Keväällä kun olin saattelemassa pannaria ja kultaryntääjiä matkaan hieman epäilin ääneen puuheenjohtajalle että miten on 100.000km täyttyminen ennen loskakelejä mutta en epäile enää. Ja pitihän se muutenkin arvata.
Hieno homma ja mielenkiinnolla odottelen MP-maailman jatko-kirjoituksia aiheesta.
Onnittelut klaanipäällikölle pannarin päätösajosta kestotestin suhteen ja kaikille rientoon osallistuneille kuskeille ja erityisesti myös varikoille ja varikkopäälliköille sekä huoltoihin osallistuneille henkilöille! Ilman toimivaa ja ennenkaikkea nopeaa toimintaa huoltojen ja korjausten osalta kestotesti tuskin olisi muuten kesässä onnistunut! Tietämättä tarkkaan lopullisia kilometrejä niin n. 595km joka vuorokausi on pannari mennyt pitkin Euroopan teitä,eikä siellä välttämättä aina ole aurinko paistanut!
Jään mielenkiinnolla odottelemaan kerhon seuraavaa tapahtumaa!?!?
Ja oli se ajettu ajo sitten mikä tahansa SS1000AR tai BB1500 väliltä niin tähän vuodenaikaan tässä pimeydessä ja ehkä vettäkin on voinut tulla ajoittain nostaa kyllä suorituksen arvoa entisestään saati jos kaikki kymmenen kohdetta kuvattu ja paikalla käyty!!
Ajosuoritustilastoihin on muutettu merkinnät IBA Finlandin kestotesti Pannarilla (Honda ST1100 Pan European vm. 1990) ajetuista suorituksista asiaan kuuluvalla tavalla. Melkoinen määrä ajosuorituksia yhden ajokauden aikana. Paljon perusajoja sekä jokunen erikois-/pidempikin ajosuoritus.
-Harri.mopomies-
Viimeksi muokannut harrimopomies, 16 Loka 2012, 09:59. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
1 221 335 km (01/06/83 - 23/04/26)-
*Mile Eater Diamond 2020*
-IBAF Driver 234 277 km (03/06/00 - 18/04/26)-
-IBAF Passenger 1 640 km ( 24/07/12)-
Kyllä se vaikuttaa tilastointiin.
Suoritukset pyörämallilla on tilastoitu malleittain, mutta nyt Kestotesti Pannari on laitettu omaksi 'malliksi'.
Kestotesti Pannari 29
ST 1100 Pan European 123 (=152)
Vastaavasti Kestotesti Teuwo 30
Honda NT 700 Deauville 44 (=14)
Pannarilla ajettiin yksi ajo vähemän kuin Teuwolla, mutta matkaa tuli kaksinkertaisesti.
Hetkonen Timon viimeinen ajo oli nro 38, mutta suorituksia on 29? http://keskustelu.ibafinland.fi/viewtop ... =24&t=1302
Elikkäs kaikkia ei ole vielä hyväksytty. Ilmeisesti muutama suoritus jäi sen verran vajaaksi että niistä ei
taida tulla hyväksyntää, mutta ilmeisesti 35-37 ajoa pitäisi tulla kasaan.
Honda ST 1100, Kawa KLE 500, BMW F650 GS, MG 750 Nevada Club, Tunturi Poni
Mile Eater Member
Pannari on nyt MP Maailman tutkittavana kuinka kilometrit ovat vaikuttaneet pyörään. Kun pyörä saadaan sieltä niin se viedään Poriin talvehtimaan ja perusteelliseen huoltoon.
Tänään olin kuulemassa Pannarin tarkastuksen tuloksia MJL-huollossa
Erittäin mielenkiintoista tietoa tulossa mm. pyörän keulasta
Mutta tutkinaan ensin ja hutkitaan sitten.
Malttamattoma odotan tietoja MJL:n tarkastuksen havainnoinsta.
Kaikki tiedot olisi hyvä saada talteen ja Poriin Pannarin elvytyksestä vastaavalle tohtorille.
WesaH kirjoitti:Malttamattoma odotan tietoja MJL:n tarkastuksen havainnoinsta.
Kaikki tiedot olisi hyvä saada talteen ja Poriin Pannarin elvytyksestä vastaavalle tohtorille.
Wesa
joo mielen kiinnolla odotan? mitä kaikee vielä löydän kun alan tutkii ennen hutkimista ja kuvaan myös kohteita ja kerron löydöksistä talven aikana,myös korjauksista infoa josta voisi olla myös hyötyä pannari kuskeille tuleviin huoltoihin ja korjauksiin...