpä Karesuvannon ja Kilpisjärven välillä mittari näytti jopa - 33 astetta. Jouduimme keskeyttämään reilun 600 kilometrin jälkeen, mutta saimme kosolti lisäoppia talviajoista. Lisää oppia saimme Matin kanssa pari päivää myöhemmin, kun keskeytimme Ice Butt-ajon kotimatkalla etelään.
Talviset rautaperseajot ovat tämän lyhyen kokemuksen perusteella erittäin vaativia. Oman elementtinsä tuo lyhyt päivä ja Lapissahan oikeastaan aurinko ei nouse ollenkaan. Huonosti auratut tiet ovat kapeampia kuin kesäaikaan. Näkyvyys kypärän sisältä tai etukatteen takaa lähes koko ajan huono. Renkaissa ei varsinaisesti voi puhua pidosta, jos verrataan kesäkeliin. Kyse lienee ennemminkin luottamuksesta siihen, että nastat jossain vaiheessa tarttuvat kiinni johonkin… Rautaperseajojen luonteeseen kuuluu muutenkin hyvä suunnittelu ja kelvolliset varusteet, jotta matka saataisiin suoritettua turvallisesti. Talviajoissa nuo elementit nousevat vielä tärkeämpään asemaan.
Sepon mainitsemassa dokumentissa Arktinen Odysseija oli pääosassa Jonkko, nyt minulla on hänen huippu hyvät tankorukkaset, kyllä kelpas ajella ice buttia. Keli oli koko matkan kivasti pakkasella, niin ettei missään kohtaa lentänyt kura/suola p... ja eka kerran käytössä oli sähkövisiiri ja se auttoi kyllä paljon. Puuhis kun ei suostu käyttämään sähkövaatteita, niin kehui hyväksi pappa vainaan pilkkihaalarin. Kyllä nyt on otettu huomioon kaikki vaara tekijät, jos sillalta liukastuu jokeen niin pilkkihaalari on kelluva
Luin Sepon pitkän ja mielenkiintoisen kirjoituksen (kannatta jakaa teksti useampaan kappaleeseen, niin lukeminen helpottuu) takavuosilta ja kiteyttäisin omiin kokemuksiin perustuen talviajosuorituksista selviämisen muutamaan lauseeseen:
* harjoittele erilaisisissa talviajo-olosuhteissa ajamista. Pimeys (18-24 h/vrk) ja mahdolliset vaihtuvat säätilat tekevät ajamisesta entistäkin haastavampaa
* pyörän ja ajovarusteiden on oltava kunnossa ja toimivia reissun alusta loppuun saakka. Toki usein reissulla jotain hajoaakin...
* laadi riittävän hyvä reissu-/ajosuunnitelma
* mieti tarkkaan huolto-/turva-auton tarve ja käyttö. Yöllä Lapissa kun vehkeet hajoaa tai sattuu ulosajo tms. niin on syytä olla mielessä joku hyvä plääni miten toimitaan
* lue ajorataa tarkemmin kuin kesällä. Tämä on erittäin tärkeää!
* ennakoi liikennetilanteet. Ja vielä kerran ennakoi!
* mieti ajolinjojasi. Älä aja "tyhmästi"
* älä ota tilanteeseen nähden liian suuria riskejä. Mikäli ajat yksin, niin riskikerroin vain lisääntyy...
Kun kaikki toimii ja sääolosuhteet ovat otolliset, niin talviajaminen on ajoittain erittäin hauskaa puuhaa. Viime joulukuussa palatessani Honningsvågista (Polar Butt) ensinmäinen reilun 400:n kilometrin legi Saariselän Nesteelle oli mahtava ajaessani auringon paisteessa lähes priimaa talvitietä noin kolme tuntia nopeammin kuin mennessä jolloin olosuhteet olivat jotain ihan muuta
PS. Hyvin suunniteltu on edelleen ajamatta, vai miten se menikään...
JK. Talvea ei kuulu eikä näy täällä etelässä mutta hieman tässä on testiajoa huonoimmalla nastarengas setillä suoritettu mahdollisia talven turistireissuja silmällä pitäen
-Harri.mopomies-
-1 157 081 km (01/06/83 - 26/04/24)-
*Mile Eater Diamond 2020*
-IBAF Driver 231 000 km (03/06/00 - 21/06/23)-
-IBAF Passenger 1 640 km ( 24/07/12)-
Poromiesten tietolaarista kuultua.
Jr ylämaissa hakemassa Gessua etelään. Puolenyön jälkeen äijä tavattu Napapiirillä.
Paahtaa jo toista icebuttia tälle vuodelle.
Sr
